Tapasin kevään ylioppilasjuhlissa päivänsankarin, joka ei aidossa vaatimattomuudessaan kyennyt salaamaan erinomaisia tuloksiaan. Hän toppuutteli kiittelijöitään sanomalla, että arvosanat olivat kieltämättä hyviä, mutta hän ei ollut saavuttanut niitä helposti. Hän ei ollut mielestään erityisen lahjakas, vaan hän oli joutunut tekemään tulostensa hyväksi paljon työtä.
Kohtuullinen nöyryys on nuoressa miehessä kunnioitettava piirre, mutta sittenkään en ollut hänen kanssaan aivan samaa mieltä.
Ihminen pystyy kieltämättä säätelemään tekemistensä määrää, mutta unohtuu helposti, että pohjimmiltaan myös sinnikkyys ja ponnistelemisen kyky ovat lahjakkuuden lajeja. Joillakuilla on luonnostaan pitkäjänteisyyden kyky, jota toisilla ihmisillä ei vain ole. Se on peritty ominaisuus samalla tavoin kuin matikkapää tai juoksunopeus.
Lukiessani Garri Kasparovin kirjaa tämä ylioppilas tuli mieleeni. Kasparov on kaikkien aikojen parhaita ja kuuluisimpia shakin maailmanmestareita.
Näin Kasparov kirjoittaa: "Kyky ajaa itseään eteenpäin, jatkaa työskentelemistä, harjoittelemista, opiskelemista muita enemmän on itsessään lahjakkuus. Jos kuka hyvänsä voisi tehdä niin, kaikki tekisivät niin. Sitä on kehitettävä, jotta se kukoistaisi, kuten on kaiken lahjakkuuden laita."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti