Vihkimistäni pareista olen muistellut muuatta nuorta naista, joka kävellessään jalkakäytävällä liukastui ja lensi niskoilleen. Yhtäkkiä kaikki oli toisin, ja läheltä piti, ettei mennyt koko elämä aivan toiseen asentoon. Ihan niin pahasti ei käynyt, mutta tapaus on pysäyttänyt.
Ehkä juuri tämä elämäntarina on saanut minut ajattelemaan erityisen lämpimästi niitä ihmisiä, joiden työnä on hiekoittaa talven jalkakäytäviä. Joskus elämänsuunta voi riippua yhdestä ainoasta jyväsestä, joka ratkaisee sen, pysyykö kulkija pystyssä vai suistuuko hoitokierteisiin.
Dostojevski lähestyy samaa teemaa kirjoittaessaan lapsuudesta. Hänen romaanihenkilönsä mukaan joskus jopa yksi lapsuudenmuisto voi pelastaa elämän lukuisista muistoista puhumattakaan.
Suora sitaatti Aljošan lapsille osoitetusta puheesta Karamazovin veljesten loppusivuilta: "Teille puhutaan paljon teidän kasvattamisestanne, ja juuri jokin tällainen ihana, pyhä muisto, lapsesta saakka vaalittu, kenties onkin kaikkein parasta kasvatusta. Jos ihmisille kertyy monia tällaisia muistoja elämänsä varrelta poimittaviksi, niin hän on iäkseen pelastettu. Ja vaikka vain yksikin tuollainen hyvä muisto pysyisi mukanamme sydämeen suljettuna, sekin saattaa joskus koitua meille pelastukseksi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti