Hallitsemattoman väestönkasvun päällimmäiseksi syyksi sanotaan syntyvyydensäätelyn puutetta, ja kieltämättä syytä on siinäkin.
Syntynyt lapsi ei kuitenkaan paljon kuluta. Ensin hän syö ravintonsa suoraan äidistään. Pitkään aikaan hän ei saa edes omaa huonetta asuakseen, ja köyhissä maissa ei koskaan. Vasta kahdeksantoista ikäisenä hän voi hankkia ajokortin, ja moni odottaa omaa autoa monta vuotta.
Ongelmaksi tämä ihminen nousee vasta iän myötä.
Väestönkasvun varsinainen ongelma on kehittynyt kuolleisuudensääntely. Elinikä kasvaa kasvamistaan. Vaurastuttuaan joskus neljänkymmenen tai viidenkymmenen iässä ihminen kuluttaa hillittömästi. Hän ajaa entistä yksinäisemmin entistä suuremmalla autolla.
Hän asuu suuria taloja jakamatta niitä kenenkään kanssa. Taulutelevisionsa äärellä hän päivittelee liiallista syntyvyyttä ja toivoo itse elävänsä ainakin yhdeksänkymmentä vuotta.
Ehdottomasti totta. Tama toi myos mieleen takalaisen (amerikkalaisen) terveydenhoitojarjestelman kriisin. Taalla suuri ongelma on, etta tosi vanhojen vanhustenkin elaman pitkittamiseksi muutamalla kuukaudella saatetaan kuluttaa satoja tuhansia taaloja. Seurauksena on, etta huikaiseva prosentti takalaisista terveydenhoitokuluista menee kuolemansairaiden ihmisten hoitoon. Tahan tietysti liittyy paljon vaikeaa etiikkaa siita, kenen hengen puolesta taistellaan. Mutta jossain vaiheessa meidan pitaisi kylla ymmartaa, etta vanheneminen ja jopa kuoleminen ovat osa normaalia elamaa.
VastaaPoista