Aivojen tuotoksia pissataan julkisuuteen

Kolmetoistavuotiaan pirkkalalaisen tytön katoaminen on nostettu jostain syystä valtakunnan uutiseksi.

Uutista seurannut nettisivujen kirjoittelu saa kysymään, mikä pakko ihmisten on pissata aivojensa tuotoksia julkisuuteen.

Tällä kertaa asialla ovat ennen muuta itseään hyvinä kasvattajina pitävät ihmiset, jotka tietävät miten keskenkasvuisten nuoren kanssa tulee toimia.

Juuri nyt tämän tytön vanhemmat tuskin tarvitsevat opastuksia näiltä elämäntaidon mestareilta.

Kohtuullinen nöyryys ei tekisi pahaa tälläkään elämänalueella.

Olen muistellut usein muuatta neljän lapsen äitiä, joka sanoi: "Jos lapsilukumme olisi jäänyt kolmeen, pitäisin itseäni edelleenkin hyvänä kasvattajana. Sitten tuli se neljäs, jonka kanssa oli pakko myöntää, että erinomaiset periaatteeni eivät kaikissa tapauksissa toimineetkaan."

Nollatoleranssi nollatoleranssin hokemiselle

Nollatoleranssin käsite nousi yleiseen tietoisuuteen 1990-luvun puolivälissä, kun New Yorkia alettiin laittaa järjestykseen. Ilmeisesti tuloksetkin olivat hyviä.

Sen jälkeen nollatoleranssille on käynyt niin kuin kaikille ajatuksille, jotka muuttuvat hokemiksi. Niistä tulee ulkoa toistettavia hyväksytyn mielipiteen mantroja, joiden lausumiseen ei enää tarvita ajattelua.

Nollatoleranssia on julistettu ainakin graffitien piirtämiselle, jalkapallojunnujen kiroilemiselle, seksuaaliselle häirinnälle, alaikäisten ravintolakäynneille, ylinopeuksille, roskaamiselle, katujuopottelulle, Kansallisbaletin huumeongelmalle, työpaikkojen epäasialliselle kohtelulle, erheellisille palohälytyksille, koulukiusaamiselle, nälänhädälle, rattijuopumuksille, pitkäaikaisasunnottomuudelle, rippikouluopetuksen ylilyönneille, harmaalle taloudelle, seksin ostamiselle, lääkeväärennöksille, synteettisten kylmäaineiden vuodoille, lasten ympärileikkauksille ja jääkiekossa koukkimiselle. Viimeksi ministeri Jouni Backman on vaatinut nollatoleranssia vihapuheelle. Aiemmin hän on sanonut samaa nuorisotyöttömyydestä.

Yllä olevassa luettelossa ei ole yhtäkään asiaa, jota en mitenkään kannattaisi. Siitä huolimatta herää epäilys, että ihan vaihtelun vuoksi voisi välillä puhua toleranssien lisäämisestä.

Nahkiaiset

Jokseenkin näihin aikoihin vuodesta valmistauduin nahkiaisiin. Olin silloin melkein yhdentoista ikäinen, juuri uuteen kouluun vaihtanut ja kouluni nuorinta ikäluokkaa.

Kahta vuotta vanhemmilta oppilailta tuli koulujärjestelmän hyväksymä määräys, että nahkiaispäivänä kaikkien poikien oli tultava kouluun hame päällä. Uhattiin, että huonosti kävi, jos uskalsi uhmata käskyä. Tyttöjä nöyryytettiin jollain muulla tavalla.

Vain yksi poika jätti pukematta hameen, mutta turpaansa hän ei saanut. Hieman varovaisesti hän kuitenkin liikuskeli sen päivän.

Päivän päätteeksi oli iltatilaisuus, jossa ekaluokkalaisia nolattiin. En ole koskaan ollut atleetin näköinen, mutta kolmen muun pienen pojan kanssa minun piti pullistella lihaksiani yleisön edessä. Onneksi en oikein ymmärtänyt, mille naurettiin. Pukuhuoneessa piti syödä pippurilla maustettua mössöä.

Elossahan siitä selvittiin. En muista, että juuri tuosta päivästä olisi jäänyt mitään erityistä traumaa. Siinä se meni kaiken muun kammottavuuden ohella. Jo neljän ensimmäisen kouluvuoteni aikana olin oppinut, että isommilta sai milloin tahansa turpaan, ellei heidän joukossaan sattunut olemaan jotakuta suojelijaa.

Kaksi vuotta myöhemmin meidän ikäryhmältämme otettiin mahdollisuus laittaa vahinko kiertämään. Nahkiaisperinne kiellettiin. Syynä oli, että erään opettajan poika oli nyt ensimmäisellä luokalla. Hänellä oli niin vaikutusvaltainen suojelija, oma äiti, että koko perinne kiellettiin. Sekin oli kaksitoistavuotiaan mielestä epäoikeudenmukaista.

Kotiaresti on ehkä kaikkein käsittämättömintä

Monenlaisia nuoria seurattuani olen havainnut, että lopputuloksen kannalta ei ole ratkaisevaa, kasvatetaanko lapsia tiukasti kontrolloiden vai heihin kovasti luottaen ja vapautta antaen.

Jotkut palkitsevat lastaan hyvästä suorituksesta, jotkut käyttävät rangaistuksia. Jotkut tyytyvät keskustelemaan. Toisissa perheissä lisätään tai vähennetään käyttörahoja sen mukaan kuin asiat sujuvat tai ovat sujumatta.

Tärkeää on oikeastaan se, ettei olla välinpitämättömiä.

Yksi rangaistusmenetelmä on kuitenkin ollut minulle aina täysin käsittämätön. Muistan jo kahdeksan ikäisenä poikasena ihmetelleeni, kuinka oli mahdollista, että kaverini oli määrätty kotiarestiin. En ymmärtänyt, mistä siinä oli kyse.

Jos lapsensa laittaa kotiarestiin, ei tarvitse ihmetellä, miksi hän alkaa pitää kotiaan vankilana, josta on lähdettävä pois aina kuin suinkin kykenee.

Onnistunutta politiikkaa

Onnistuneinta politiikkaa on ongelmien ratkaiseminen niin, että kukaan ei sitä huomaa, ja mieluiten jo ennalta.

Viisaan politiikan esimerkkejä on se tapa, jolla natsivallan aikana lahonnut ja romahtanut saksalaisuus otettiin osaksi demokraattista Eurooppaa. Kolmannen valtakunnan jäljet siivottiin pois ilman, että hävinneisiin olisi istutettu katkeruuden siemen.

Sen vuoksi kannattaa tutustua niihin periaatteisiin, joiden mukaan englantilainen sotamarsalkka Montgomery pyrki nostamaan miehitettyä Saksaa jaloilleen.

Hän halusi antaa hävinneille selvän päämäärän ja tulevaisuudentoivon.

Ensimmäiseksi tämä tarkoitti sitä, että oli järjestettävä riittävästi ruokaa ja asuntoja, jotta kulkutaudit voitiin voittaa. Seuraava Montgomeryn lause kuulostaa kauniilta: "Haluan auttaa teitä karkottamaan joutilaisuuden, ikävystymisen ja tulevaisuudenpelon."

Edelleen Montgomery puolusti saksalaisten oikeutta palata sodan jälkeen omiin elämäntapoihinsa. Tarvittiin demokraattista hallintoa, yhteisistä ongelmista puhumista ja sitä, että nuoret saivat hyvää koulutusta ja vapaaehtoisuuteen perustuvia usknnollisia, kulttuuri-, terveys- ja viihdytysjärjestöjä.

Montgomery ei luvannut turhia, mutta osasi kannustaa sodassa hävinneitä saksalaisia vuoden 1945 heinäkuussa: "Tulen tekemään kaiken voitavani auttaakseni brittiläisen vyöhykkeen väestöä selviytymään tulevan talven yli, mutta teidän, Saksan väestön, on tehtävä suunnitelma näiden mahdollisuuksien varalta; teidän on tehtävä työtä, jotta voisitte auttaa itseänne.

Nyt 66 vuotta myöhemmin Montgomeryn näkemyksiä tarvittaisiin hänen kotimaassaan Englannissa. Ehkä suomalaisillakin olisi niistä jotain opittavaa.

Isän työmaa

Tuoreen uutisen mukaan työntekijöiden turvallisuus on vaarassa tietyömaa-alueilla ylinopeuden vuoksi. Liikenneturvan mukaan vuosittain tietyömaiden liikenneonnettomuuksissa kuolee ja loukkaantuu noin 150 ihmistä.

Elämäni puhuttelevimman liikennemerkin olen nähnyt jossain Saksan matkalla. Tietyömaan kohdalla oli pienen lapsen kuva ja siinä sanat: "Mein Vater arbeitet hier."

Suomeksi sama: "Minun isäni työskentelee täällä."

Verilöyly on huono ilmaus

Joskus Kauhajoen koulusurmien aikaan muuan ystäväni sanoi, että hänestä on vastenmielistä kuunnella sanan "verilöyly" käyttöä julkisessa puheessa.

Siitä lähtien sana on särähtänyt minunkin korvissani. Voidaan puhua vaikkapa veriteoista, mutta ihmisten ampumisella ei ole saunomisen kanssa sen enempää tekemistä kuin Jeesuksella jeesustelemisen kanssa.

Sanavalinnan pohjanoteeraus oli viime viikon Iltalehti: "Kansainväliset talouslehdet kuvailevat torstain pörssiromahdusta verilöylyksi."

Tokkopa sentään ne käyttivät juuri tuollaista sanaa.

Tosiasioita on perusteltava tosiasioilla

Itä-Suomen yliopiston historian professori Jukka Korpela on ylittänyt iltapäivälehtien uutiskynnyksen kertoessaan vanhoista ortodoksisista rukouksista, joilla miehiä on siunattu keskinäiseen liittoon.

En ota tässä nyt kantaa homoseksuaalien siunaamiseen. Olen kirjoittanut aiheesta toisaalla, eikä minulla ole aiheeseen sen enempää lisättävää.

Sen sijaan olen miettinyt Jukka Korpelan argumentoinnin tasoa. Hyviäkään asioita ei pidä perustella millä tahansa löperyyksillä.

Ensinnäkin tohdin esittää epäilyn, että Jukka Korpela ei ole suuren löydön tekijä. Näistä ortodoksisista miesparien siunauksista on kirjoitettu suomen kielellä ennenkin. Yritin etsiä taannoin lukemaani artikkelia kirjahyllyni kirjoista ja Teologisista aikakauskirjoista (ammattilehti), mutten valitettavasti löytänyt. Ehkä joku parempimuistinen onnistuisi auttamaan tässä.

Kun aikanani luin tuon sittemmin hukkaamani artikkelin, totesin sen mielenkiintoiseksi, mutta samalla ajattelin, ettei siitä pidä tehdä sen suurempia johtopäätöksiä. Tuommoista on kieltämättä ollut olemassa, mutta vuosisatojen takaisilla ortodoksisilla siunaamisilla ei voi perustella mitään asiaa yhtään enempää kuin vastapuoli voi perustella näkemyksiään muinaisilla Vanhan testamentin jakeilla. On täysin epäselvää, liittyvätkö Korpelan mainitsemat asiat millään tavoin homoseksuaalisuuteen.

Korpelan haastattelu ei todista ymmärryksestä eikä kyvystä perustella asioita etiikan kannalta.

"Ei Raamattua saa tulkita, jos ei osaa lukea sitä alkukielellä", kerrotaan Korpelan sanoneen. Jos hän on tässä kohdin oikeassa, Raamatun tulkitsijoiden joukko jää kapeaksi. Vain jokunen sata pappia saa sanoa jotain, ja muiden on oltava hiljaa. Jokaisen kristityn tehtävänä kuitenkin on tulkita Raamattua omassa elämässään ja miettiä, miten sitä on sovellettava.

Korpelan väitetään sanoneen, että Raamatussa "ei mainita edes risti-sanaa ja kansallisvaltiot, kuten Israel, on lisätty vasta 1800-luvun käännöksiin". - Tämä on sen verran pöhköä tekstiä, että ilmeisesti toimittaja on ymmärtänyt Korpelan sanoja väärin.

Korpelan kerrotaan sanoneen myös näin: "Nyky-Venäjällä on oma siunauskaava ydinohjuksille. On vaikea ymmärtää, miksi miesparia ei voisi yhtä hyvin siunata." - Maailmassa on varmaan siunattu aivan mitä tahansa. Luultavasti olisi siunattu perkeleen hiilihankokin, jos sellainen olisi jostain löydetty. Pahasta ei kuitenkaan pidä etsiä esimerkkiä. Hyvä asia päinvastoin liataan, jos sitä perustellaan vääryydellä ja kohtuuttomuuksilla.

Ainoa, mikä Korpelan ajattelussa toimii, on se, että tulevaa kirjaa varmaan myydään aika mukavasti. Ajattelun löperyydet valitettavasti toimivat niitä vastaan, jotka ovat ottaneet homoseksuaalien ahdistuksen todesta ja pyrkivät perustelemaan näkemyksensä pätevästi.

Helle jatkuu tai on jatkumatta

Säätila on erinomainen puheenaihe. Se ei ole pelkkää tyhjänpäiväisyyttä tai laajennettu hyvän päivän toivotus. Siitä puhutaan kotiväenkin kanssa. Säätila vaikuttaa elämään, sillä se määrää miten on pukeuduttava ja mitä asioita ulkosalla voidaan tehdä.

Siitä huolimatta tuntuu kummalliselta, että Suomen kaltaisessa maassa säiden vaihtumisesta tai niiden pysymisestä on tehty lehtiotsikoihin säännöllisesti nostettava aihe. Iltapäivälehtien isoksi uutiseksi kelpaa, että helle jatkuu tai on jatkumatta, sade alkaa tai sade loppuu.

Kas, kun täällä nyt on aina jokin säätila käynnissä. Ei sen kummempaa ole.