Normaalien esineiden ja ruumiinjäsentenvälissä on merkillinen olioiden joukko, jotka eivät olleet minussa vielä syntyessäni kiinni mutta joita ilman on melkein mahdotonta lähteä mihinkään.
Noin kymmenen vuotiaana ilmaantui niistä ensimmäinen eli kotiavain. Vuosien varrella se on kasvanut nipuksi, joka mollottaa taskussa pienempänä kuin tennispallo mutta huomattavasti suurempana kuin golfpallo.
Avaimen jälkeen tuli välttämättömyys pitää lompakkoa mukanaan.
Ensimmäisestä kännykästä taitaa olla jotain viisitoista vuotta. Muutamaa vuotta myöhemmin niitä oli jos kaksi.
Pahin tappio on silmälasien hankkiminen. Ne eivät tuo mitään lisäetua elämään, jota minulla ei jo lapsena ollut.
Aina sulkiessani kotiovea minun on kopeloitava itseäni ja laskettava viiteen sen varmistamiseksi, että kaikki ovat mukana.
Poikkeuksena on se hetki, kun lykkään veneen mökkirannassa vesille. Silloin riittää kahteen laskeminen: vasen airo ja oikea airo.
Naisiila on vähän helpompaa, tavarat kulkevat käsilaukussa mukana, joskaan laukusta ei ole aina helppo löytää tarvitsemaansa kapistusta..
VastaaPoistaRentouttava ajatus tuo vene. Enpä ole koskaan naisten käsilaukkuun soutuveneessä törmännyt.