Kirkkohäiden mielikuvaharha

Kirkkohäitä vaivaa mielikuvaharha. Monet ajattelevat, että niihin kuuluvat välttämättä vähintään 70 hengen vierasjoukko, kaasot, bestmanit, morsiuskimput, vuokravaatteet, urkumusiikit, riisinheitot, nuorisonseuran talot, juhlaruoat, kakun leikkaamiset, seuraleikit, monet puheet, häävalssit ja usein Virosta rahdatut tuliaiset.

Eivät kuulu.

Yksinkertaisimmillaan kirkkovihkiminen on ollut minulle sitä, että vanha tuttu soitteli Helsingin moottoritieltä ja kertoi ajelevansa Tampereen kautta Pohjanmaalle. Hän kyseli, sattuisiko olemaan perjantai-iltapäivänä puolisen tuntia aikaa, jotta voisin vihkiä hänet ja hänen valittunsa vaikkapa Pirkkalan Vanhassa kirkossa, johon on isolta tieltä vain lyhyt poikkeama.

Paperit olivat kunnossa ja mukana. Ja jos ei nyt, niin vaikkapa paluumatkalla.

Kyselin, oliko heillä todistajia. Ei ollut, mutta sanoin keksiväni jostain pari vaadittua.

Tapaaminen sovittiin tunnin päähän. Tutut poikkesivat kirkkoon ja jatkoivat matkaansa avioparina.

Tai monta kertaa olen vihkinyt olohuoneen nurkassa.

Aika näppärää, sanoisin. Ja samalla sopivan harrasta.