Rukoileminen oli vilkkainta aamulla, mutta samaa tointa hän
harjoitti myös keskellä päivää ja tiiviimmin taas illalla. Äiti kysyi, voisinko
auttaa.
- Ei ole minun tapaukseni, vastasin. - Ei ole minun
tapaukseni eikä kenenkään muun papin. Tällaiset ongelmat hoitaa psykiatri.
Rukoileminen on hyvä asia, mutta sitä pitää tehdä vain
kohtuullisessa määrin.
Jäin miettimään - tuntematta kyseistä tapausta muilta kuin kertomaltasi osin - sitä, että onkohan oikein kaikenlaisten ongelmien leimaaminen sairaudeksi, jonka hoitaminen jätetään terveydenhuollon ammattilaisten huomaan ja huoleksi.
VastaaPoistaOlisiko sittenkin kyseiselle, ehkäpä vielä rippikoulun käymättömälle, uskonsa alkutaipaleella olevalle nuorelle enemmän hyötyä papista, Sinusta?
Tämä on hyvä täydentävä kommentti. Pitää varoa sitä, ettei kaikkia ongelmia työnntetä terveydenhuollon puolelle. Toisaalta on totta sekin, että kaikki uskonnollisilta vaikuttavat ongelmat ole lainkaan uskonnollisia.
VastaaPoistaEn tunnu pääsevän tästä asiasta rauhaan, joten on pakko kirjoittaa. Poika rukoilee aamulla, päivällä ja illalla. Hän etsiytyy parhaaseen paikkaan, mitä ihmisellä voi olla, Jeesuksen luokse. Hän on turvassa ja oikealla tiellä. Siitä kiitos Isälle!
VastaaPoistaEi ole sinun tapauksesi. Ei varmaan olekaan. Mutta me kaikki voimme rukoilla tämän pojan puolesta, että hän pysyy tällä tiellä ja löytää kaipaamansa luottamuksen, turvan ja vapauden, ja että saa kokea siunauksen elämässään. Olisiko niin, että hän tarvitsisi isällistä opastusta ja rinnallakulkijaa ?
En olekkaan ennen kuullut papista, joka ohjaisi "liikaa" rukoilevan seurakuntalaisen psykologille.
VastaaPoistaAinakin oman käsitykseni mukaan Raamatussa Jeesus kehottaa meitä elämään rukouksessa, toki mikäli siitä koituu selvää haittaa muulle elämälle, olisi opastus siitä, mitä rukous on, ja kuinka sitä voi "harrastaa" esimerkiksi koulumatkan aikana varmasti paikallaan.