Giovanni Guareschin Isä Camillon kylä ilmestyi vuonna 1952. Isä Camillo ja ne nykynuoret julkaistiin suomeksi kahdeksantoista vuotta myöhemmin.
Kirjoissaan Guareschi onnistui luomaan kansanmakuisen papin arkkityypin. Hänen kirjojaan lukemattomatkin ihmiset tietävät, että Isä Camillo asettui sulavasti kylän elämään ja oli täyteläisesti läsnä seurakuntalaistensa keskellä. Jopa vastustajien oli pakko kunnioittaa häntä.
"Olisipa pappimme kuin Isä Camillo", on usein kuultu huokaus.
Ei kannattaisi huokailla.
Isä Camilloin kaipuu on sellaisen ajan ikävöimistä, jota ei enää ole. Todellisuudessa Guareschin papilla ei olisi paljon käyttöä nykyajassa. Hänen vaikutuksensa jäisi kovin kapeaksi. Ympäriinsä käveleminen on papilta hyvä ominaisuus, mutta nykyään se ei riitä.
Kävelemisen ohella papin on tehtävä nettisivuja, kirjoitettava blogia, päivitettävä Facebook-profiilia ja otettava kantaa siihen, miten hänen arkkivastustajansa Peppone kommentoi Twitterissä hänen tuoretta kolumniaan tai televisiolle antamaansa haastattelua.
Kylän tori ei ole enää samassa paikassa kuin viisikymmentä vuotta sitten, ja myös vanha kommunisti Peppone on muuttunut mies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti