Professori Juha Siltalan kirja Suomalainen ahdistus jäi minulta aikanaan kesken. Tunsin puutuvani sen äärellä. Sitä vastoin Työelämän lyhyt huonontumisen historia tuntui niin tärkeältä kirjalta, että ajoittain olen ihmetellyt, miksi kaikki suomalaisen elämänmenon asiantuntijoiksi itsensä luokittelevat ihmiset eivät ole sitä lukeneet.
Toiveikkaasti tartuin Siltalan uusimpaan kirjaan Nuoriso - mainettaan parempi. Jo sen nimi miellytti minua, sanoohan se yhden unohdetun perusasian tämän ajan nuorista. Otsikolle on helppo saada tukea tuoreista tutkimuksista.
Siltalan kirja käynnistyi hyvin, mutta pian alkoi jokin vaivata. Ei tarvinnut pitkään miettiä, mistä kiusaantuminen johtui. Siltala tunnustaa jo kirjansa esipuheessa, että hänellä ei ole ollut aikaa eikä rahaa kyselytutkimuksiin eikä muuhunkaan järjestelmälliseen aineistokeruuseen. Hän myöntää, että kirjan materiaali on lehdissä ja tutkimuksissa moneen kertaan esitettyä tilasto- ja haastatteluaineistoa, jolle hän yrittää antaa lisäarvoa asettamalla tuttuja faktoja uusiin yhteyksiin.
Siltala kirjoittaa: "Ala tuskin tarvitsee lisäpanostani, minä sen sijaan tarvitsen tällä alalla tehtyä laadukasta tutkimusta omaan pohdiskeluuni."
Kun näistä lähtökohdista kirjoittaa, ei ole ihme, että tuloksena on massiivinen aineisto, jossa ei ole näkemystä eikä johtoajatusta.
Tutkijalle ei olisi haitaksi, että tuntisi aineistonsa, ja nuorisotutkijalle tekisi hyvää, että joskus olisi tavannut muutaman nuoren.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti