Raha tarvitaan, mutta aina se on likaista

Papit käyvät omissa piireissään keskustelua siitä, onko oikein periä kirkon vuokraa ulkopaikkakuntalaisilta vihkipareilta.

Ongelma ei ole aivan olematon. Pienen seurakunnan idyllinen keskiaikainen kirkko on kesäaikaan seurakunnalle melkoinen taakka. Se houkuttelee vihittäviä, joilla ei ole sidettä paikkakuntaan ja jotka vain etsivät unelmiensa näköistä kirkkorakennusta. Vihkimisistä saattaa suurin osa olla turistivihkimisiä. Pappi hoitaa seremonian näiden ohikulkijoiden kanssa tapaamatta heitä enää ikinä. Kaikki tämä aika on poissa seurakunnan oman väen hoitamiselta. Kyseessä on eräänlainen käenpoikailmiö.

Näiden ongelmien takia monet seurakunnat ovat alkaneet periä ulkopaikkakuntalaisilta kirkon vuokraa. Joskus se saattaa olla melko suuri, kuten 300 euroa. Se on tietysti pieni summa isojen häiden kokonaiskustannuksissa. Tuolla rahalla peitetään suuriksi käyneitä kiinteistökustannuksia ja maksetaan palkkaa esimerkiksi suntiolle, jota tarvitaan silloinkin, kun pari on järjestänyt paikalle oman papin ja kanttorin.

Mutta kun se raha vain likaa jotain. Siinä on sellainen vika, että rahalla maksettu ei voi koskaan olla lahja, niin kuin evankeliumin kuuluisi olla.

Joskus vähäinenkin rahasumma voi tuntua kohtuuttomalta. Talouteni ei kaadu siihen, että ravintolassa vesilasi maksaa viisi euroa. Maksan kiltisti. En vain tule toista kertaa ja samalla mainitsen asiasta muutamalle tutulleni.