Toisella lukukerralla loppu ei enää ärsyttänyt. Tuoreimpien
lukukertojen jälkeen juuri loppu on alkanut tuntua mestarilliselta.
Siinä ovat ne ratkaisevat sanat: "Seitsemän vuotta,
vain seitsemän vuotta! Onnensa alkuvaiheessa he saattoivat hetkittäin ajatella
noita seitsemää vuotta kuin ne olisivat seitsemän päivää. Raskolnikov ei
tiennytkään vielä silloin, että uusi elämä ei tule ilmaiseksi, että se täytyy
vielä ostaa kalliilla hinnalla, maksaa suurilla maineteoilla... Mutta siitä
alkaakin jo uusi tarina, tarina ihmisen vähittäisestä siirtymisestä yhdestä
maailmasta toiseen, tutustumisesta uuteen, siihen asti täysin tuntemattomaan
todellisuuteen. Se voisi olla uuden kertomuksen aihe, mutta tämä kertomuksemme
on nyt lopussa."
Tuo kaikki on kirjoitettu surun läpi, ja sen pohjalla on
ihmisen ankara kamppailu. Jostain tuollaisesta on kyse, kun ihminen vähitellen
saa elämänsä järjestykseen nuoruuden kaaoksen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti