Oispa joulu ainainen, heh (22/24)

Mutta: puolitoista vuotta on pitkä aika, se on muistettava, ja nyt oli taas jo sydänkesä, se vuodenaika, jolloin tämä leikki on sukulaisilleni vaikeinta. Haluttomasti he nakertavat helteessä rinkilöitä ja piparkakkuja, hymyilevät jäykästi itsekseen samalla kun särkevät kuivuneita pähkinöitä, kuuntelevat kääpiöiden väsymätöntä takomista ja säpsähtävät, kun punaposkinen enkeli kuiskaa heidän päittensä yli »rauha», »rauha», mutta he kestävät sen, vaikka kesäisestä asusta huolimatta hiki valuu pitkin kaulaa ja poskia ja liimaa paidan kiinni. 

Saksalaisen Nobel-kirjailijan Heinrich Böllin novelli on antanut aiheen vuonna 2003 Euroopan parhaaksi elokuvaksi valitulle saksalaisfilmille Good bye Lenin.

Elokuva kertoo DDR:n ihannointiin juuttuneesta mummosta, joka oli ollut sairaalassa tajuttomana Berliinin muurin sortumisen aikaan. Hänen läheisensä halusivat suojella vanhaa ihmistä siltä järkytykseltä, ettei DDR:ää enää ollut. Äiti ympäröitiin vanhoilla itäsaksalaisilla tuotteilla, ja televisiosta hänelle näytettiin DDR:n valeuutisia.

Alkuperäinen Heinrich Böllin novelli on nimeltään Ois joulu ainainen. Sen keskushenkilönä on höperöitynyt Milla-täti,  joka nostaa hirveän metelin, kun kuusta aletaan riisua tammikuussa.

Asiantuntijoista ei ole apua. Lopulta joku keksii, että tädille on sallittava hänen joulunviettonsa jatkuminen. Niinpä perhe rupeaa leikkimään joka ilta jouluateriaa tädin rauhallisena pitämisen nimissä. Kesä tulee, linnut laulavat ja tädin asumassa talossa vietetään yhä merkillistä jouluseremoniaa. Läheisten tasapaino alkaa järkkyä. Kyllästyneet omaiset palkkaavat joulupöytään itselleen sijaisnäyttelijöitä, ja lapset korvataan vahanukeilla. 

Joku omaisista tekee kaikkein radikaaleimman ratkaisun. Hän muuttaa kaukaiseen etelän maahan, jossa ei kasva edes kuusipuita.

Novellin loppukaan ei tarjoa helpotusta. Joulu on ainainen. 

Heinrich Böll: Tohtori Murken kootut tauot