Muista erityisesti, että sinä et voi olla kenenkään tuomarina. Sillä ei voi olla maan päällä rikollisen tuomarina ennen kuin tämä tuomari itse tunnustaa olevansa aivan samanlainen rikollinen kuin sekin, joka seisoo hänen edessään, ja että kenties ennen muita juuri itse onkin syyllinen hänen edessään seisovan rikokseen.
Joku lukijani on kenties jo ihmetellyt, missä viipyy Dostojevski. Hän liittyy sarjaani suuren juhlan kynnyksellä, aatonaattona. En voi jättää häntä listoiltani pois, olenhan tullut Dostojevskiin hieman samalla tavoin kuin joku toinen on tullut uskoon.
Yllä oleva sitaatti on Karamazovin veljeksistä munkki-isä Zosiman ajatuksia, joita hän puhuu kuolemansa edellä. Alkuaan tarkoitukseni oli löytää tähän blogikirjoitukseen aivan toinen lainaus, mutta se ei osunut haravaani, joten oli otettava jotain muuta. Sittenkin oli valinnan varaa, sillä Zosiman pitkissä puheissa Dostojevski vyöryttää esille kaiken sen viisauden, jonka hän on ikinä nähnyt kristillisessä opetuksessa.
Isä Zosima on joululukemista parhaimmillaan.
Samalla on muistettava, että Dostojevski ei milloinkaan allekirjoita romaanihenkilöidensä ajatuksia. Hänen romaaneistaan ei voi poimia yksittäisiä aforismeja. Myös ihannoitu Zosima tulee kirjassa kumotuksi, sillä Dostojevskin maailmassa totuus ei ole tämä ajatus tai tuo ajatus, vaan alituinen liike, uudelleen ajatteleminen, pyrkimys oman itsensä ja omien turvapaikkojensa kumoamiseen.
Jos joku luulee päässeensä lopulliseen totuuteen, hänestä voi olla varma, että ainakaan hän ei siellä ole. Lähimpänä totuutta ihminen on juuri silloin, kun aavistaa erehtyneensä eikä vielä lainkaan tiedä, mihin suuntaan olisi viisasta kulkea.
Karamazovin veljekset on Dostojevskin pääteos, hänen sisällöltään kaikkein rikkain teoksensa. On kuvaavaa, että tavallaan se jäi kesken, sillä sen piti olla jonkinlainen johdanto hänen romaaniinsa Suuren syntisen elämä. Se jäi kirjoittamatta, sillä kuolema tuli väliin.
Fjodor Dostojevski: Karamazovin veljekset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti