Joutaville jottain (6/24)

Mutta Amerikan rannalla oli kauhea, päätä seoittava kaupunki. Ihmisiä tungokseen asti ja kaikenlaisia ajoneuvoja kadut tulvillaan. Lisäksi kuljettiin maan alla kuin myyrät, liuvoteltiin ilmassa kuin linnut. Rakennukset pystöilivät taivasta kohti niin pitkälle, että katolle lienee kuulunut vanhurskasten hyminä. Kauhea meno ja melu. Ihmispuhekin kuin lintujen järjetöntä tirskutusta.

Kolme tai neljä vuotta sitten olin Suomen eteläisimmäksi tunturiksi mainitun Isonsyötteen laella. Huomasin, että keskelle pudasjärveläistä vaaramaisemaa oli ilmestynyt tekojärvi, turistien viihteeksi tietysti.

Halusin aiheeseen liittyvän kommentin ja menin leiripaikkamme emännän luo. Hän oli vanha ja viisas kansannainen.

- Ovat tuonne tekojärven tehneet.

- Niin ovat.

- Mitäs tykkäät?
Hän mietti hetken ja sanoi:

- Onpahan joutaville jottain.

Silloin muistin sen Pentti Haanpään novellin, jossa mies tulee Amerikasta vihdoin kotiin ja tyytyy sanomaan kotiväelleen, että terveisiä joutavan jäljiltä.

Pentti Haanpää: Jutut