Ohjeeksi ei enää riitä että kännykkä äänettömälle

Joskus viime keväänä havahduin siihen, että rippikoulun kaupunkijaksolla kännyköiden äänettömälle laittaminen ei enää riitä toimintaohjeeksi.

Varsinkaan tytöillä ei ole kireissä housuissaan taskuja, joihin he työntäisivät laitteensa piiloon. Puhelinmuoti on kasvamaan päin, ja niin monet kantavat laitetta koko ajan kädessään. Siinä he tuntevat värinän, kun viestejä tulee, ja niitähän tulee - riippumatta siitä, ovatko vastaanottajan kädet ristissä rukouksen merkiksi.

Ainakaan minä en ymmärrä, miten siinä voisi keskittyä. 

On pitänyt sanoa, että kokoontumisten ajaksi puhelin on irrotettava kokonaan kädestä ja tarvittaessa vietävä lukolliseen tilaan varkailta suojaan, jos on pelko, että se varastetaan eteisnaulakon takista. Oma käsi ei voi olla puhelimen tekakointiasema.

Taannoisessa Facebook-päivityksessäni kysyin: "Kummassa kädessä sä pidät kännykkää, jos sun pitää suudella kundi- tai gimmakaverii?"

Sain seinälleni pari täydentävää kysymystä jotka jatkoivat samaa teemaa:

– Entäpä, kun lapsi tulee luoksesi, valittelee että ei ole mitään tekemistä ja pyytää leikkimään? - Laitatko pelit pyörimään iPadista vai älypuhelimesta?

- Kumman nappikuulokkeen otat irti, kun äiti/ope aloittaa, vai luetko huulilta?

Leirijakson kysymykset ovat vähän toisenlaisia.