perjantai 4. huhtikuuta 2014

Naapuri on köyhyyden tärkein mittari

Tänään luin sanomalehdestä lauseen: "Köyhiksi määritellään ihmiset joiden kotitalouden tulot jäävät alle 60 prosenttiin kotitalouksien mediaanitulosta." Varsinaisen asian ymmärtää riittävän hyvin, kun korvaa käsitteen mediaanitulo sanoilla keskimääräinen tulotaso.

Oleellista on, että köyhyys on syvimmältään suhteellinen käsite. Se on osattomuuden kokemus suhteessa muihin ihmisiin. Naapuri on rikkauden ja köyhyyden tärkein mittari.

Tavaroiden tai vaikkapa yksistään elintarvikkeiden puutteen avulla määritelty köyhyyden tulkinta on suppea ja harhaanjohtava. Ei haittaa, vaikka ihminen omistaa vain polkupyörän, jos kaikki muutkin menevät polkupyörällä. Hyvin sillä siinä tapauksessa ehtii.

Köyhyyden käsite on vaihdellut historian eri vaiheissa.  Monissa kulttuureissa köyhä ei ole ollut varsinaisesti rikkaan vastakohta. Sen sijaan köyhäksi on kutsuttu ihmistä, joka on joutunut pois säädystään tai menettänyt työvälineensä, statuksensa tai ammattinsa symbolit, joka on raihnainen tai suojelusta vailla ja jonka hänen oma yhteisönsä on hylännyt tai joka on joutunut julkisesti häväistyksi.

Euroopassa köyhä pauper oli pitkään ennen muuta mahtavan potens vastakohta, ei rikkaan. Joskus 800-luvulla pauper oli vapaa mies, jonka vapautta vain mahtavat saattoivat uhata. Vasta rahatalouden, kaupungistumisen ja sitä seuraavan massojen kurjistumisen myötä köyhyydestä tuli rikkauden vastakohta. 

Vihdoin vuonna 1948 Maailmanpankki yhdisti yleismaailmallisen köyhyyden eri maiden kansantuloon. Tutkija Majid Rahnema sanoo, että vasta Maailmanpankin päätöksen jälkeen ensimmäistä kertaa historiassa alettiin kokonaisia maita ja kansoja pitää köyhinä. Nämä köyhiksi luokitellut kansat alkoivat myös uskoa olevansa köyhiä, koska ne bruttokansantulolla sellaisiksi määriteltiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti