Se mitä kaikki paheksuvat

Se mitä kaikki paheksuvat, juuri sitä kannattaa vilkaista.

Viime vuonna presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto pidettiin Tampereella. Niin sanotut kiakkovieraat hulinoivat. Julkisuudessa syntyi vaikutelma, että sekalaisen joukon tarkoituksena oli kokoontua yhteen, juoda viinaa ja hokea sanaa "luokkaristiriita".

Jotakuta mukana ollutta haastateltiin vakavassa televisio-ohjelmassa. Hänen ajatuksensa eivät jääneet mieleen, mutta sen sijaan muistan hänen kertoneen, että hän lähti tapahtumasta taksilla kotiin.

Tänä vuonna järjestettiin Helsingissä "luokkaretki". Paikkoja särjettiin, ja taas huudettiin sanaa "luokkaristiriita". Joku nuori nainen oli valmis antamaan TV:ssä anarkismille kasvot, mutta ei häneltäkään tullut niin merkittäviä ajatuksia, että olisin painanut nimen mieleeni. Yhtään merkittävämpää filosofiaa en ole löytänyt taustaryhmien nettisivuilta, vaikka olen niitä kuinka tutkinut

Onko siis päätelmäni, että tämä kaikki on riehuntaa eikä mitään muuta?

Ehkä ei sittenkään. Kaikessa epäonnistumisessaan nämä tapahtumat kuitenkin sanovat jotain. Ajattelun puute ei tarkoita, ettei itse ongelmaa olisi. Huono käytös ei todista, että asiasta olisi puutetta.

Itsenäisyyspäivän varjotapahtumat  muistuttavat, että yhteiskunnassa ovat "me" ja "ne". Linnan kutsuista on niin pitkä matka lähiön ostarille, ettei sitä välimatkaa kykene kukaan 102-vuotias sotaveteraani tai frakkiin pukeutunut räppäri silloittamaan.