Ne jotka rakastavat järjestystä

Tänään olen törmännyt uutiseen, jonka mukaan vainajaa hakemassa ollut ruumisauto sai parkkisakon palvelutalon pihassa.

Sattumoisin kävin viime viikonloppuna katsomassa ruotsalaista elokuvaa Mies joka rakasti järjestystä. Se kertoi vanhasta miehestä, jonka intohimona olivat kyltit, kiellot, lukitut portit ja yleensäkin järjestys. Elokuva oli tarina hänen omituisesta käytöksestään, mutta myös syistä, jotka olivat ajaneet hänen toimimaan omalla tavallaan.

On myös omakohtaisia kokemuksia: Olin menossa erääseen kerrostaloon pitämään ristiäisiä. Paikalle saavuttuani muistin, että olin tainnut erehtyä ja että ristiäiset eivät olleetkaan kotona, vaan kirkossa. Ajattelin, että käväisisin nopsasti rimpauttamassa ovikelloa ja varmistamassa asian, koska olin kuitenkin tullut näin pihaan saakka.

Menin porraskäytävään ja soitin ovikelloa. Kukaan ei tullut avaamaan, joten palasin autolleni. Aikaa oli kulunut tuskin kolmea minuuttia, mutta tuulilasiin oli ilmestynyt lappu: "Pysäköinti on tässä ehdottomasti kielletty! Olen soittanut poliisin!"

Ja toden totta, olihan se kielletty. Jossain kadunpätkän alussa oli kieltomerkki. Kuljen siitä paikasta usein, enkä tähän päivään mennessä ole keksinyt, mihin kielto perustuu. Silti minun on pakko tunnustaa, että merkki oli olemassa. Minun tapauksessani tosin oli kyse lähinnä matkustajan jättämisestä eli pysähtymisestä eikä niinkään pysäköinnistä.

Edelleen en ole lakannut ihmettelemästä tämän amatöörivalvojan nopeutta. Hänellä täytyi olla valmiiksi kirjoitettuja lappuja, jotka hän juosten kiikutti tuulilasiin, kun säännösten rikkoja ilmestyi hänen ikkunanäkymäänsä.

Poliisilaitoksella oltiin varmaan aika tottuneita hänen soittoihinsa. Poliisin kanta-asiakas voi olla tälläkin tavoin.

Olen keräillyt mahdollisia viimeisiä sanoja. "Tööt tööt ittelles!" on yksi. "Jo on kumma, kun kippi ei laskeudu!" on toinen. "Kun säännöissä sanottiin" on kolmas.