Ihminen yhden asian liikkeenä

Minulta kysyttiin Ask.fm-palvelussa, miksi jotkut uskoon juuri tulleet lopettavat pohdiskelun ja luottavat sokeasti pyhään kirjaansa, eivätkä kyseenalaista siitä mitään? Siihenhän piti vastata:

En ole pitkään aikaan ollut tekemisissä mainitsemasi ihmislajin kanssa. Minun lähelläni kun on vain tätä tavallista kirkon väkeä, jossa nyt ei ole paljon hämmästelemistä. Tiedän kyllä, että kuvaamiasi ihmisiä on olemassa.

Tämä on surullista, koska uskon pitäisi syventää ja leventää näkemyksiä, ei madaltaa eikä kaventaa.

Toisaalta osa näistä ihmisistä on nuoria, ja nuoruuteen kuuluu ehdottomuus. Siitä ne näkymät usein vuosien varrella avartuvat. Sitten on niitä ihmisiä, joiden ankaruus selittyy surkeilla elämänkohtaloilla. En menisi sanomaan heille, että tulipalosi on väärin sammutettu, koska he ovat kuitenkin saaneet katkaistua vankila- ja päihdekierteensä.

Ja ehkä oleellisinta on se, että yhden asian liikkeenä oleminen ei ole erityisesti uskoon liittyvä piirre. Näitä yhden asian liikkeitä on maailma täynnä.

Vastarakastunut näkee maailmassa vain rakastettunsa ja on aivan höperönä hänestä. Moni haluamaansa koulupaikkaan päässyt puhuu vain uudesta alastaan ja alkaa kulkea vain kaltaistensa seurassa. Joskus jokin uusi aate voi sokaista niin, ettei näe maailmassa mitään muuta, ja vauvan saanut äiti voi olla lapsettomalle ikävää seuraa. Tunnen paljon shakin pelaajia. Kun he ovat toistensa seurassa, jutut ovat mystisiä niille, jotka eivät tiedä, mitä sisilialainen puolustus tai kuningatargambiitti tarkoittavat.

Eilen haastateltiin Tuulolan jääkiekkoperheen nuorimmaista, joka oli juuri voittanut alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden. Häneltä kysyttiin, mistä heidän keittiönpöytänsä ääressä keskustellaan. Vastaus meni jotenkin näin: "Jääkiekosta, eipä juuri muusta. Joskus sanotaan jotain säästä."

Ei tuo juuri eroa siitä kokemuksesta, joka kysymykseni esittäjällä on.