Olen parin vuoden ajan voinut kokopäiväisesti pohtia, miten
Jumalasta voidaan puhua. Yhtä ja toista on tullut fundeerattua.
On muotia kysyä, onko Jumala olemassa. Ajatellaan, että
tässä kysymyksessä juuri Jumala on ongelma. Vain harva tavallinen tallaaja
omistaa yhtään ajatusta sille tosiasialle, että olemassaolo ei ole lainkaan
selvä käsite. Olemassaoloa on monenlaista.
Eiffel-torni ja Mount Everest ovat epäilemättä olemassa. Edellisen olen nähnyt omin silmin, jälkimmäistä en. Uskon senkin, kun joku tuttu puhuu pihansa perällä olevasta kivestä. Sen olemassaolo on kuitenkin toisenlaista kuin pihakoivun olemassaolo, sillä koivu
elää, mutta torni, vuori ja kivi eivät. Koivun olemassaolo on taas toisenlaista
kuin koiran tai kissan, koska eläimet elävät toisella tavoin kuin kasvit.
Ihmisen olemassaolo on taas oma lajinsa, koska ihminen on
ainutlaatuisella tavalla tietoinen olemassaolostaan.
Kuolleet ovat erityistapauksia. Onko kuollut lakannut
olemasta sinä hetkenä, kun hän on kuollut? Jos hän on ruumiina patologin
työpöydällä, onko hän olemassa? Onhan Mount Everestkin olemassa, vaikka ei ole
koskaan elänyt. Onko mausoleumissa kuolleena makaava Lenin olemassa? Onko
Aleksis Kivi olemassa? – Ainakin hän on enemmän olemassa kuin Väinämöinen.
Onko sanottava, että Tuntemattoman sotilaan vänrikki
Koskelaa ei olemassa ja sitä myötä hänestä keskusteleminen on hölynpölyä?
Onko Hämähäkkimies olemassa? Useimmat ovat valmiita sanomaan,
ettei ole, muttei tämäkään ole niin selvää. Minun mielestäni hän on enemmän
olemassa kuin Talitinttimies.
Tai mitä pitäisi ajatella kaukaisista tähdistä? Ne ovat
olleet olemassa, kun valo lähti niistä kerran liikkeelle tuhat vuotta sitten
saavuttaakseen maapallon vuonna 2016, mutta kukaan ei voi todistaa, että ne
olisivat edelleen sillä paikalla, missä kuvittelemme niiden olevan.
Niin että mitä tarkoitat kysymykselläsi Jumalan
olemassaolosta? Millainen olemassaolo on mielessäsi, kiven, pihakoivun, perheesi
koiran tai oman isäsi olemassaolo?
Minä puolestani alan entistä enemmän kääntyä siihen
suuntaan, ettei Jumalan olemassaolosta voi lainkaan puhua, koska se on niin
erilaista kuin kaikkien olioiden ja olentojen olemassaolo. Sille radikaalisti
toisenlaiselle olemassaololle olisi keksittävä aivan uusi sana.
Mooseksen kysyessä lähettäjältään tämän nimeä,sai vastaukseksi sanat:"Minä olen" lähetti minut teidän luoksenne.(2.Moos.3:14) Arvoituksellinen,mutta niin sopivasti uteliaisuutta ja mielenkiintoa herättävä ilmaisu kaikessa suvereenisuudessaan.Tämä riittänee ihmiselle tiedoksi Jumalan olemuksesta ( kumarrus / niiaus).
VastaaPoistaKuitenkin - Rakkaus kun on,meille ihmisille Hän on ilmaissut itsensä Jeesuksessa Kristuksessa,Vapahtajassamme.Tämä on meille hyväksi ymmärtää ja löytää.Uskoa Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen syntiemme sovituksena.Raamattu tämän kertoo ja paljon muuta,kannattaa lukea.
Kirjoituksesi on aika lähellä niitä samoja ajatuksia ja jopa lauseita, joita itsekin olen käyttänyt tästä Jumalan/jumalien olemassaolosta keskustellessani — vaikka määrittelemmekin henkilökohtaisen suhteemme uskontoon varmaankin eri sanoilla. Tosin itse olen käyttänyt vänrikki Koskelan sijaan Hamletia, mutta ideahan on sama.
VastaaPoistaKiteyttäisin näitä käsitteitä muutamalla ajatuksella — koska toisin kuin sinulla, jonka ammattiin kuulunee pyrkimys herättämään ihmisissä pohdintaa, minä olen päivätyössäni aina pakoitettu pelkistämään asioita, joten liika yksinkertaistaminen lienee ammattitautini. Mutta menköön nyt:
Näkisin asian niinkin itsestäänselvänä, että tietysti Jumala ja kaikki eri uskontojen jumalat ovat olemassa. Aivan kuten Koskela ja Hamlet ovat olemassa, aivan kuten olemassa ovat myös ”adverbi”, ”merkantilismi” ja ”epäjärjestelmättömyydessäänkään”. Nämä ovat olemassa sanoina, ajatuksina ja käsitteinä, ja siinä roolissaan ne vaikuttavat elämäämme ja kulttuuriimme.
Nämä käsitteet, sekä ”Jumala” että ”adverbi”, ovat olemassa myös fyysisesti ja konkreettisesti, siis yhtä konkreettisena materiana kuin me itse. Nämä ajatukset elävät aivojemme hermosoluissa sähköisinä muodostelmina, joten niillä on myös täysin fyysinen ja konkreettinen olomuoto, ei vain abstrakti. Kiinteä materiahan on itse asiassa illuusio, joka on näille meidän Homo sapiens-aivoillemme näppärä tapa prosessoida itseämme ja ympäristöämme. Mutta todellisuudessahan tämä materiakin on yhtä abstrakti tai konkreettinen asia kuin mikä tahansa ajatus aivoissamme; koostumme elektroneja keskenään jakavista atomeista, jotka ovat tyhjää täynnä olevia voimakenttiä. Massa ja energia ovat sama asia, joten sekä sähköisenä kuviona olemassa oleva ajatus että massana hahmottamamme kivi, kasvi tai eläin ovat yhtä konkreettisia asioita, joilla on konkreettinen energiamäärä — teoreettisesti pystyisimme siis laskemaan, mikä jonkin tietyn ajatuksen massa on.
Mutta määritteletkö kysymyksen Jumalan olemassaolosta nyt sellaisena, mitä ihmiset sillä yleisesti tarkoittavat? Eli: Olisivatko nämä asiat ja käsitteet olemassa ilman ihmiskuntaa? Olisiko Jumala olemassa ilman ihmistä? Oliko Jumala olemassa miljoonia vuosia sitten, ennen kuin Homo sapiens kehittyi sille tasolle, että sen aivot pystyivät luomaan tällaisen käsitteen? Onko Jumala enää olemassa sen jälkeen, kun ihmiskunta on kuollut sukupuuttoon?
Oma vastaukseni kysymykseen kolme on hyvin suorasukainen ”ei” — jollei sitten maailmankaikkeudessa jokin toinen, ihmislajin kanssa älyllisesti samankaltainen olento kehitä omalla tahollaan myös samanlaista käsitettä. Toki suosituksi on tullut myös ajatus maailmankaikkeudesta simulaationa, jota jokin muu olento pyörittää jossain supertietokonetta vastaavassa laitteessaan, ja tällöinhän tämä olento olisi olemassa ihmiskunnasta riippumatta.
Entä pidätkö sinä teologina kysymystä kolme edes olennaisena?
Itse näen kolmoskysymyksen sikäli tärkeänä, että esim. islamismi ja jihadismi perustellaan juuri sen kautta. Ihmisen omat moraaliset pohdinnat ovat merkityksettömiä, jos kaikkivoipainen diktaattori määrittelee oikean ja väärän jostain maailmankaikkeuden ulkopuolelta ja käskee tappamaan liudan viattomia pariisilaisia tai nizzalaisia. Jos taas hyväksymme jumaluuden ihmislajin luomana käsitteenä, voimme käsitellä sitä moraalifilosofiana ja psyykkisenä turvaverkkona, joka kehittyy ihmiskunnan eettisen kehityksen mukana.
Kommentista katosi selkeyttävä numerointi. Tarkoitan kysymyksellä kolme kappaletta "Mutta määritteletkö kysymyksen Jumalan olemassaolosta... sukupuuttoon?"
VastaaPoistaMinusta on alkanut tuntua siltä että ne jotka eivät usko Jumalaan ovat oikeassa siksi että se Jumala johon he eivät usko, on mahdoton. Sen sijaan apofaattinen jumalakäsitys tuntuu huomattavasti uskottavammalta. Se on toisaalta vähän niinkuin Douglas Adamsin avaruusalus joka kulkee epätodennäköisyydellä ja mitä isommalla epätodennäköisyydellä kuljetaan, sitä mahdottomampia matkoja pystytään matkustamaan.
VastaaPoistaJooanialaisuudelle:
VastaaPoistaKirjoitat nopeasti hyvin pohdittuja asioita, jotka ovat hyvin kiinnostavia ja joita vastaan en äkkiä osaa sanoa mitään; tai miksi väittäisinkään, sinähän lähinnä vain kysyt.
Kyllä tuo kolmonenkin on oleellinen kysymys, mutta lähinnä käytännöllisistä syistä eli sen takia, että sillä perustellaan jihadismia. Pitkään aikaan se ei ole minua puhutellut, koska olen taipuvainen siihen ajatukseen, että Jumala... ja sitten tähän kuuluisi sanoa jokin olemassa olemista korvaava verbi, jolle tosin ei ole sanaa.
Jaan hyvin pitkälle D. Z. Phillips -nimisen uskonnonfilosofin ajatuksen siitä, että Jumalan olemassaolosta keskusteleminen ei ole keskustelua siitä, kuinka monta oliota on maailmassa, onko niitä n kappaletta vai n+1 kappaletta. Sen sijaan Jumalan olemassaoloon uskominen tarkoittaa sitä, että todellisuus nähdään toisessa valossa kuin ilman Jumalaa.
Kirjoituksestasi tuli mieleen myös sellainen mahdollisuus, että ehkäpä Jumalan olemassaolo on suhdetta ilmaiseva käsite. Kun maailmaan tulee syntyvän lapsen myötä yksi isä lisää, maailmassa olevien olioiden lukumäärä ei lisäänny. – Tämä ajatus on minulle uusi, enkä tiedä, mitä siitä ajattelisin. Se vain pälkähti päähäni juuri nyt tekstistisi juontumana.
Ja vielä on se ongelma, että uskonnollisuudessa on erilaisia tasoja. En minäkään vielä kolmentoista ikäisenä ajatellut ja uskonut niin kuin nykyään uskon. Kolmentoista ikäisten junioreiden jalkapallo on kuitenkin samaa peliä kuin se, mitä Camp Noulla pelataan. Ja oma salaisuutensa on siinä, että vaikka Barcelonan päävalmentaja on niin taitava kuin on, hän hyvin todennäköisesti on aivan taitamaton ihminen kehittämään Tervakosken Padon junioreita eteenpäin.
Ja sitten sanoisin näin: minulle Jumala on pikemminkin ihmiskunnan löytämä käsite kuin luoma käsite.
Ja vielä: tykkään potkia palloa myös junioreiden kanssa, vaikkei se aina niin teknistaktisesti suurenmoista peliä olekaan.
Pablogistille:
VastaaPoistaSinustakin huomaa, että olet pohtinut asioita ja myös ymmärtänyt paljon. ”Apofaattinen” on aika vähän osattu sana, joten selvennän tekstiäsi tältä osin. Lainaan samalla väitöskirjaani, koska Saarikosken tutkiminen sai pohtimaan myös apofaattista teologiaa: ”Joidenkin teologisten suuntausten mukaan jopa Jumalan olemassaolosta puhuminen on mahdotonta tai ainakin ongelmallista, koska se on erilaista kuin ei-välttämättömien olioiden olemassaolo. Apofaattiseen teologiaan luettu Pseudo-Dionysios Areopagita listasi viisikymmentäkaksi Jumalan nimeä, jotka perustuvat suoraan Raamattuun. Jumalan nimiä ovat esimerkiksi Hyvä, Valo, Kaunis, Rakkaus, Oleva ja Voima. Niissä Jumala kertoo jotain itsestään, ja niiden avulla Jumalaa voidaan kiittää ja ylistää, mutta lopulta on tunnustettava, että Jumalaa ei ole lainkaan tietämisen kohde. Pseudo-Dionysios Areopagitalle hän on pohjimmiltaan tuntematon ja vailla nimeä.”
Pseudo-Dionysios Areopagita on henkilöllisyydeltään tuntemattomaksi jäänyt teologi, jonka toiminta ajoitetaan 400- ja 500-lukujen vaihteeseen. Hän vaikutti merkittävästi keskiajan ja erityisesti mystiikan teologiaan.