Luonnostelin esipuhetta:
En tiedä, milloin osuin ensimmäisen kerran Pentti Saarikoskeen. Tavallaan hän on aina ollut, niin kuin monet muut lapsuuteni tärkeät hahmot, kuten Hannu Salama, Che Guevara, Martti Simojoki ja Urho Kekkonen. Heitä ei voinut valita maailmaansa. Heidät annettiin.
Ensimmäinen muisto Saarikosken tekstistä on kenties lukion ensimmäiseltä luokalta. Silloin äidinkielen opettaja esitteli modernia suomalaista runoutta. Saarikosken näyte kuului: "Ajettiin hillitöntä vauhtia pimeää tietä pitkin, / keltavästäräkki käveli mustan oksan päästä päähän." Sanoin opettajalle, että tuon pystyy kirjoittamaan kuka tahansa. Vain muutamaa vuotta myöhemmin en ollut enää niin varma.
Varsinainen käännekohta oli silloin, kun hankin Saarikosken Tähänastiset runot. Rupesin tekemään marginaaliin merkintöjä, kun huomasin viittauksia uskonnolliseen kieleen, ennen muuta Kirkkoraamattuun. Niitä oli paljon.
Sillä kertaa marginaaleihin vedetyistä viivoista ei syntynyt sen enempää. Vasta monta vuotta myöhemmin syntyi ajatus väitöskirjan tekemisestä. Silloinkaan en heti tarttunut ideaan, koska muut suuret työt veivät aikani ja voimani. Pian olin varma, ettei tuumastani tulisi ikinä mitään.
Sillä kertaa marginaaleihin vedetyistä viivoista ei syntynyt sen enempää. Vasta monta vuotta myöhemmin syntyi ajatus väitöskirjan tekemisestä. Silloinkaan en heti tarttunut ideaan, koska muut suuret työt veivät aikani ja voimani. Pian olin varma, ettei tuumastani tulisi ikinä mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti