Luterilaisuus on parasta, ainakin meillä

Olen saanut vastata lukemattomia kertoja yhteen kysymykseen, jonka perusmuotoiluja on tämä: "Onko luterilaisuus mielestäsi kristinuskon suuntauksista paras." Olen vastaillut monella tavalla ja yleensä siten, että ei ole syntynyt vaikutelmaa oman erinomaisuuden korostamisesta.

Tällä kertaa sanon pöyhkeästi mutta huumorilla (jos nyt joku sattuu huumoriani ymmärtämään): kyllä, luterilaisuus on paras ja ylivoimainen, ainakin meillä.


Perusteluja on kosolti

Luterilasiuus on tehty pohjoisiin oloihin ja maahan, jonka marraskuussa ei tee mieli lähteä tanssimaan kaduille sambaa.

Harmaudessaan tämä on vahvaa vastalääkettä kaikelle kiihkoilulle. Luterilainen ei virittele pommeja ja katselee rauhallisen huvittuneesti ihmisiä, joiden päähän mahtuu vain yksi ainoa totuus kerrallaan. Tämä on maailmankatsomuksellista tamperelaisuutta. Mitä hullumpia kiihkoilijoita nousee esiin, sitä helpompi on perustella vakaata luterilaisuutta.

Luterilaisuuden harmaus on granitiin harmautta. Se kestää tuulta ja järistyksiä, mutta sille voi rakentaa turvallisesti värikkäänkin talon.

Täällä kunnioitetaan kirkkoon kerääntynyttä viisautta, mutta tuo viisaus ei ole sääntökirja, vaan väljä periaateohjelma, josta on lupa poiketa ja jota voi soveltaa omin tavoin.

Luterilaisuus on ainoa realistinen vaihtoehto pitää yllä uskon me-ulottuvuutta. Vain tältä pohjalta voi kuvitella pidettävän voimassa rippikouluja ja joulukirkkoja. Ilman niitä tavalliselle tallaajalle ei jää oikein mitään.


Sopii jalkaan kuin omat kengät

Tietysti maailman kenkäkaupat ovat täynnä monenlaisia kenkiä. Eteisen kenkärykelmästä valitsen kuitenkin mieluiten omani ja ne, joissa on hyvä kävellä. Niissä on jalkojeni muoto.