Lamppuja on mutta tähtitaivas katosi

Olen viettänyt Keski-Suomessa Korpilahdella poikkeuksellisen kauniin viikon. Joka päivä aurinko paistoi puhtaan valkoisille hangille.

Yötaivas oli pettymys, vaikka oli pilvistä vapaa.

Tasan kaksikymmentä vuotta sitten olimme nuorten kanssa samoilla sijoilla. Silloin kävimme eräänä iltana järven jäälle katsoaksemme taivaalle. Näky lumosi niin syvältä, että joukko nuoria miehiä ajoi tuon viikon jälkeen yhteensä kolmesataa kilometriä nähdäkseen tähtitaivaan uudestaan.

Tänä talvena katselin alla päin samalle taivaalle ja totesin, ettei siitä enää ole mihinkään. Muutama hassu tähti yritti pitää vaikutelmaa yllä. Kaikki oli kuitenkin yhtä ja samaa tuhrua. Ei siitä ollut ihmistä lumoamaan.

Edistyksen nimissä on pystytetty pihavaloja ja katulamppuja. Maan päällä näkee nyt paremmin, mutta samalla tähtitaivas on kadonnut yltämme. Puuttuu enää, että se myydään jonkin hampurilaisketjun mainostilaksi.

Tähtitaivaan menettäminen on myös kirkollinen ongelma. Olen sanonut rippikoululaisille, että menkää meren äärelle tai avoimen tähtitaivaan alle ja koettakaa tuntea itsenne siinä suureksi ja Jumala olemattomaksi. En sano enää, eiväthän nämä nuoret ole ikinä nähneet oikeaa tähtitaivasta, eivät ainakaan kotikulmillaan.