Moottoritienopeuden noston seuraukset voi laskea ilman konsultteja

Konsultti selvittää, mitä seurauksia olisi sillä, että Helsingin ja Tampereen välisellä moottoritiellä suurin sallittu nopeus nousisi 10 km/h eli 130:een km/h. Muutos koskisi lähinnä tieväliä Tampere - Klaukkala, jolla on pituutta noin 150 km.

Asian selvittämiseen ei tarvita konsultteja. Kuka tahansa voi päätellä asiat ihan itse.

Tampereen ja Klaukkalan välillä polttoainetta kuluisi moottorityppistä riippuen 0,75 - 1,5 l enemmän kuin nykynopeuksisilla. Hiilidioksidipäästöt kasvaisivat saman verran. Tämä selviää nopeasti, kun tutkii Tekniikan maailman autotestejä.

Aikaa säästyisi tasaisella nopeudella noin kuusi minuuttia. Näitä yhtälöitä opiskellaan peruskoulussa.

Liikenneturvallisuuden laskelmat ovat vaikeampia ja vain tilastollisia. Varmaa on, että turvallisuus ei ainakaan lisäänny.

Voinko lähettää laskun liikenne- ja viestintäministeriölle?

Kaksi turhaa sanaa: paradigma ja diskurssi

Osuin historioitsija Teemu Keskisarjan ajatukseen, joka rohkaisi minua suuresti (HS Teema 5/17). Hän kertoi, että jos tekstissä on sana paradigma tai diskurssi, hän lopettaa lukemisen kirjoittajasta ja aiheesta riippumatta.

Kumpaakin sanaa olen yrittänyt opiskella. Paradigman olen oppinut kohtalaisen hyvin, ja se on mielestäni vain osittain turha. Hyvin varovaisesti voin käyttää sitä jopa omassa tekstissäni, jos on puhe tieteen asioista.

Diskurssia en ole koskaan ymmärtänyt. Se ei kuulu aktiiviseen eikä passiiviseen sanavarastooni. Toisaalta olen havainnut, ettei sen tuntemista tarvitse. Kun siihen törmää, se kannattaa lausua joko tota noin, niinku tai itse asiassa. Sitten vain painelee reippaasti eteenpäin.

Pieni tepastelija muuttaa monien elämää

Meidän poikien äidinpuoleinen serkku on saanut pienen poikalapsen. Sukupuuhun sijoitettuna tämä vastasyntynyt ei ole minusta katsoen aivan lähimmällä oksalla, mutta maantiede muuttaa asiaa. Hänen kotinsa on alta kilometrin päässä, ja tuore äiti on ollut tavallinen näky keittiöpöydässämme. Muistan hänet aina, kun kuulen nimen Béla Bartók. Sattumoisin lapsen isäkin on tuttu vanhoilta ajoilta. Lisäksi lapsi on suvun nuorin, ja nuorintahan aina seurataan enemmän kuin muita.

Kaikki tämä vaikuttaa siihen, että Väinö muuttaa joltain kohdin elämääni. Hän tulee tepastelemaan meidän olohuoneessamme. Hänen tulevat ystävänsä ja elämänvaiheensa tulevat osaksi minunkin elämääni.

Taas on avautumassa ikkuna uusiin maailmoihin, kokonaiseen ihmiseen. Toistaiseksi olen nähnyt vain valokuvan ja siellä nenännipukan, mutta vähitellen peitteistä kääriytyy ihminen esiin. Reitit alkavat syntyä, ja noin vuoden kuluttua voi jo seurata jalanjälkiä ja tutkia, minne ne johtavat – Johdatusta seuraillen, toivottavasti.

Pentti Linkolan taatusti tosi ajatus

Tuskin olen ainoa, joka on pulassa ilmastokysymysten kanssa. Tuntuu, että melkein aina on olemassa jokin hyvän ajatuksen kumoava vastaväite, joka alkaa sanalla toisaalta. Sähköautot ovat hyviä, mutta toisaalta niiden vaatima lisäenergia kenties tuotetaan polttamalla hiiltä. Toinen toisaalta on akkujen tuotanto. Kun maailma täyttyy sähköautoista, akut voivat olla suuri ongelma.

Väestönkasvu on ongelma. Toisaalta en näe mitään järkeä siinä, että Suomeen ei synny lapsia vanhemmistaan huolehtimaan ja puute korvataan maahanmuuttajilla. Mitähän ekologista apua on siitä, että suomalaiset kuluttajat korvataan ulkomaalaistautaisilla kuluttajilla?

Lisäksi oma mieli tarttuu halukkaasti näihin toisaalta-sanoihin. Niistä saa perusteluja entiseen elämäntapaan, vaikka jotain olisi tehtävä.

Pentti Linkola on sanonut ääneen sen ainoan ajatuksen, josta voi olla varma: taatusti varminta luonnonsuojelua on kuluttamatta jättäminen.

Vuonna 2070 Suomi on täynnä yksinäisiä mummoja

Syntyvyyskeskustelussa on unohtunut, että tätä menoa Suomessa on viidenkymmenen vuoden kuluttua yksinäisten mummojen paljous, kun lapsia ei ole syntynyt. Vanhukset makaavat laitoksissa hoitohenkilökunnan varassa tai kodeissaan robottiensa avustamina, kun ei ole rakkaita ihmisiä, jotka kävisivät heitä katsomassa.

Ihmisen vanhetessa frendeistä ei enää ole apua, koska heidän vointinsa heikkenee samaa tahtia. Niinpä kahdeksankymmenen ikäisen, sairaalaan joutuneen ihmisen ainoa toivo on siinä, että hänellä on lapsia tai muita poikkeuksellisen vastuuntuntoisia lähisukulaisia, jotka ovat hänestä aidolla tavalla kiinnostuneita. Ilman näitä läheisiä elämän viimeisistä vuosista tulee pitkät. – Ehkä joku päätteleekin vuonna 2070, että eutanasia on näppärä keino yksinäisyyden poistamiseen.

Näitä lapsettomia yksinäisiä on jo nyt. Minulle on jäänyt mieleen järvenpääläisen kerrostalon pihalla käymäni keskustelu. Perheetön seitsemänkymppinen kyseli siinä, kukahan häntä käy katsomassa, kun hän joutuu kotoaan pois. Sisarenlapsi ehkä ja joskus, hän tuumaili. Mieleni teki sanoa, että minä voisin olla se katsoja, mutta sisälläni tajusin, että jokin raja pitää olla tyhjillä lupauksilla.

Eivätkä lemmikkieläimet tule omasta aloitteestaan vieraisille, vaikka joku eläinten ystävä voi nyt suuttua, kun lukee tämän.

Maahanmuuttajat eivät ole näiden ongelmien ratkaisu. Heillä voidaan täyttää työpaikkoja, mutta mummojen ja pappojen sängynvierustojen täyttämiseksi tarvitaan omaa jälkipolvea. Muuten vanhukset eivät saa osakseen läheistensä rakkautta, vaan parhaimmillaan vain asianmukaista hoitoa, siis asianmukaista eikä rakkaudenmukaista. Senkin saaminen voi olla siinä siinä, jos kukaan omainen ei ole muistuttamassa henkilökuntaa vanhuksen tarpeista. Resurssien ollessa tiukat jäävät sivuun ne, joiden puolesta kukaan ei puhu.

Kaksi kysymykset herättävää sanaa

Usein pysähdyn pohtimaan sanoja. Nyt mielessäni on ollut kaksi verbiä, omistaa ja asua.

Onko omistaminen jonkinlaista tekemistä? Jos ihminen omistaa, mitä hän oikein tekee? Jos kyseessä ei ole teonsana, mikä ihme se sitten on?

Tai millaisia adverbejä voi liittää asumiseen? Hädin tuskin voi sanoa, että ihminen asuu siististi, mutta enää ei voi oikein puhua pontevasta, ahkerasta tai kiireisestä asumisesta.

Niin kuin Kristuksenkin sanotaan asuvan jossakussa ihmisessä, noin pelkistetysti vain, ilman lisämääreitä.

Vietettäisiin häitä avioliittoteemalla

Netissä seikkailemalla olen löytänyt ainakin seuraavanlaisia hääteemoja: Bling Bling -häät, Boho-häät, Garden of Love -häät, satuhäät, vintagehäät, maalaishäät, merihenkiset häät, trooppiset häät, halloween-häät, keskiaikaiset häät, 20-luvun häät, 50-luvun häät ja viikinkihäät. Kaikista sanoista en tiedä, mitä ne tarkoittavat.

Nämä vaihtoehdot ovat ihan suomalaisille pareille.

Kannatan teemahäitä sillä ehdolla, että teemaksi valitaan avioliitto.

Kun sika oli kierrätystalouden mestari

Tunnustan, että monet ruokaan liittyvät nykyaikaiset näkökulmat ovat minulle hieman vaikeita. Epäilen olevani omien ajatusteni mukana väärässä, mutta ne vain ovat minuun niin syvälle taottu. Kun varhaislapsuudessa oppii jonkin asian vääräksi, se käsitys ei helposti irtoa.

Ei silloin ymmärretty kasvissyöntiä. Ruokien erottelu oli vain nirppanokkaisuutta. Isovanhempien aikana nälkä oli tuttu asia, eikä ruokaa ollut omienkaan vanhempieni lapsuudessa liikaa. Siksi piti syödä, mitä oli - olipa se sitten mitä tahansa: perunaa kaalia, makkaraa, silakkalaatikkoa tai riisivelliä. Ronklata ei saanut.

Lemmikeille ei ostettu kaupan herkkuja, ja silloisen kierrätystalouden varsinainen mestari oli sika. Sille syötettiin se, mikä ei muille kelvannut.

Tutkimus eniten ohittavista automerkeistä

Tammikuusta lähtien olen tutkinut, mitkä automerkit ohittavat eniten moottoritiellä. Havaintoni ovat Tampereen ja Hyvinkään väliltä, kun olen asettanut vakionopeudensäätimen lievään ylinopeuteen, kuitenkin sellaiseen ettei poliisi sakottaisi minua. Tämä tarkoittaa sitä, että melkein kaikki ohittajat ovat ajaneet huomattavaa ylinopeutta.

Tuloksia ei ole suhteutettu merkkien yleisyyteen. Listan kärjessä on epäilemättä autoja, joita ostetaan nimenomaan moottoritiellä ajamiseen, koska pienillä kauppakasseilla harvoin lähdetään pitkille matkoille.

Olen joskus kirjoittanut siitä, että automerkin valinta kertoo jotain myös omistajansa luonteesta. Ehkä tämä lista kertoo jotain siitäkin, mutta varmaan myös kuljettajiensa ammateista.

Volvon korkea sijoitus hieman yllättää, koska olen havainnut, että harva keskustelukumppanini olisi veikannut sitä aivan kärkisijoille. Ehkä Volvo on perinteisessä skandinaavisuudessaan neutraalilta tuntuva merkki, kun taas Bemaria monet pitävät kloppimaisena, nousukasmaisena tai ylimielisenä valintana. Audit ohittavat hieman vähemmän kuin yleensä ajatellaan. Volkswagenilla taas mennään muita tavismerkkejä kovempaa. Minua ei ohittanut yksikään Fiat, ja harvassa ovat olleet myös Renaultit.

Ohittajista ovat erityisesti jääneet mieleen 1990-luvun alkuvuosilta peräisin ollut Opel Astran raato ja yksi Audi, jonka arvelen kulkeneen yli 200 km/h:n nopeutta.

Lista on tällainen:

1. BMW, Mercedes-Benz ja Volvo 45
4. Audi 38
5. Volkswagen 29
6. Škoda 25
7. Ford ja Toyota 22
9. Kia 15
10. Opel 14
11. Citroën10
12. Nissan 9
13. Peugeot 8
14. Honda 6
15. Seat 4
16. Mazda 3
17. Mitsubishi, Subaru, Rover, Alfa-Romeo, Renault ja Dacia 2
23. Huynday, Mini ja Saab 1

Otan osaa – hieman ylisuuri ilmaus

Vainajan omaisten tapaamiseen ei ole oikein hyvää ensimmäistä sanaa. Tavallisimmin sanotaan: "Otan osaa." Usein se tuntuu ylisuurelta ilmaukselta, koska ei ole aivan helppoa aidosti osallistua lähiomaisen elämään, ei sittenkään vaikka tuntisi toisia ihmisiä kohtaan todellista myötätuntoa. Varsinkin pitkään aviossa olleiden ihmisten keskinäinen suhde on niin henkilökohtainen, ettei siihen pääse ulkopuolinen mukaan, eivät edes omat lapset.

Toisaalta osanottamista ei tarvitse käsittää kirjaimellisesti. Kun sanotaan "Ole hyvä", ketään ei vaadita olemaan hyvä. Myös osanottamisen voi tulkita hartaaksi kohteliaisuudeksi. Niinpä olen hiljalleen palannut näihin sanoihin.

Muita mahdollisuuksia ovat:
"Sinulla on nyt murhetta."
"Sain tietää, että elät vaikeita aikoja."
"Voinko jollain tavoin auttaa?"
"Olet ollut mielessäni."
"Kuolema pysäytti minutkin."
"Toivon / rukoilen sinulle voimia."
"Järkytyin kun kuulin tästä." - Tosin kannattaa muistaa, että aina omaiset eivät ole järkyttyneitä vaan huojentuneita; siitä puhuminen on tosin omaisten asia, ei ulkopuolisten. Vaikka mummo olisi ollut muistisairaana kuinka pitkään tahansa, omaisille ei kuulu sanoa: "Varmaan huojennuit, kun hän kuoli."

Voi tyytyä halaamaan, mutta jos kukaan ei sano mitään, ollaan oudossa mykkäkoulussa. Kun sanoja ei ole, juuri silloin niitä on etsittävä.

Koulussa on suostuttava pakertamaan

Jossain mieleni pohjalla on epäilys, että monet opettajat ovat varsin kovilla uusien opetussuunnitelmien kanssa. En pysty asiaa varmaksi osoittamaan, mutta siltä tuntuu. Ajatustani vahvistaa niin ikään todistamattomaksi jäävä vaikutelma siitä, että opettajat ovat tunnollista väkeä. Tunnollisuus on koulun hyveitä, ja koulumaailman elämänurakseen valitseva ihminen tarvitsee sitä välttämättä.

Koulutuksen nykymuoti suosii itse kokeilemista, pelaamista, leikkiä ja ylipäänsä vahingossa ja sivutuotteena oppimista. Toisaalta se on hyvää muotia. Toisaalta muuan ensimmäisten luokkien opettaja sanoi koulun pihalla: "Mutta kun opittava myös pakertamaan." Varmaan hän tarkoitti kertotaulun kaltaisia asioita.

Eikä kaikessa voi tyytyä siihen hokemaan, että tärkeintä on tiedonhaku. Jos ei tiedä, missä on Nairobi, voi tarkistaa Wikipediasta, että se on Keniassa. Jos ei tiedä Keniaa, voi edelleen lukea, että se on Afrikan maa, mutta ollaan peräti huonossa jamassa, jos on tarkistettava sekin, missä on Afrikka. Monia asioita on tiedettävä ihan itse, ja jotain on osattava ulkoa.