Kahviloiden ikävä

Olen kaivannut kahviloita. Tietysti kahvit voi keittää kotonakin, mutta on eri asia lähteä omien seiniensä sisältä hetkeksi pois ja katsella muuta kuin kotinsa näkymiä.

Lomapäivän sisällöksi riittää vallan hyvin, että ottaa kirjan mukaansa ja menee Tampereelle kahvila Runoon. Ihan kannatuksen vuoksi ostan siellä muutakin kuin kahvia. Tamperelaisen ykkössuosikkini nimeä en uskalla paljastaa. Siellä on jo nykyisellään täyttä. Ei parhaita kalavesiään kannata kertoa.

Hauhon mökille mennessä suosin Pälkäneellä olevaa pientä hirsikahvilaa. Se muistuttaa, että parhaat paikat ovat suurten ketjujen ulkopuolella. Samalla seudulla on Vihavuoden piilopirtti. Kerran kesässä poikkean Vehoniemen harjulla, ja samalla vilkaisen autonäyttelyn tulokkaat. Jyväskylään mennessä ehdoton suosikkini on Korpilahden satamakahvila. Siellä olen monesti myös syönyt.

Helsingin reissulla pitää poiketa Espalla ja vaikkapa Strindbergillä. Tuntuu melkein kuin olisi jossain eurooppalaisessa pääkaupungissa.

Ulkomaiseen kotikaupunkiini Prahaan kaipaan esimerkiksi kahviloiden takia. Elämän sisällöksi riittää, että istuskelee niissä ja lukea vaikka Kunderan Pilaa, tai Olemisen sietämätöntä keveyttä. Myös Kiireettömyys on hyvä valinta, vaikka tarkempi suomenkielinen nimi sille olisi ollut Hitaus.