Karamazovin veljekset on Fjodor Dostojevskin viimeiseksi jäänyt teos. Kirja on hiljan suomennettu uudelleen, ja paraikaa luen sitä yhdeksättä kertaa. Yhä siitä nousee esiin teemoja, joita en ole aiemmin huomannut.
Romaanikokonaisuuden esittely ei mahdu yhteen blogitekstiin. Niinpä tyydyn nostamaan esille yhden sivujuonteen, jonka pituus ei ole promilleakaan koko kirjasta.
Tämä sisätarina kertoo häijyäkin häijymmästä eukosta, joka ei ollut tehnyt elämässä mitään hyvää. Pirut sieppasivat hänet kuoleman jälkeen ja heittivät tuliseen järveen. Suojelusenkeli mietti, olisiko eukon elämässä kaikesta huolimatta edes yksi hyvä teko, josta voisi kertoa Jumalalle. Lopulta hän keksi, että eukko oli kerran antanut puutarhastaan sipulinvarren kerjäläiselle.
Jumala neuvoi enkeliä ottamaan samaisen sipulinvarren ja ojentamaan sen järveen, jotta eukko voisi tarttua siihen ja tulla vedetyksi turvaan. Jos tämä onnistuisi, eukko pääsisi taivaaseen. Enkeli toimi ohjeen mukaan, ja eukko oli jo nousemassa kuiville, kunnes muut järveen joutuneet huomasivat, että eukkoa vedettiin ylös. He alkoivat hamuilla käsillään eukon puoleen, jotta hekin pääsivät samaan kyytiin. Eukko rupesi potkimaan heitä pois: "Minua tässä kiskotaan eikä teitä. Tämä on minun sipulinvarteni eikä teidän." Samassa sipulinvarsi katkesi. Eukko putosi järveen ja kärventyy siellä tänäkin päivänä.
Kertomus ei missään tapauksessa kuvasta minun käsityksiäni synnistä, kuolemanjälkeisestä elämästä, pelastumisesta eikä hyvistä teoista. Se ei kerro myöskään sitä, millä tavoin Dostojevski ajattelee näistä teemoista. Ei pidä tehdä vääriä päätelmiä.
Johonkin oleelliseen ihmiselämän ytimeen kertomus siitä huolimatta osuu.
Niinpä, olet jopa minun mielestäni oikeassa. Jos mummo olisi sanonut toisille pyytäjillä, että otetaan tästä muutama ohut siivu, niin ne kestävät nostamaan. Omistamisen halu ja sairaalloinen itsekkyys johti tuhoon. Niinhän se on elämässä muutenkin. Miulla itselläni ei ole koskaan niin vähän ruokaa, ettei siitä pysty jakamaan kahdelle.
VastaaPoista