Epäjumala on jumala, kun taas Jumala on Jumala

Tunnettu kirjallisuuskriitikko kertoi, että hän sijoittaa sanan Jumala mieluiten virkkeen alkuun. Silloin ei tarvitse miettiä, käytetäänkö isoa vai pientä alkukirjainta.

Yhä useammin näkeekin sanan Jumala kirjoitettavan tarpeettomasti tai peräti virheellisesti pienellä kirjaimella. Ilmeisesti näin halutaan ilmaista epäuskoa Jumalan olemassaoloon, mutta pakkoko sitä on sotkea ateismiaan joka paikkaan? Oikeinkirjoitussäännöillä ei ole tavattu ottaa kantaa olemassaoloa koskeviin kysymyksiin. Sekä Sinuhe että Ankkalinna ovat isolla kirjoitettavia erisnimiä, vaikka molemmat kuuluvat mielikuvituksen maailmaan.

Jos joku haluaa vähätellä tai peräti loukata kristillisen maailmankuvan ihmisiä pienellä alkukirjaimella, aie on hutilyönti. Puhumalla jumalasta ei nimittäin puhuta Raamatun Jumalasta, sillä kristillisessä mielessä jumala on eri asia kuin Jumala. Epäjumala on jumala, kun taas Jumala on jotain muuta. 

Epätarkka alkukirjainten käyttö johtaa filosofisiin sekaannuksiin. Unohdetaan, että antiikin jumalamaailma oli sovittamattomassa ristiriidassa yksijumalaisen kristinuskon kanssa. Keskustelu rakkauden jumala Afroditesta on eri asia kuin keskustelu Luojasta ja Kaikkivaltiaasta (niiden isokirjaimisuus on taas vähän toinen juttu, joka ei mahdu tähän blogitekstiin). Esimerkiksi antiikin jumalat eroavat sillä tavoin Jumalasta, että nykyään kukaan ei usko niihin. Suhteessa niihin minäkin olen ateisti.

Ja sitten kevennys: Taannoin minulta kysyttiin mitä jumalaa/Jumalaa pitäisi rukoilla, kun uskontoja on maailmassa niin monta. Vastasin, että yläkerran järjestelmä toimittaa viestin oikeaan paikkaan, vaikka osoite olisi hieman väärä.