En juuri koskaan julkaise tekstejäni kahdessa paikassa, mutta tällä kertaa poikkeuksen. En pitänyt paikallislehden kolumniani kummoisenakaan, mutta yllättäen ihmiset ovat puhuneet siitä paljon, joten tulkoon se julki täälläkin, hieman lyhennettynä ja muokattuna. Ehkä kokemukseni on yleisempi kuin arvasinkaan.
Ostin uuden polkupyörän, joka ei ollut halvin tarjouspyörä. Siinä oli laadukkaat rattaat, polkimet ja vaihteet.
Saatuani pyörän kotiin hyppäsin oitis sen päälle. Ensimmäiseksi kävin vain kuntakeskuksessa, ja se ajelu sujui hyvin. Olin rennosti liikkeellä ja välillä pysähdyin katsomaan niityllä laiduntavia hevosia.
Toisella reissullani uskaltauduin jo lähemmäksi kaupunkia. Se oli vaikeampaa, vaikka koko matka oli pyörätietä eikä autoja tarvinnut pelätä. Liikenne oli muuttunut julmemmaksi. Mietin, johtuiko se Helsingin läheisyydestä. Pyöräilijät viuhahtivat ohi sellaista menoa, että minä melkein huusin niiden perään, mikseivät olleet lähteneet aiemmin, kun oli tuollainen kiire.
Kolmannella kerralla otin kohteekseni nokialaisen kesäkahvilan. Järven ylittävällä vanhalla Rajasalmen sillalla kaikesta tuli loppu. Joku sukkahousumies vilahti varoittamatta ohitseni suunnilleen ääntä nopeammin. Melkein hipaisi minua. Tajusin, ettei hidas, leppoisa ihminen sovi tähän maailmaan.
Siihen tyssäsi pyöräilyni, ja nyt laatuhankintani nojailee toimettomana keittiön ikkunan alla seinälautoja vasten. Siinä on kestävät rattaat, polkimet ja vaihteet.
Pitää näemmä ostaa peilit fillariin. Jalkakäytävälläkin pitää katsoa aina taakseen, jos muuttaa suuntaa sivuttain. Nuo äänettömät sähköhärvelit 25km/t ovat vielä lisävaara teinikuskineen. Oli parista sekunnista kiinni etten jäänyt alle
VastaaPoistaLiikennesäännöt ei näemmä ole monelle näistä tuttuja.
Liikkumistapa on enenevässä määrin imagokysymys. Hiihtäjätkin kuuluvat kiitävän laduilla sellaista vauhtia, että maisemasuuntautuneet filosofihiihtäjät vain tukkivat väylän. Pyöräillään ja hiihdetään siksi, että pidetään omasta kunnosta huolta. Seurataan sykemittarista edistymistä. Liikkuminen on minäprojekti. Toki vähän ilmastoakin pelastetaan samalla, mutta sehän istuu kivasti imagoon.
VastaaPoistaMinä muistelen kaiholla kävelyjä. Lapsena käveltiin kilometritolkulla, ja teininä vasta käveltiinkin kavereiden kanssa. Kävely ilman päämäärää oli ajanviettotapa. Nähdäkseni teinit eivät juuri sellaista harrasta enää. Liikuntaa harrastetaan niin, että siirrytään paikasta A paikkaan B isän tai äidin autolla ja siellä sitten pelataan lätkää tai salibandya tai muuten pompitaan. Mutta sitä välimaisemaa, joka jää lähdön ja määränpään väliin, ei ole.
Hieno ajatus: "Mutta sitä välimaisemaa, joka jää lähdön ja määränpään väliin, ei ole."
VastaaPoista