Dostojevskin Riivaajissa kauniin herkät kohdat ovat vähissä. On kuitenkin yksi. Se kuvaa lapsen syntymää: "Arina Prohorovnan käsivarsilla huusi pieni, punainen, ryppyinen olento sätkytellen pikkuruisia käsiään ja jalkojaan, kauhistuttavan avuton, kuin pölyhahtuva ensimmäisen tuulenhenkäyksen armoilla, mutta huutaen ja ikään kuin julistaen olevansa mitä suurimmassa määrin oikeutettu elämään..."
Kerran vuodessa on hyvä palauttaa mieleen, että kaikki olemme alkuperältämme vauvoja, Kristusta myöten.
Syntymäkertomus Marian ja Joosefin lapsesta on matka ihmiselämän alkuun. Samalla se on kertomus siitä, kuinka Jumala lähestyy meitä juuri siitä suunnasta. Siinä on väihtoehtoinen tapa jumaluuden ymmärtämiseksi. Se sysää pohdinnat maailmankaikkeuden synnystä sivuun. Sillä mitä väliä on semmoisilla, kun olemme Sinä, minä ja lapsi? Ihmisyyden iloista suurin.
Näillä sanoilla toivotan blogini lukijoille ja vähän muillekin hyvää joulua.
Tämän seimiasetelman olen kuvannut lahtelaisen Housukaupan ikkunasta.
------
Jos kaipaat lisälukemista joulunpyhiksi, täällä on lisää viime vuosien joulutekstejäni.
Kiitos tekstistä.
VastaaPoista