Heikki Silvennoisen osuvimpia hokemia on "Ei tartte auttaa". Siihen tiivistyy jokin oleellinen suomalaisesta yksin pusaamisen perinteestä.
Joskus saa yllättävällä tavalla apua ja vieläpä epätodennäköiseltä suunnalta.
Mieleen tulee nämä kaksi tapausta.
Oltiin hautajaisten muistotilaisuudessa, eikä kanttoria ollut saatavilla. Haluttiin laulaa yhdessä. Silloin juutalainen mies tuli kertomaan, että hänestä olisi tässä kohdin apua. Hänen johdollaan laulettiin virret Päivä vain ja hetki kerrallansa ja Maa on niin kaunis. Ei siinä vertailtu uskontojen eroja eikä keskusteltu jommankumman paremmuudesta. Ei sanottu sitäkään, että kaikki on yhtä ja samaa uskontomössöä.
Kirjailija Inkeri Kilpinen puolestaan kertoi kurdialueen kokemuksistaan. Häntä oli ankarasti varoitettu olemasta missään tekemisissä kurdien kanssa, koska nämä vain ryöstivät ja raiskasivat.
Matkan aikana asuntoauto jouduttiin hetkeksi pysäköimään. Pellolta nousi esiin kurdiväkeä, ja matkailijat heittäytyivät peloissaan asuntoautonsa lattialle. Silloin auton ovelle koputettiin. Tulijat tarjosivat leipiä ja vihanneksia ja pyysivät mukaansa juhliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti