Kouluaikojeni viisain opettaja sanoi, että elämä on sen toteutumista mitä ei koskaan suunniteltu. Siitä huolimatta on ollut kiinnostava seurata, millaiseksi nuoret kuvittelevat tulevaisuutensa.
Mieleeni on jäänyt muuan rippikoulutyttö, joka permannolla istuskellen suunnitteli elämäänsä. Hän ei miettinyt sotia eikä ilmastokriisejä, vaan oletti, että yleisellä tasolla meno jatkuisi entiseen tapaan ja maailman murheista välittämättä hän voisi vapaasti valita elämäänsä.
Peruskoulun jälkeen hän suuntaisi lukioon ja sen jälkeen opiskelemaan. Ammatti ei ollut vielä selvillä, mutta hyvään työhön hän kuitenkin pääsisi. Aikaa olisi myös matkusteluun.
Hyvän aikaa kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen hän saisi kaksi lasta, ja niiden tultua hän avioituisi.
Tarkkoja yksityiskohtia en muista, ne olivat liian tavallisia.
Kunnes havahduin. Hän sanoi, että neljänkymmenenviiden vuoden iässä tuli avioero, ja kolme vuotta myöhemmin hän avioituisi uudelleen.
En kysynyt, oliko kyseessä suunnitelma vai rehellinen arvio siitä, kuinka kuitenkin tulisi lopulta käymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti