Äiti täyttää juhannuksena 97 vuotta, mutta siitä aiheesta ei sen enempää. Hän on vain elävien kirjoissa, ja siinä kaikki. Merkkipäivä antaa kuitenkin syyn muistella kiinnostavia vanhuksia.
Yksi on Pirkkalan seurakunnan vanha diakonissa Iita Laurila, joka oli 99-vuotiaana Pirkkalan vanhin asukas. Tavatessani häntä silloin hänen syntymäpäivillään tunsin selvää alamittaisuutta: miten vähäistä on ymmärrykseni, miten olemattomia ovat elämänkokemukseni.
Iita Laurila oli hyvässä vireessä ja hänen kanssaan kävi keskustelu hyvin. Täytyi puhua tavallista kovempaa, mutta täyteen huutamiseen ei tarvinnut sortua.
Hän kertoi niistä ajoista jolloin Pirkkalassa ei ollut yhtäkään tietä. Hän muisteli monenlaisia tapauksia, kuten käymäänsä taloa, jossa kädet ylsivät seinästä seinään, vaikka kyseessä oli sentään kahden ihmisen koti. Nukkuessa pää oli toisessa seinässä ja jalat toisessa. Täysi ojentautuminen oli mahdotonta, mutta jalat koukussakin sai unta.
Toinen kiinnostava vanhus on ollut Jämsänkoskella asunut Toijalan isäntä. Vielä 1980-luvun alussa 92-vuotiaana hän osti itselleen uuden moottorisahan. Samoihin aikoihin hän ajoi metsästä rankoja traktorilla, joka oli vuosimallia 1952. Liiterissä säilytetyistä traktorin varusteista mainittakoon perunannostokone vuosimallia 1927 — ostettu uutena, niin kuin hän täsmensi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti