Juhani Rekola kirjoitti vuonna 1952: "En ole kahdeksana vuonna Helsingissä tavannut kuin yhden ihmisen, joka ei olisi valitellut, että työtä on liian paljon ja liian paljon menoa. Tuo yksi oli eräs pitkäaikaisvanki Helsingin keskusvankilasta." - Siis vuonna 1952.
Sittemmin kiireen ja ajan puutteen ratkaisemiseksi on tehty paljon. Kulkemista on nopeutettu. Vielä Rekolan sanojen aikoihin asfalttitiet olivat harvinaisia, ja autot olivat mitä olivat. Kun Tekniikan maailma koeajoi aikanaan hyvin yleisen Moskvits Scandinavian, sen kiihtyvyyttä nollasta sataan ei onnistuttu mittaamaan, koska testaajat eivät löytäneet kyllin pitkää suoraa. Junat eivät enää kolkkaa kiskoja pitkin höyryn voimalla vaan kiitävät, ja valtameret ylitetään lentäen. Tässä kaikessa säästyy aikaa.
Kodinkoneet ovat helpottaneet elämää ja vähentäneet kotiaskereiden määrää. Vuonna 1958 edes joka kymmenennessä perheessä ei ollut jääkaappia. Vuonna 1971 vain joka sadannessa perheessä oli astianpesukone, ja samoihin aikoihin Suomessa oli juuri siirrytty viisipäiväisen työviikkoon.
Tietokoneiden mukana poistuivat kirjoituskoneisiin liittyneet lyöntivirheiden vaivat. Internetin aikana tiedonhaku on niin nopeaa, ettei sitä aina edes huomaa.
Paraikaa odotetaan, että tekoälyn ansiosta voidaan taas sivuuttaa vaivalloisia työvaiheita. Jokohan nyt päästään siihen elämäntuntoon, että kiirettä ei ole? Kesken päivän voi mennä ongelle tai ottaa hyvän kirjan lukeakseen, vaikkapa Ivan Gontšarovin Oblomovin.
Tärkeillä ihmisillä on aina kiire. Kiire on statussymboli.
VastaaPoista