Paavo Väyryseltä on jäänyt elämään hänen kertomuksensa siitä, että hän olisi lukenut Keminmaan kirjastossa olleen Dostojevskin tuotannon yhdessä viikonlopussa. Kirjaston valikoimissa on ollut ainakin neljä suurromaania ynnä Kirjoituksia kellarista, Muistelmia kuolleesta talosta, Pelurit ja Kaksoisolento. Omassa kirjahyllyssäni niistä kertyy leveyttä 44 cm.
Myös taloustieteilijä Sixten Korkman on melkoinen kyky. Hän lukee joka aamu kannesta kanteen The New York Timesin, Financial Timesin, Hufvudstadsbladetin, Helsingin Sanomat ja Dagens Nyheterin. Lisäksi hän vetäisee päivässä noin sata sivua tietokirjallisuutta ja selailee analyysejä jakavaa Project Syndicatea. Tämä suoritus mahtuu vielä ymmärrykseeni.
Sen sijaan professori Sulevi Riukulehdon annosmääriä en enää käsitä. Hän kertoo lukeneensa tänäkin vuonna yli neljäsataa kirjaa, eikä häntä voi pilkata pinnallisesta selailusta, koska radiohaastattelu todistaa, että hän on lukemisistaan hyvin perillä. Lukunopeushan ei vielä todista mitään. Oleellista on omaksumiskyky.
Hämmästelen, mistä huippukykyjen lukemisiin tulee se luotijunien nopeus. Minä joudun matelemaan resiinan vauhdilla vain pari seisakkeenväliä kerrallaan. Paraikaa lukemani Keskenkasvuinen eteni alkusivuillaan töin tuskin kolmekymmentä sivua päivässä. Sittemmin vauhti on hieman kasvanut.
Hitautta vaativien romaanien parhaita esimerkkejä ovat olleet Volter Kilven Alastalon salissa ja Juan Rulfon minimalistinen Pedro Páramo. Kummankin päiväannos jäi viiteentoista sivuun. Kevyitä dekkareita menee ehkä pari yössä, mutta täysin uusia asioita käsittelevän tietokirjallisuuden päiväannos voi jäädä kymmeneenkin sivuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti