Parikymppinen Raumalta kotoisin oleva nuorimies muisteli alakouluaikojaan. Hänellä oli ollut työstään ja oppimistuloksista kiinnostunut opettaja, joka piti luokan tiiviissä otteessaan. Vihko ei saanut jäädä kotiin, ja voi sitä koltiaista, joka oli jättänyt läksyt tekemättä. Lippis päässä ei saanut tulla luokkaan, eikä ikinä tarvinnut miettiä, saiko oppitunnilla pelata Tetristä. Meno oli jämptiä. Ei myöhästelty.
Kun oltiin kolmatta syksyä tämän opettajan kanssa, kaikki muuttui niin, että oppilaatkin sen huomasivat. Vihkon unohtaminen ei haitannut, olihan konseptipaperia. Opettaja ei enää huomannut, oliko suussa purukumia. Hän oli rento.
Nuorimies muisteli tätä äidilleen, joka oli sen opettajan tuttu jostain muualta. Äiti sanoi: "Niin, se oli se syksy, kun sen oma lapsi sairastui. Ehkä se oli rento, mutta oli se väsynytkin. Eikä matot olleet kotona aina suorassa eikä tiskit olleet aina tiskattuina."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti