Julkaisin Pirkkalan paikallislehdessä kolumnin "Puukotuksen jälkipuheet". Oheinen tekstini on muokattu ja lyhennelty siitä. ALKUPERÄINEN JA TÄYSIMITTAINEN TEKSTI ON TÄÄLLÄ. Suosittelen linkin avaamista. Se on parempi kuin tässä näkyvä versio.
Monet Pirkkalan Vähäjärven koulun puukotustapausta matkan päästä kommentoineet "asiantuntijat" eivät ole paljonkaan auttaneet tapahtumien ymmärtämistä.
Julkisessa keskustelussa on viitattu nuorten mielenterveyspalvelujen niukkuuteen, kuraattorien vähäisyyteen, heikentyneisiin Pisa-tuloksiin, kontrollin puutteeseen, hallitusohjelman säästöihin, väkivaltaisiin somealustoihin ja naisvihaan.
Näistä kaikista on tietysti hyvä keskustella, mutta ne eivät selitä juuri sitä, miksi Pirkkalassa tapahtui niin kuin tapahtui. Sosiologia selittää yleisiä ilmiöitä, mutta yksittäisen nuoren käytökseen tarvitaan ennen kaikkea psykologiaa.
Kyse on siitä, että ilmansaasteet lisäävät syövän määrää, mutta kukaan ei tiedä, mikä nimenomainen syöpätapaus johtuu ilmansaasteista. Niinpä on mahdotonta esittää valtakunnan kouluoloihin yksittäistä parannusta, jonka ansiosta Pirkkalassa tapahtunut olisi jäänyt tapahtumatta.
Luultavasti puukottajan perimmäiset motiivit eivät ikinä selviä. Hän on keskenkasvuinen nuori, joka päivä päivältä etääntyy rikoksen aikaisista tuntemuksistaan. Hyvin mahdollisesti hän koko lopun elämänsä kyselee: "Mikä ihme minuun meni?"
Edelleen on turha kysellä, miksi koulun huoliharavat eivät toimineet. Niitä ei ole luotu hyvisten tarkkailuun, eikä jokaisen ihmisen mielentilaa voida täysin tuntea. Häiriköiden avuntarve huomataan helpommin, kun taas moitteettomat koulumenestyjät ovat niin sanotusti tutkan alapuolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti