Tänään luin Aamulehden etusivulta lauseen: "Löydä oma jumalasi kätevän kysymyskaavion avulla." Sisäsivulta löytyi lasten noppapeliä muistuttava kaavio. Keskellä sivua luki: "Aloita tästä."
Siitä sitten mentiin eteenpäin, yksi kerrallaan uskontoon liittyviin kysymyksiin vastaillen. Jokainen vastaus johti uuteen kysymykseen.
Lopulta huomasin päätyneeni jonnekin hindulaisuuden ja wiccalaisuuden tienoille. Naapurina oli satanismi.
Menikö joku mönkään, minä kun tunnen olevani opillisesti varsin perinteisillä linjoilla oleva luterilainen pappi? Oliko vika minussa vai kysymyskaaviossa?
Tai ehkä testin tarkoituksena oli ovelasti osoittaa, että ihminen ei valitse uskoaan niin kuin vaalikonetta täytetään ja että tällaiset testit ovat hölmöläisten touhua.
Kaavion ongelmana oli jo ensimmäinen ajatus, johon oli otettava kantaa: "Uskon, että Jumala loi maailman kuudessa päivässä."
Kun siihen vastaa normaaliin luterilaiseen tapaan, että ei tietenkään, on jo heti oudossa seurassa.
Mutta kuitenkin on suuri joukko ihmisiä jotka kuuteen päivään uskovat. Ja moniin vastaaviin lauseisiin. Kuinka pitkälle voidaan muokata ja vääntää uskonto itselle sopivaksi? Ja onko se silloin enää sama maailmanuskonto mistä alunperin lähdettiin liikkeelle vai onko siitä tullut jo jotain muuta? Onko organisoiduissa uskonnoissa mieltä jos jokainen vain vääntää ja kääntää ja karsii ja valitsee sopivat palat uskoonsa kunnes voi elää itsensä/uskon kanssa?
VastaaPoistaUskonto on henkilökohtainen jokaisella, mutta eikö juuri sen takia isot organisoituneet uskonnot olekkin hieman hankalia.
En tunne riittävästi muita maailmanuskontoja, jotta osaisin sanoa varmaksi, mutta ainakaan kristinuskossa ei ole milloinkaan ajateltu, että jossain ihmiskunnan aamuhämärässä olisi jokin alkuymmärrys, joka sisältäisi valmiin, lopullisen totuuden ja josta poikkeaminen olisi vain luopumista eikä missään tapauksessa kehitystä tai oppimista.
VastaaPoistaRaamattu on kirja Jumalasta, mutta se on myös kirja jumalakäsityksen muuttumisesta. Kuka tahansa Raamatun lukija voi sen vanhimpia osia lukemalla huomata esimerkiksi sellaisen asian, että siellä on vallalla monijumalaisuus. Israelin Jumala on ikään kuin yksi monista, tosin niihin muihin nähden ylivertainen.
Ajatus yksijumalisuudesta ilmestyi vasta 700-luvulla eKr. eläneen profeetta Jesajan mukana. Hän tuli siihen ymmärrykseen, että ne muut jumalat eivät ole ainoastaan kehnoja. Niitä ei ole lainkaan olemassa.
Jeesuksen myötä uskonnollinen ymmärrys nytkähti aivan uuteen asentoon. Hänkään ei antanut oppilailleen valmiiksi hakattuja kivitauluja, vaan ennemmin vertauksensa, jotka vaativat jatkuvaa uudelleen ymmärtämistä. Hän kutsui ihmisiä seuraajikseen ja hän itse sanoi olevansa tie. Tietä kulkemalla opitaan koko ajan uusia asioita, ja niinpä hänen opetuslapsiensa kehityksessä voi nähdä oppimisen kaaren. Matkan varrella heille valkeni uusia asioita Jumalan suuresta salaisuudesta.
Ensimmäisen pääsiäisen tapahtumat yllättivät heidät jälleen, ja jos joku luulee, että hengellinen kehitys on jonkinlainen pelikone, joka kuuluu lukita Jeesuksen aikaan, ainakaan Raamattu ei tue tällaista käsitystä.
Ensimmäisen kerran suuri
kurssinkorjaus tehtiin vuonna 49 pidetyssä apostolien kokouksessa, joka järjestettiin Jerusalemissa. Paikalla olivat Paavali, Pietari ja Barnabas. Tuolloin päätettiin, että tietyin poikkeuksin pakanakristittyjen ei tarvitsisi noudattaa juutalaisuuden säädöksiä. Tuostakin linjauksesta on sittemmin kuljettu eteenpäin. Esimerkiksi mustan makkaran syöminen olisi tuon Apostolien tekoihin kirjatun linjauksen mukaan suoranaista syntiä.
Kristinuskoa on aina sovellettu uusiin aikakausiin ja kansallisiin perinteisiin. Meillä Suomessa on siitä tämä nykyinen 2000-luvun versiomme, ja se on hyvin erilainen kuin vaikkapa 1800-luvun amerikkalainen tai 1200-luvun italialainen versio, mutta kyllä ne samaa uskoa ovat, vaikka niissä on erojakin.
Aivan varmasti uusia sovelluksia ja uusia tulkintoja tulee myöhemminkin. Tietysti on vaaransa, että hukataan jotain oleellista alkuperäisestä, mutta siitä pääsee sillä, että on selvillä lähtöpaikasta ja päämäärästä. Näiden kahteen pisteen varassa voidaan suunnistaa.
Kannattaa huomata sekin, miksi kristillisessä opissa puhutaan Pyhästä Hengestä. Hän on varmin tae sille, että asioita uskalletaan ymmärtää myös uudella tavalla ilman johonkin vanhaan juuttumisen pakkoa.
Olen pohtinut paljon omaa uskoani, sitä kuinka ristiriidassa se on joidenkin Raamatun oppien kanssa. Olen miettinyt että onko uskollani mitään arvoa, sillä jumalakuvani on toisinaan hyvinkin poikkeava Raamatussa kuvaillusta. Uskoni on henkilökohtainen asia, jumalakuvani itse rakennettu. Se ei ole asia, josta mielelläni keskustelen. Se on sisäinen rauha, usko johdatukseen ja joka ilta ristityt kädet. Ja tälläinen usko on aivan yhtä arvokas, vaikka ei olisikaan välttämättä piirteiltään aivan vastaava kuin alkuperäinen maailmanuskonto.
VastaaPoista