Aikanani näin puolalaisen ohjaajan Andrzej Wajdan elokuvan Marmorimies. Siitä jäi mieleen, että jossain Puolassa on stalinistinen mallikaupunki Nowa Huta. En suunnitellut sinne ikinä meneväni, ei se niin innostavalta paikalta vaikuttanut, mutta nyt olen Krakovassa, enkä voinut oli astumatta raitiovaunuun ja ajamatta kahdenkymmenen minuutin matkaa tuohon krakovalaiseen lähiöön.
Oletukseni oli, että näkisin rapistuneita taloja, jotka on tehty huonoista materiaaleista. Tässä surkeudessa ei olisi mitään stalinismille tunnusomaista, sillä kaikki talot kuluvat.
Huomattavasti kiinnostavampaa on, että odotin kohtaavani ennen muuta suuria aukioita, leveitä teitä ja jättikokoisia rakennuksia. Tätä on stalinismi, onpa se sitten neuvostoliittolaista tai yhdysvaltalaista. Se on vankkumatonta uskoa siihen, että määrä korvaa laadun ja että voidaan vapaasti tehdä huonoa ja rumaa, jos sitä tehdään paljon ja suurissa mittakaavoissa.Yksityiskohdilla tai toteutuksella ei ole väliä, kunhan vain kokonaissuunnittelua hallitsee yksi mahtava ajatus.
Kaikki odotukseni täyttyivät, kun pääsin perille Nowa Hutaan, kommunistiseen työläisten mallikaupunkiin. Näin aukioita aukioiden vieressä. Tiet olivat niin leveitä, että niitä olisi sopinut ajaa vaikka avaruusaluksilla.
Koko kaupungin ainoa kaunis rakennus oli kirkko, jonka Nowa Hutan asukkaat saivat pitkän taistelun jälkeen rakentaa. Stalinismissa ei ole käyttöä kirkolle. Terästä voidaan sulattaa ilmankin.
Stalinistisen aukiosuunnittelun suomalaisiin versioihin voi tutustua vaikkapa Tampereen Hervannan valtaväylällä tai naapurikaupunki Nokiaa halkovalla niin sanotulla Nevski Prospektilla. Ei niistäkään suureellisuutta ja mielikuvituksen köyhyyttä puutu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti