Ikkunaan juostessani näin ensimmäisestä autosta vain punaisen perän, mutta autoja tuli lisää. Äiti sanoi, että jossain paloi.
Juoksin ovesta pihalle ja pyörälleni ja lähdin ajamaan autojen suuntaan. Aukeaman toisella puolen liekit nousivat korkeina ja savua oli taivaaseen saakka.
Markun talo oli liekeissä. Tavarat oli kannettu talosta pihalle. Utelias yleisö kuljeskeli pihalle kannettujen tavaroiden keskellä niitä ihmetellen ja niiden arvoa laskeskellen.
Luokkatoverin äiti istui kotinsa tavaroiden päällä ja itki katkerasti, mutta Markku ei ollut millänsäkään. Hän sanoi, että he muuttaisivat tien toisella puolella olevaan mökkiin. Se ei ollut yhtä suuri kuin juuri palanut koti, mutta siinäkin saattoi asua.
Muutamassa päivässä ilmeni, että niin kävi kuin Markku sanoi.
Siinä mökissä tuo kuuden hengen perhe asui kaikki ne vuodet, joita kävimme yhdessä koulua. En koskaan ymmärtänyt kysyä, miksi mökki ei jäänyt vain tilapäiseksi asumukseksi. Ehkä vakuutus ei korvannut vahinkoja eikä perheellä ollut voimaa aloittaa alusta ja nousta normaalin asumisen tasolle.
Markku ei koskaan pyytänyt kotiinsa sisään, ja kun häntä kävi pyytämässä ulos, hän raotti ovea vain vähän.
Lapsikin tajusi sen köyhyyden.
Tässä mökissä asui luokkatoverini kuusihenkinen perhe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti