Ei toimistoon, ei siellä

Ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen minulla ei ole ollut toimistollamme edes työpöytää. Jos joskus olen hetkeksi tarvinnut pöytätilaa, olen sen jostain aina löytänyt. Avotoimistossa on se vika, ettei siellä voi keskustella intiimisti, vaan sieltä on aina mentävä muualle.

Toimiston välttelemisellä on ollut paremmatkin syynsä. Muiden ihmisten läsnäolo hidastaa rutiinitöidenkin tekemistä. En pidä siitä, että keskeytetään ja että ajatukseni hajoavat. Olen opetellut tekemään yhden asian kerrallaan ja sitten pitämään tauon. Tämä ei onnistu, kun ihmisiä tulee ja menee koko ajan.

Vielä suurempi ongelma on luova kirjoittaminen. Kykyni siihen katoaa heti, kun astun toimiston ovista sisään. Merkitykselliseen kirjoittamiseen tarvitsen oman kotini kirjoja. Minun on saatava milloin tahansa kävellä hyllylleni niin, että voin poimia sieltä juuri sen teoksen, jota tarvitsen. Jo pelkkä kirjahylly inspiroi. Ylimmällä hyllyllä on Danten Jumalainen näytelmä ja sen alla dostojevskit, minulle rakkaimmat. Niiden alla on galeanot ja siitä itään Thomas Mann ja vielä matalammalla Amos Oz. Yläkerrassa on Saarikoski. Siellä ovat myös Leonardo Boff ja muu teologia. Viimeksi lukemani ovat sänkyni vierellä korkeana pinona, jota olen ruvennut kutsumaan yöpöydäksi.

Niistä minä elän.