Ihminen ei ole yksilö vaan suhdelo

Kun aikanani valmistuin teologisesta tiedekunnasta, pääaineeni oli nimeltään teologinen etiikka ynnä uskonnonfilosofia. Sen naapuriaine oli dogmatiikka, ja toisin kuin moni luulee, dogmatiikan opiskeleminen ei ole vanhoihin dogmeihin juuttumista, vaan se voi päinvastoin olla niiden radikaalia auki repimistä, toki myös niiden kannalle asettumista.

Dogmatiikan graduseminaarissa käsiteltiin rukouksen teologiaa. Muistan pitäneeni aihetta äärimmäisen epäkiinnostavana. Mieluummin paneuduin sosiaalietiikan kysymyksiin, kuten auktoriteetteihin ja vallankäytön rajoihin, jotka eivät ole vieläkään lakanneet kiinnostamasta minua. Mutta rukouksen teologia tuntui silloin opiskeluvuosina kovin turhalta.

Tarvitsin tutkimusmatkan koko kansakunnan renttuvävyyn Pentti Saarikoskeen, että ajatukseni alkoivat todella muuttua. Tosin muutos oli ollut idulla jo aiemmin.

Rukouksen kaltaisia tekstejä on läpi Saarikosken tuotannon. Hän vähintäänkin viittaa rukoilemiseen kirjoittaessaan: “Että rauha pysyisi. / Että kaikki ihmiset saisivat työtä jota tehdessään / he tuntisivat että tämä on oikea paikka. Nukahdan raitiovaunun ääneen.”

Joku suomalainen filosofi sanoi radiossa: "Ihminen ei ole yksilö. Ihminen on suhdelo." Olen hukannut filosofin nimen, mutta ajatuksen olen painanut mieleeni. Me tarvitsemme Sinää, jolle puhua, sillä omassa itteminässä piehtaroiminen ei auta. Jos ihminen omistautuu yksin itselleen, hän löytää vain lisää sisäsiittoista itseään. Ajatukset eivät liiku, tunteet eivät tuuletu.

Tekstiä korjattu 23.5. Mainittu filosofi on Frank Martela. Sana ei ole "suhtelo" vaan "suhdelo". Kuulin radiosta väärin.