perjantai 16. syyskuuta 2022

Isä, hae minut pois

Aktiivivuosinani kävin esimerkiksi vappuaattoisin vilkaisemassa nuorten kokoontumispaikkoja. En edustanut operaatio Saapasta enkä muutenkaan esiintynyt pelastuspartiona. Olin paikalla omalla tavallani.

Mieleen on jäänyt muuan viidentoista ikäinen tyttö, joka oli hieman juonut, vaikka ei ollut missään kaatokunnossa. Hän oli kyllästynyt illanviettoon ja sanoi soittaneensa isälle, että tämä tulisi hakemaan hänet pois.

Hän kertoi kavereidensa pitävän häntä hulluna. Isä saisi selville, mitä hän on tehnyt.

"Mutta minä soitan. Isä sanoi, että aina saa soittaa vaikka olisi tapahtunut mitä tahansa. En välitä niiden varoituksista. Minä soitan."


Tämä kertomus on myös kannanottoni Jumalaa koskevaan keskusteluun.


*  *  *


Ehkä maailman armottomuus ja kaikkinainen suopeuden puute on saanut minut viime aikoina miettimään riittämättömyyden tunnetta ja toisaalta armoa, joka sen kumoaa. Tästä pohdiskelusta on syntynyt tämä viiden kirjoituksen sarja: 

* Työpaikkailmoituksen mahdottomat vaatimukset

* Kun ei riitä niin ei riitä

* Julma, hyvää tarkoittava elämänohje

* Joskus joutuu tsemppaamaan että olisi edes huono

* Isä, hae minut pois

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti