Elämäntaito-oppaiden hokema "sinä riität" on päässyt jopa kirkon Yhteisvastuukeräyksen julisteisiin, joissa sitä tosin lievennetään sanoilla "hyvään vanhemmuuteen". Kristillisessä mielessä ajatus ihmisen omasta riittävyydestä on harhaoppi. Kirkon perussanoma lähtee siitä, että parhaimmillaankaan ihminen ei riitä ja juuri sen vuoksi Kristusta tarvitaan kumoamaan laskelmat riittävyydestä ja riittämättömyydestä.
Tuskinpa elämäntaito-oppaiden toitotus vastaa myöskään ihmisten elämänkokemusta työ- ja opiskelupaineiden keskellä. Valmentajat sanovat kovin usein voittopelinkin jälkeen, että parannettavaa jäi.
Räppäri Paperi T:hen yhdistetyt karkeat sanat tuntuvat totuudellisimmilta: "Vaikka uskot itseesi, voit silti olla ihan paska."
Olisiko totuus jossain niiden välissä, toiste toisin ja toiste toisin?
Olen ylpeä siitä, että olen saanut edustaa näkemystä, joka ei ole kumpikaan ääripää eikä myöskään niiden välissä. Kristillisen opin mukaan riittävyys ei tule ihmisestä vaan hänen ulkopuoleltaan hänestä itsestään riippumatta. Sitä kutsutaan armoksi, Jumalan armoksi.
Niin kuin vanhemmat, jotka jättävät illalla eteisen valon palamaan merkiksi siitä, että lasta odotetaan rakastaen kotiin - mistä ja milloin ikinä hän tuleekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti