sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Kiinnostavia sivuasioita vuodelta 2017

Lehdet ovat koonneet tärkeitä uutistapahtumia ja ilmiöitä. Minä en kykene kilpailemaan niiden kanssa. Sen sijaan olen kerännyt yhteen kiinnostavia sivuasioita vuodelta 2017. Mielestäni eräät niistä ovat pääasioiden veroisia sekä kiinnostavuudessaan että merkityksellisyydessään.


1. Kuopion yliopistossa ravitsemustieteen opiskelijoilla on eniten syömishäiriöitä. 
2. Pokémon Gon liikennevaaroista kukaan ei jaksanut jauhaa mitään.
3. "Myötätuntouupumuskoulutus". Joku keksi uuden yhdyssanan ja koulutustuotteen.
4. Iltalehdelle vahvistettiin lähipiiristä, että Sir Christus on kuollut.
5. Jämsäläinen mediapersoona Arto Riukulehto kuoli. Hänet tunnettiin siitä, että hän sai aina hilatuksi itsensä television urheilulähetysten kuviin. 
6. Pekka Pouta nauroi säätiedotuksessa. Niin surkeata se oli.
7. Mauno Koivisto hautajaispäivä oli helatorstai. Juuri sen yleisen vapaapäivän Koivisto olisi halunnut pysyvän viikonlopussa. 
8. Pudasjärven lukion abiturienteista 34,6 prosenttia kirjoitti äidinkielestä laudaturin. Tulos oli Suomen paras.
9. Sofi Oksanen käräytti Elastisen ja Cheekin sisäpiirihuumorista.
10. Suomi 100-tapahtumista merkittävin oli se, kun japanilainen turisti rupesi viheltämään Kolin kansallismaisemassa Finlandiaa.
11. Isis ei sitten ilmoittautunut Turun syylliseksi. Poliisien kannalta se oli harmi, koska tapahtumalla olisi voinut rehvastella kansainvälisissä seminaareissa. Joku suomalainen sai torille puukotetun ruumiin äärellä kuitenkin selfien.
12. Suomalaiset olivat maireita, kun Trump huomasi suomalaiset, Kiinan isopää oli Suomessa vierailulla ja Putin jakoi pokaalin Bottakselle. Tuli Mannerheimin Hitler-nihkeyttä ikävä.
13. Uutta tutkimustietoa: loppuvuoden lapsille hutkaistaan 67 prosenttia todennäköisemmin ADHD-leima kuin alkuvuoden lapsille.
14. Olkiluodon ydinvoimala avattiin vihdoin eikun se olikin niin että sote saatiin valmiiksi eipäs sekään vaan länsimetro.
15. Tähtitieteen professori Esko Valtaojan mukaan mikään tietämisen arvoinen ajatus ei mahdu yhteen tviittiin. Tämä hänen ajatuksensa mahtui, vieläpä siihen vanhanmalliseen 140 merkin Twitteriin.
16. Uusi Tuntematon sotilas tuli nähtäväksi. Luodin osumisen äänet oli tehty studiossa iskemällä ratsupiiskalla nahkatakkia.
17. Kauden viimeisessä El Clásicossa Messi spurttaili noin minuutin ajan ja siitäkin ajasta osan yhdellä kengällä, kun antoi maalisyötön.


tiistai 26. joulukuuta 2017

Tapaninpäivän julmuuden tekstit

Tapaninpäivän kirkonmenoissa näkee usein ihmisiä, jotka käyvät kirkossa vain harvoin. Voi kuvitella, että he mielellään olisivat menneet joulukirkkoon, mutta jostain syystä eivät ole ehtineet tai kyenneet. Sitten tapanina päätetään korjata asia.

Tulijoita käy hieman sääliksi, sillä he ovat myöhässä. Joulun lumous on poissa, ja raamatuntekstit ovat jotain muuta.

Pyhäpäivälle nimen antava Pyhä Stefanos eli Pyhä Tapani on kuuluisa ennen muuta väkivaltaisesta kuolemastaan. Tekstit vievät ihmisten raakaan todellisuuteen, eikä niissä ole joulun idylliä.

Ikään kuin pyhä perhe olisi äkkiä koonnut vähät kamppeensa, maksanut hätäisesti yösijasta, kietaissut lapsensa johonkin lämpimiin ja nopeasti kiiruhtanut Egyptiin tai Turkin kautta Eurooppaan tai jossain vuotavassa paatissa itsensä kipeäksi maksaen Välimeren yli rauhallisia maita kohden.

Joululaulut soivat korvamatoina, mutta yöt ovat kylmiä ja vuorilla on lunta. Toivottavasti sitä ei sada lisää, sillä se jättää pakenijoista jäljet, joita sotilasosaston on helppo seurata.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Jouluna: ihmiseksi syntyminen on hullunrohkea teko

Elämä on uhkayritys ja ihmiseksi tulo on hullunrohkea teko. Vastasyntyneellä ei ole kävelemiseen kykeneviä jalkoja, ei käsiä joilla toimitella asioita. Vain suunsa kosketuksella hän ottaa kontaktia.

Ja me kaikki olemme alkuperältämme vauvoja.

Kaikki perustuu siihen, että vastassa ovat kädet, jotka ottavat syliin ja pukevat lämpimään huopaan. Joku toinen ruokkii, tyynnyttää mielen ja vaihtaa märät vaipat kuiviin. Joku toinen silittää pelon pois ja hyssyttää, kun uni ei tule. Joku vain pitää huolta.

Jos ihmiseltä itseltään kysyttäisiin ennen syntymää, luulenpa että harva tänne uskaltaisi. "Enhän minä nyt tuonne. Eikö mieluummin jonnekin Linnunradan laitamien turvalliselle tähdelle?" - Jumala uskalsi.

Jumala ryhtyi ihmissyntymän uhkayritykseen, tuli avuttomana autettavaksi niin kuin kuka tahansa nollan päivän vanha. Hän heittäytyi tänne ja syöksyi samaan arvaamattomuuteen kuin kaikki ihmiset. Syntymänsä hetkellä hän oli yhtä paljas kuin kuka tahansa meistä.

On meidän kaltaisemme, ja siksi on meidän omamme.

-----------

Näillä sanoilla toivotan ystävilleni armollista Nasaretin suuren pojan syntymäjuhlaa. Olkoon Jumala kanssanne.

Jos Pirkkalan kirkko on jouluaattona klo 21 tavoitettavissanne, tulkaa sinne. Toivoisin näkeväni teidät siellä.

torstai 21. joulukuuta 2017

Tiernapojat ilman murjaanien kuningasta toimii

Joskus seitsemän vuotta sitten olen ollut tapahtumassa, jonka järjestämisestä olen ollut vastuussa ja jossa tiernapojat esiintyivät. Kukaan ei nähnyt ongelmaa murjaanien kuninkaassa ja hänen mustiksi maalatuissa kasvoissaan.

Maailma kuitenkin muuttuu: Mustien kansalaisoikeustaistelijan Martin Luther Kingin kirjojen suomennoksissa esiintyi täysin sujuvasti sana "neekeri". Enää sitä sanaa ei voi käyttää.


Kannattaa kuunnella oman kuplan ulkopuolisia ääniä

Ongelman havaitsemiseen vaikutti osaltani se, että seuraan oman kuplani ulkopuolella olevia ihmisiä. Toisinaan minun on myönnettävä, että heikäläiset ovat oikeassa ja meikäläiset eivät niinkään.

Heikäläisten keskusteluista löysin ajatuksen, että mustaksi maalattu murjaanien kuningas ei kuulu tähän aikaan. Pian aloin ajatella, että eipä taida kuuluakaan. Edelleen mietin, mitä vastaisin mustalle ystävälleni, jos hän kyselisi, miksi meillä on tällainen kuvaelma. En jaksa uskoa, että hän olisi tyytyväinen, jos vetoisin vanhaan perinteeseen. Traditionaalisuus vain lisäisi hänen ihmetystään.

Tietysti tiernapojat ovat perinnettä, jolla ei ole alkuaan mitään tekemistä rasismin kanssa. Päinvastoin kuvaelma kantaa mukanaan ikivanhaa, kristillisissä legendoissa näkyvää antirasistisuuden ajatusta siitä, että vastasyntyneen Jeesuksen äärellä oli myös ihonväriltään mustia ihmisiä.

Ihmiset eivät kuitenkaan kuuntele selityksiä eivätkä taustoituksia, vaikka ne olisivat miten päteviä tahansa. He luovat mielikuvansa nopeasti, ja tosiasiaksi nyt jää, että kuvaelmassa on mustaksi maalattu murjaani.


Pienellä pintamuokkauksella Tiernapojat edelleen toimii

Ratkaisimme ongelman mielestäni melko helposti. Ei enää lauleta murjaanista vaan ”barbaarista”, sehän ei viittaa ihonväriin. Ei sotata hänen kasvojaan mustiksi, vaan puetaan hänet mustiin vaatteisiin, ja niin vältytään ihonväriin vihjaamiselta.

Ei edes jännittänyt, miten kuvaelma toimisi käytännössä. Illalla nuorten puurojuhlassa tuli todistetuksi, että hyvin toimii. Pienten muutosten jälkeen tiernapoikien hieno perinne voi elää.



lauantai 16. joulukuuta 2017

Mikä ihmeen kaaso?

Elettiin kenties vuotta 1987, ja ainakaan ei oltu vielä 1990-luvulla.

Kun tapasin tulevaa vihkiparia muutamaa päivää ennen häitä, morsian alkoi puhua kaasosta. En ollut ikinä kuullut koko sanaa enkä nähnyt yhtäkään kaasoa, vaikka olin ollut pappina jo viisi vuotta. En ymmärtänyt sanaa, mutta en kehdannut myöskään kysyä. Ajattelin, että kai se asiayhteydestä selviää.

Kyllä se siitä selvisi ja vielä enemmän on matkan varrella selvinnyt.

Nykyään kukaan morsian ei usko selviävänsä ilman kaasoa. Joskus heitä on niin paljon, ettei tiedä, kenen puoleen pitää kääntyä.

torstai 14. joulukuuta 2017

Eivät vain isot asiat ole tärkeitä

Viisaana pitämäni kolumnisti kirjoitti siitä, että kalenterissa ei pidä lainkaan käyttää tehtävälistoja. Hänen mukaansa ähkyn tunne vähenee, kun luottaa vain omaan muistiinsa. Tärkeimmät ihminen kyllä muistaa.

Hyväksyn ajatuksen, kun on meneillään tulipalon kaltainen tilanne tai vuoden kiireisin päivä.

Muutoin idea on tyhmä.

Ensinnäkin se on omaan napaan tuijottamista. Maailmassa on muutakin tärkeää kuin vain se, mikä minulle itselleni on tärkeää. Monet asiat ovat minulle vähäisiä, mutta jollekulle toiselle oleellisia: On muistettava kirjoittaa työtodistus. On otettava naulakosta mukaan kaulaliina, josta muuan nuori lähetti viestin.

Juuri näiden pienten asioiden muistamista ihmiset arvostavat. Ne luovat tunteen, että ihmisiä arvostetaan, kun heidät pienet huolensa ymmärretään; niille suurille ei monesti voikaan mitään.

Tehtävälistat auttavat niiden pitäjääkin, kun säntäily vähenee. Oppi sitä, että yhteen suuntaan mennessä hoitaa toisenkin siellä hoidettavan asian. Ei tarvitse sitten toista kertaa mennä.

lauantai 9. joulukuuta 2017

Sain itseni kiinni virheestä

Olen monissa hautajaispuheissani antanut ymmärtää, että Raamatussa käytettäisiin sanaparia "taivaan koti". Kukaan kuulijoistani ei ole ikinä epäillyt minua.

Ajatuksellisesti kyse ei ole suuresta virheestä, koska kristillisessä seurakuntakielessä puhutaan yleisesti taivaan kodista. Opillisesti ilmaus mahtuu hyvin kirkon oppiin.

Ongelmana on se, että nimenomaan Raamatussa ei ole sanoja "taivaan koti". Hieman huolimattomasti olen kuljettanut Raamattuun ajatuksen, jota siellä ei ole.

Kun pappikin sortuu tällaisiin virheisiin, ei ole ihme, että monet maallikot uskovat Adamin ja Eevan haukanneen ei vain yleensä hedelmästä, vaan nimenomaan omenasta. Koulujen joulukuvaelmat taas ovat luoneet vaikutelmaa, että Joosef ja Maria olisivat aasin kanssa matkustaneet Betlehemiin, vaikka aasia ei mainita missään raamatunkertomuksessa.

Havaintoni "taivaan kodin" ei-raamatullisuudesta on Pentti Saarikoskea käsitelleen väitöskirjani sivujuonteita. Sitä kirjoittaessani huomasin, että ilmaukselle ei ole Raamatussa sanatarkkaa vastinetta. Lähimmäksi tulee virke: “Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.” Lähellä ovat myös Jeesuksen Johanneksen evankeliumissa lausumat sanat: "Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa."

torstai 7. joulukuuta 2017

Sata parasta suomalaisurheilijaa ruotsalaisin silmin

Skandinaavisten naapureidemme ajatuksia on sikäli kiinnostava seurata, että heidän kulttuuripohjansa on muistuttaa läheisesti Suomea, mutta samalla he katselevat meitä hieman sivusta.

Ruotsalaislehti Aftonbladet on juhliemme kunniaksi listannut 100 parasta suomalaisurheilijaa kautta aikojen. Monet ovat tuttuja ja täysin luonnollisia valintoja, mutta listalla on nimiä, joita vain harvat suomalaiset tunnistavat. Tällaisissa listauksissa on aina se vika, että nykyaika korostuu liikaa, mutta sille ei kai voi mitään.

Listan ykkösnimi Paavo Nurmi on kärkipaikalle ainoa mahdollinen valinta, hänhän on kelpo ehdokas maailman kaikkien aikojen urheilijaksi. Lasse Virén on yhtä selvä kakkonen. Selänteen ja Litmasen paikat olisin vaihtanut keskenään, koska on niin paljon vaikeampaa kohota maailman huipulle jalkapallossa kuin jääkiekossa. Ruotsalaisten järjestyksen ymmärtää sikäli, että ruotsalaiset ovat aina pelänneet enemmän Suomen jääkiekko- kuin jalkapallomaajoukkuetta.

Ruotsalaiset eivät ole menestyneet mäkihypyssä, mutta suomalaisia hyppääjiä he arvostavat paljon. Nykänen on heti viidentenä. Ralliautoilijoita olisin nostanut listalle enemmänkin, esimerkiksi Timo Mäkisen ja Hannu Mikkolan. Tanja Poutiaista kaipaisin mukaan, vaikka hän jäi aina hopeamitaleille. Muita isoja puutteita ei listalla minun silmiini osu. On hienoa, että listalle on mahtunut Suomessa turhan vähän arvostetun käsipallon suuri nimi Mikael Källman.

Listan järjestyksestä voi väitellä kärkikaksikon jälkeen loputtomiin. Tennis on tietysti iso laji maailmalla, mutta siitä huolimatta jää tosiasiaksi, että Jarkko Nieminen ei koskaan noussut tenniksen aivan terävimpään kärkeen. Mika Myllylän ja Harri Kirvesniemi ovat osa suomalaisen urheilun likaisinta historiaa. En olisi ottanut heitä listalle. Entä millä perusteilla Iivo Niskanen on nostettu Toni Niemisen edelle?

Keitä ovat esimerkiksi Veikko Huhtanen ja Mika Koivuniemi? – Huhtanen voitti Lontoon olympialaisten voimistelussa vuonna 1948 kolme kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin. Koivuniemi taas on keilailun maailmanmestari vuodelta 1991.

1. Paavo Nurmi
2. Lasse Virén
3. Teemu Selänne
4. Jari Litmanen
5. Matti Nykänen
6. Mika Häkkinen
7. Jari Kurri
8. Pertti Karppinen
9. Marja-Liisa Kirvesniemi
10. Clas Thunberg
11. Veikko Hakulinen
13. Juha Mieto
14. Ville Ritola
15. Mika Myllylä
16. Tommi Mäkinen
17. Kalle Jalkanen
18. Hannes Kolehmainen
19. Saku Koivu
20. Heikki Savolainen
21. Marjo Matikainen-Kallström
22. Kimi Räikkönen
23. Sami Hyypiä
24. Eero Mäntyranta
25. Tapio Rautavaara
26. Sylvi Saimo
27. Tero Pitkämäki
28. Jani Sievinen
29. Kaija Mustonen
30. Juha Kankkunen
31. Samppa Lajunen
32. Keijo ”Keke” Rosberg
33. Tomi Poikolainen
34. Iivo Niskanen
35. Heikki Mikkola
36. Pertti Ukkola
37. Toni Nieminen
38. Marcus Grönholm
39. Pekka Vasala
40. Mikko Koivu
41. Aino-Kaisa Saarinen
42. Jarkko Nieminen
43. Janne Ahonen
44. Arsi Harju
45. Pentti Linnosvuo
46. Riikka Välilä
47. Heikki Hasu
48. Heli Rantanen
49. Minna Kauppi
50. Satu Mäkelä-Nummela
51. Jouko Grip
52. Mikko Kolehmainen
53. Kyra Kyrklund
54. Pentti Hämäläinen
55. Helena Takalo
56. Veikko Huhtanen
57. Tiina Lillak
58. Kalle Palander
59. Liisa Peltola  (Veijalainen)
60. Jarno Saarinen
61. Heikki Ikola
62. Mona-Liisa Pursiainen
63. Miikka Kiprusoff
64. Matti Järvinen
65. Jonni Myyrä
66. Armas Taipale
67. Verner Weckman
68. Gunnar Bärlund
69. Lauri Koskela
70. Kustaa Pihlajamäki
71. Harri Kirvesniemi
72. Siiri Rantanen
73. Mika Kohonen
74. Arto Bryggare
75. Kaisa Mäkäräinen
76. Kaarlo Kangasniemi
77. Leo-Pekka Tähti
78. Pauli Nevala
79. Pentti Nikula
80. Kimmo Timonen
81. Kelpo Gröndahl
82. Juha Väätäinen
83. Voitto Hellsten
84. Veikko Kankkonen
85. Eugen Ekman
86. Kyösti Lehtonen
87. Antti Hyvärinen
88. Kalle Anttila
89. Ilmari Salminen
90. Juhani Järvinen
91. Veli Saarinen
92. Ludowika (Och Walter) Jakobsson
93. Nina Holmén
94. Kurt Wires
95. Enni Rukajärvi
96. Ville Pörhölä
97. Tarmo Uusivirta
98. Mika Koivuniemi
99. Viljo Heino



keskiviikko 6. joulukuuta 2017

On muutakin muisteltavaa kuin sota

Pälkähti päähäni, onko sadassa vuodessa jotain muutakin muistettavaa kuin sota, edes vähän.

Ehdotan sisällissodan jälkeistä laihaa sopua, kirjailija Volter Kilpeä, Jari Litmasta, Tuomari Nurmiota, suomalaista rippikoulua, kansakoulua, Matti Nykästä, Arndt Pekurista, Jaakko Löyttyä, revontulia, nukkuvaa lasta, hohkaava hiillosta, virtaavaa vettä, Kaisa Mäkäräistä, Eppu Normaalia, Aki Kaurismäkeä, marraskuun aamupimeässä hoitoon lastaansa lykkivää isää tai äitiä (pienet kivet pyörivät renkaiden alla), Janne Saarikiveä, Sibeliusta, joulukirkkoa, tytärtä joka käy syöttämässä isäänsä, Marianna Alopaeusta, kirjastoja, Katri-Helenaa, terveyskeskusta, Pentti Saarikoskea, lumiaura-auton kuljettajaa, kyntötöissä olevaa maanviljelijää, poraria, Bengt Holmströmiä, raksamiestä, Irja Askolaa, suomenhevosta, naapurin miestä joka luo pihalta lumet, kadulta löytämänsä lompakon palauttajaa (11/12),  junnuvalmentajaa kentän laidalta, Reidar Särestöniemeä ja niitä joista sanotaan "meidän äiti".

Kadonneen lompakon tapaus 2/2

Olen miettinyt tarinaa, jonka joskus kuulin autoradiosta, kun ajelin yöllä Helsingistä Tampereelle tai toisin päin. Juttu sijoittui erääseen Euroopan maahan.

Isä pyysi pientä poikaansa hyppäämään pöydältä alas ja otti sitten kiinni. Tätä tapahtui monta kertaa, mutta sitten isä ei ottanutkaan kiinni. Poika putosi ja löi polvensa itkuksi saakka. Tuli opetus että kehenkään ei pidä tässä maailmassa luottaa. Minua puistatti.

Siinä automatkalla vaihdoin äkkiä kanavaa ja aloin etsiä iloista musiikkia. Ehkä löysin reipasta pelimannisoittoa tai muuta.

Tai sitten olen muistellut sitä kotimaasta kuulemani tarinaa, joka on tullut vastaan aivan livenä: Ensin isä valitti tytärtään ja sanoi, ettei tähän voi luottaa. Samalla hän paljasti, että tuttavansa, ATK-alan ammattilaisen, tarjoamilla keinoilla hän pääsi tyttärensä sähköpostiin käsiksi. Hän kävi siellä kurkkimassa.

Luottamus on ilmapiiri. Se on yhteisesti jaettu tahto.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Kadonneen lompakon tapaus 1/2

 Toinen varastettiin, toisessa kaikki oli tallella

Lompakko oli unohdettu puistonpenkille. Paikalle tuli oranssiin toppatakkiin ja farkkuihin pukeutunut poika., jolla oli samanikäinen tyttö mukanaan. Poika huomasi lompakon ja kuiskasi siitä tytölle. Poika istuutui penkille ja antoi laukkunsa pudota lompakon päälle. Tyttö seisoi siinä pojan takana, kaivoi lompakon laukun alta ja sujautti sen reppuunsa. Sitten he poistuivat paikalta ja viheltelivät mennessään. - Tämä Valittujen palojen kuvaama tapaus ei ollut Suomesta.

Seuraava sen sijaan on, ihan tältä Pirkkalasta ja vieläpä viime viikolta. Se kuului näin: "Kiitos Antti Väätäiselle lompakkoni löytämisestä. Lompakko on tullut kahden kuukauden seikkailun jälkeen kotiin. Epäilen, että se oli jäänyt tankkauksen yhteydessä auton katolle. Kaikki kortit olivat tallessa!"



Suomi voitti lompakkokisan

Siinä Valittujen palojen neljän vuoden takaisessa jutussa kerrottiin, kuinka kuudessatoista Euroopan, Etelä- ja Pohjois-Amerikan ja Intian kaupungissa hukattiin tahallaan yhteensä 192 lompakkoa. Jokaisen sisällä oli nimi ja puhelinnumero, perhekuva, alennuskuponkeja, käyntikortteja ja 40 euroa käteisenä. Palauttaminen ei ollut vaikeaa. Lompakot jätettiin puistoihin, ostoskeskusten lähelle ja jalkakäytäville. Sitten jäätiin seuraamaan. Lehti sanoo, että kyseessä ei ollut tieteellinen koe, vaan pikemminkin tosielämän rehellisyystesti.

Vähän alle puolet lompakoista löysi takaisin omistajalleen.

Lehti analysoi, ketkä palauttivat ja ketkä ottivat toiselle kuuluvan omakseen. Rehellisyys ei liittynyt ikään eikä varallisuuteen. Kantaväestö ja maahanmuuttajat palauttelivat lompakoita yhtä paljon.
Sekä New York että Moskova pärjäsivät paremmin kuin osasin odottaa, mutta samalla toivon, etten kadottaisi lompakkoani säntillisyydestä tunnetussa Sveitsin Zürichissä. Voittaja oli Suomi ja Helsinki, jossa kahdestatoista lompakosta vain yksi jäi matkalle.


Luottamus luodaan yhdessä

Onko tällä lompakkotestillä jotain tekemistä itsenäisyyden kanssa? - Uskon että on.

Kansallinen hyveemme palauttaa hukkaan joutuneet lompakot liittyy itsenäisyyteen ensinnäkin sillä tavoin, että olemme luoneet ja säilyttäneet idean lompakon palauttamisesta aivan kiistattomasti yhdessä. Yhteisön rehellisyys ja siinä vallitseva luottamuksen henki muistuttavat sikäli hiljaisuutta, että siihen tarvitaan kaikki. Yksikin metelöijä ja hiljaisuus on poissa. Yksikin huijari, eikä luottamusta enää ole.

Tarvitaan jokainen hetki ja jokainen aikakausi. Kun luotto on kerran petetty, niin sen uudelleen luominen on työlästä eikä kenties onnistu enää ikinä.



Rosvojoukkokin tarvitsee rehellisyyttä

Kansallinen hyveemme palauttaa hukkaan joutuneet lompakot liittyy itsenäisyyteen myös sillä tavoin, että luottamus on kaiken yhteisöllisen toiminnan alku ja perusta. Varsinkin sosiologit, yhteisöllisiä ryhmiä ja yhteiskuntia tutkivan tieteenalan asiantuntijat, ovat usein muistuttaneet, että luottamus on tärkeimpiä yhteiskuntaa koossa pitäviä voimia.

Jopa rosvojoukkio tarvitsee keskinäistä luottamusta. Kun tehdään ryöstösuunnitelma, on voitava luottaa siihen, että jokainen rosvo tekee oman osuutensa. Edelleen on oltava luotto siihen, että saalis jaetaan tasan tai ainakin sovitulla tavalla. Kun rikollistenkin on pakko luottaa toisiinsa, niin vielä enemmän niiden ihmisten, joilla on hyvä mielessään.


Tekstini on typistetty ja siksi hieman katkelmallinenkin ja puheesta kirjoitukseksi muokattu. Alkuperäisen ja mielestäni yhtenäisemmin soljuvan puheen olen pitänyt Pirkkalan lukion yhdistetyyssä itsenäisyys- ja lakkiaisjuhlassa 5.12.2017


perjantai 1. joulukuuta 2017

Kirjailijan ja ministerin hutilyöntinyrkkeily

Juha Hurmeen ja Sampo Terhon välien anteeksiantokeskustelu ei harmita minua, ei ärsytä eikä oikein huvitakaan minua. Se vain tuntuu kummalliselta hutilyöntien sarjalta.

Ensin kirjailija pitää osan palkintopuheestaan ruotsiksi. En oikein ymmärrä, miksi juuri suomenkielinen kirjailija tekee näin. Ehkä siihen on syynsä, mutta junteille osoitettu kehotus opetella ruotsia ei minun ymmärtääkseni liity kirjallisuuden Finlandia-palkintoon eikä mihinkään muuhunkaan.

Seuraavaksi kulttuuriministeri ärsyyntyy. Kirjailija on kuulemma sanonut jotain kielikeskustelun kannalta sopimatonta. Millä tavoin? Pitäisi pyytää anteeksi. Junteiltako vai joltakulta muulta? Ilmoittautuuko kulttuuriministeri juntiksi?

Seuraavaksi kirjailija pyytää kuin pyytääkin anteeksi, mutta sanojen ironinen sävy osoittaa, että todellisuudessa hän ei sitä tee, vaan sanoo ihan jotain päinvastaista tai sitten ei vain ymmärrä, mitä anteeksiannolla tarkoitetaan.

Eihän tästä olisi kannattanut edes kirjoittaa.