maanantai 28. joulukuuta 2009

Likaiset sormenjäljet

Lapset kävelevät likaisin kengin sisään ja sotkevat sen järjestyksen, joka on juuri saatu kovalla työllä siivotuksi. He tulevat sunnuntaiaamuna liian varhaisin kinuamaan aamupalaa ja leikkitoveria, ja väsyessään he kitisevät turhasta. Silloin mikään ei ole niille hyvin. Oksennustauti vie koko perheen painajaisten puolelle ja jaksamisen toiselle puolen.

Siitä huolimatta on myös toisenlainen näkökulma.

Se tuli mieleeni, kun luin ikivanhaa merkintääni siitä, kuinka vanhemmat sanoivat, etteivät ikinä pesisi pois ikkunasta lapsensa likaisia sormenjälkiä.

Sen lapsensa he olivat menettäneet.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Lumeen kyllä ehtii

Mikä ihmeen joulukiire?

Tietysti kaupat ovat täynnä myymätöntä tavaraa, mutta ei siellä ole mitään, mitä aivan välttämättä tarvitsisin. Ei siellä ole mitään sellaistakaan, jota ilman joku läheiseni ei tulisi toimeen. Kirkon ulkomaanavun kautta voin ostaa mielin määrin toisenlaisia lahjoja niille, joilla on oikeasti jostain pulaa.

Kristus on joka tapauksessa syntynyt maailmaan, vietänpä minä joulua tai en. Joulukin tulee, vaikka en tekisi sen hyväksi yhtään mitään. Se on ennen kaikkea vastaan ottamista, ja kaikki muu on sen väärin käsittämistä.

Voin hyvin istua ikkunan ääressä ja katsella lumen putoamista taivaalta. Hiutaleiden liike on niin hidas, että silmät ehtivät siihen mukaan.

Aattoillaksi pitäisi sentään kyetä kello yhdeksään kirkkoon. Jos autolla ei pääse eikä julkinen liikenne pelaa, voin hyvin mennä kävellen. Taitaisi olla viisainta niin.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Vallattu rukouskanava

Jumalanpalveluksissa voidaan nykyään rukoilla yksityisten seurakuntalaisten esittämien asioiden puolesta. Näin tavalliset ihmiset voivat tuoda yhteiseen kokoontumiseen omat huolensa, mutta myös kiitoksen aiheet.

Alku oli hyvä, mutta sitten otettiin netti käytöön.

Ensimmäiset ongelmat ovat alkaneet näkyä. Seurakunnan sähköposteihin tulevat rukoukset ovat entistä pitempiä ja monilukuisempia.

Jos rukoukset tästä edelleen kasvavat lukumäärää ja pituutta, ollaan pian siinä, että ne eivät lainkaan mahdu jumalanpalveluksissa luettavaksi. Niiden massa ei mahdu edes taivaaseen (no, totta kai mahtuvat - tämähan on vain kärjekäs kielikuva).

Joku koettaa varmistaa rukoustensa tehoa myös sillä tavoin, että lähettää niitä yhtä aikaa moniin seurakuntiin.

Näemmä rukous on kanava, jonka joku yrittää varastaa itselleen.

Rukouksissa on myös tiettyä komiikkaa. Yksi ja toinen pyytää Jumalaa ratkaisemaan riita-asiat - pyytäjän eduksi.

torstai 17. joulukuuta 2009

Tuli mieleen..

Tuli tässä mieleen, että jos olisi elänyt kaksituhatta vuotta sitten jossain Jerusalemin laitakaupungilla ja olisi vain ärsyyntynyt Nasaretilaisen ja hänen oppilaidensa käyttämästä galilean murteesta - niin kuin nyt jollain murteella ei vain voi puhua mitään vakavaa tai niin kuin kiinan kielellä ei voi soittaa rockmusiikkia (niin se nyt vain on); niin olisiko kaikki kaatunut tähän kielikysymykseen?

Tai jos olisi ärsyyntynyt hänen mahdolliseen tapaansa raapia korvaansa, siristellä silmiään tai sanoa liian usein niinku, galilean murteella tietysti; niin siihenkö se koko asia olisi minun puoleltani sortunut?

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Tämä roina saakin mennä

Esimerkiksi tietokonemaailman guru Petteri Järvinen on aivan viime aikoina valitellut tätä digitaalista aikaa ja sanonut, ettei tästä jää ehkä mitään merkkejä historian tutkijoille. Järvinen on laajakatseinen mies, ja jokainen tietää, että tekstiviestit katoavat aikanaan kuin uni aamun tullen.

Toisaalta, miksi ihmeessä juuri tästä meidän ajastamme pitäisi säilyä jälkipolville miljoonia valokuvia? Kuka tulevaisuuden ihminen niitä jaksaisi selata ja miksi hän niistä kiinnostuisi?

Ja mitä erinomaisen uutta ja syvällistä tämä aika on keksinyt? - Lähinnä ennennäkemättömän massatuotannon ja lattean, pinnallisen viihteen. Niillä täytetään tiloja ja aikoja, joille ei ole keksitty parempaakaan käyttöä.

Jos tässä ajassa on jotain arvokasta, se on melkeinpä poikkeuksetta jotain sellaista, että se on ollut olemassa jo kymmeniä vuosia sitten, mutta on yhä elossa jonkinlaisena muinaisjäänteenä ja muistutuksena siitä, että hyvää ja arvokasta ei koskaan täysin tuhota.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Pirulaiset sinne on saatava

Englantilaisen Daily Telegraph ‑lehden mukaan Kööpenhaminan ilmastokokoukseen koolle saamiseksi on tarvittu 1200 limusiinia ja 140 yksityisjettiä. Osallistujien paikalle kuljettaminen tuottaa yhtä suuren hiilikuormituksen kuin 143000 asukkaan Middlesboroughin kaupunki.

Tässä kohdin en yhdy kokouskritiikkiin.

Ei siitä olisi mitään apua, että kokoukseen tulisivat purjeveneillään maailman kaikki hyvikset ja pyhimykset.

Toivo tulee siitä, että pirulaiset saadaan sopimaan sitä, mikä on pakon edessä välttämätöntä.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Halpoja huveja

Toisinaan saa halvimmat huvit siitä, että lukee vanhoja muistiinpanojaan.

Neljätoista vuotta sitten kansanedustaja Kimmo Sasi ehdotti, että kaikki Tampereen seudun kunnat liitettäisiin yhteen ja nimeksi otettaisiin Nokia, koska se tunnetaan parhaiten maailmalla.

Joku Aamulehden yleisönosaston kirjoittaja kommentoi esitystä, että pannaan saman tien nimeksi Litmanen, Litmanenhan pelasi tuolloin maailman huipulla.

Muutamaa päivää myöhemmin muuan kolumnisti ehdotti, että Helsinki, Tampere ja Turku yhdistyisivät kaupungiksi, jonka nimi olisi Leningrad Cowboys.

Tämän syksyn uutisia on taas ollut se, että amerikkalainen Calvin Claz on myynyt itsensä 5000 dollarilla ja luvannut ottaa nimekseen Verkkokauppa.Comin. Kauppa solmittiin Facebookin kautta.

Tällä hetkellä nimenvaihdoksen laillistaminen on käsittääkseni kesken, mutta ei taida olla hätää, sillä Amerikka on mahdollisuuksien maa.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Tavaratalon eteislämpiössä

Joukko kolmentoista ikäisiä istuskeli tavaratalon eteislämpiössä. Pysähdyin heidän kohdalleen.
‑ Pidätte kokousta, sanoin.
‑ Pidetään.

He kertoivat puhuvansa nuorten asioista.

He olivat kieltämässä sekä ydinaseet että tupakan myynnin, mutta ydinaseet putosivat saman tien listalta, koska ne on Suomessa kielletty jo. Koulujen tilalle pitäisi rakentaa kirkkoja, ja he olisivat valmiita käymään niissä, ainakin pienestä maksusta.

He katsoivat toisiinsa ja laskivat, että joukossa oli kuusi luterilaista, yksi ortodoksi ja yksi joka ei kuulunut mihinkään kirkkokuntaan.

‑ Läpyt luterilaisuudelle! sanoivat ne kuusi ja läpäyttivät kämmenpohjat toisiaan vasten.

Se oli yhteenkuuluvuutta, joka ei sulkenut niitä kahta pois.

torstai 3. joulukuuta 2009

Trendien ulkopuolelta

Antti Hyryn romaanillaan Uuni voittama Finlandia‑palkinto palauttaa uskoani siihen, että tässä maailmassa joku voi saavuttaa jotain merkittävää pelkästään kirjoittamalla, vaikka ei osallistuisi Uutisvuotoon eikä patsastelisi Iltapäivälehtien kannessa (toivottavasti ne ymmärtävät olla julkaisematta huomenna Hyryn valokuvaa, käsittävät että juuri nyt niiden olisi vaiettava).

Sillä onhan se nyt merkillistä, että joku kirjoittaa 400 sivua uunin rakentamisesta ja siinä uunissa paistetuista ensimmäisistä leivistä.

Vaikka voisi kirjoittaa insestistä, terrorismista, alkoholismista, perheväkivallasta, koulusurmista, huumeista, Afganistanin sodasta ja eläinrääkkäyksestä.

Että joku näkee tärkeät asiat noin.