Tilastot ovat todellakin niin kuin ne luetaan. Esimerkiksi kelpaa koulukiusaaminen, joka on vähentynyt tai lisääntynyt aivan sen mukaan, verrataanko nykytilannetta vuoteen 2010 vai vuoteen 2021. Edellinen vertailuvuosi merkitsee vähenemistä ja jälkimmäinen kasvamista. Viime vuosina viikoittaisesti kiusattuja on ollut 5 - 10 prosenttia peruskoulun viimeisten luokkien oppilaista.
Pojat kärsivät tyttöjä enemmän fyysisestä väkivallasta ja sen uhasta, mutta muuten tyttöjen lukumäärät ovat poikiin nähden huomattavan suuria, onpa kyse halveksivista eleistä, ulkopuolelle jättämisestä tai seksuaalisesta häirinnästä, joka tosin ei ole niinkään kouluelämän ongelma.
Kolmannes nuorista tuntee, että koulun aikuisille kertominen ei ole vähentänyt kiusaamista vaan on jopa lisännyt sitä. Toisaalta puolet nuorista kertoo, että kertomisesta on ollut apua. Äkkiä ajatellen aikuisten puoleen kääntyminen voi hyvinkin auttaa, mutta siinä on riskinsä.
Perinteisen tupakoinnin suosio on romahtanut. Myöskään nuuskaamisen lisääntymisestä ei kannata olla huolestunut. Sen sijaan sähkötupakan suosio on kaksinkertaistunut neljässä vuodessa, ja sitä harjoittaa kuusi prosenttia yläkouluikäisistä.
Nuorten alkoholinkäyttö on romahtanut vuosituhannen alusta, mutta on sittemmin vakiintunut nykyiselle tasolleen. Huumeiden käytön lisääntymisestä ei ole vähintäkään näyttöä.
Liian vähän on puhuttu siitä, että tunne johonkin ryhmään tai yhteisöön kuulumisesta on vähentynyt viime vuosina. Se heijastuu moniaalle.
Nämä havaintoni koskevat rippikouluikäluokkia. Lukiolaisten tai ammattikoululaisten lukemia en ole tutkinut. Lähteeni on aina kahden vuoden välein tehtävä valtakunnallinen kouluterveyskysely.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti