Eurovisut ja Tuomari Nurmio

Olen viimeksi katsonut Euroviisut, kun Abba voitti. Kisat eivät ole boikotissani, sillä palaan television ääreen, kun alkaa kiinnostaa. Satunnaiset otokseni eli kymmenen minuuttia kestäneet viipymiset TV-lähetyksen äärellä ovat todistaneet, että tämä laji ei ole minun. Musiikki on vierasta makuuni.

Käsitän, että nykyajan Euroviisuissa on kyse ennen muuta spektaakkeleista eikä niinkään musiikista. Juuri tämä lisää vierauden tunnettani. Spektaakkelit ovat perkeleellisesti lumoavaa tyhjänpäiväisyyttä, joka on ymmärrykselle vaarallista. Tiedän kyllä, että tietty määrä turhuutta on suoranainen välttämättömyystarvike, jota minäkään en täysin vältä. Siksi en paheksu Euroviisujen seuraajia. Katsokoot. Tunnen vain, että minun on parasta karttaa juuri tätä lajia, niin kuin joku toinen välttää suolan käyttöä ruoassa.

Fundeerailin näitä, kun kävin katsomassa Tuomari Nurmion keikkadokumentin 13 kylmää laulua. Pohdin, mitä tapahtuisi, jos Nurmio lähetettäisiin Euroviisuihin. Hän tietysti kieltäytyisi, mutta ainahan voi kuvitella.

Valot eivät vilkkuneet Nurmion keikalla, ja soittimet olivat ainoa rekvisiitta. Niitä soitettiin oikeasti.

Esitystekniset kikat ovat olemassa tyhjyyden peittämiseksi. Nurmion musiikki riitti täyttämään koko tilan. Hämmästyttävästi hän on yhtä ajanmukainen ja oman trendinsä huipulla kuin noustessaan pinnalle 47 vuotta sitten.

"Kun sä teet niinku sä haluut, sä oot muoti", filosofoi Remu Aaltonen.

Voisitko kertoa myös sukunimen?

Takavuosien ministerikaverukset Katainen ja Urpilainen kutsuivat toisiaan julkisuudessa Jyrkiksi ja Jutaksi. Vaikutelma oli tekoläheinen. Siinäpä vasta oli kaverusten sisäpiiri, johon muilla ei ollut asiaa.

Ymmärrän, että huumepoliisi ei paljasta nimeään, mutta kun minulle esittäytyy puhelimessa joku veroviraston Sari hei tai vakuutusyhtiön Minna hei, kysyn ensimmäiseksi kuka Sari tai kuka Minna. Myöhempien selvittelyjen takia olisi hyvä tietää, kenen kanssa on asioinut. Teennäisyyden välttääkseen soittaja voisi aloittaa edes tähän tyyliin: "Ulosottovirastosta hyvää päivää." 

Etunimivillitys on levinnyt myös kirkkoon. Mari-piispa on lässyn lässyn -läheisyyttä, joka sopii lasten kerhoihin, mutta aikuisten seurassa on puhuttava niin kuin aikuisille.

Sovellan tässä nimikäytäntöjä vielä itseeni:

Arto saa sanoa milloin vain, mutta paljas etunimi kuuluu valmiiksi tuttujen kanssakäyntiin. Jos ollaan läheisissä väleissä, pelkällä sukunimellä kutsuminen on taas töykeää tai ainakin etäännyttävää. Virallisissa pöytäkirjoissa on aina mainittava sukunimi, mutta tästäkin poikkeamista olen nähnyt.

Lempinimeäni Ate (yhdellä t:llä) saa käyttää, ja ehdot ovat lähes samat kuin Artossa. Ate Köykkä en kuitenkaan suostu olemaan. Jos lempinimen yhteydessä mainitaan sukunimi, sen on oltava genetiivissä Köykän Ate. 

Nimi on intiimi asia, ja se on minulle tärkeä, mutta titteleiden kanssa ei ole tarkkaa. Melkein kaikki kelpaavat, ja sopii, että jätetään kokonaan pois. Kirkolliset sanat ovat muutenkin vaikeita.

Väkivalta heikkouden todisteena

Ei pidä arvostella elokuvaa, jota ei ole nähnyt. Niinpä en sano mitään Antti Jokisen ohjaamasta Kalevala-filmistä, vaan tyydyn arvioimaan sen trailereita. Ne luovat mielikuvaa, että Kalevala olisi täynnä tappamista ja miekkailua.

Syntyvä käsitys ei ole vain väärä, vaan se on suorastaan valheellinen.

Kaksi asiaa yllätti lukiessani Kalevalan. Ensinnäkin se on täynnä huumoria. Komiikka näkyy jopa lyhyissä lauseissa, kuten "väki vähenee ja pidot paranee".

Toiseksi Kalevala väkivallan vastainen kirja. Useimpien kansojen sankaritarustoista poiketen se ei ihannoi miekkamiehiä. Idea on päinvastainen: vain heikot ja raukat turvautuvat fyysiseen voimaan, ja kun he sen tekevät, he ansaitsevat avuttomuudessaan pilkallisen naurun. He ovat kuin luokan iso ja tyhmä poika, joka turvautuu nyrkkeihin, kun ei muuten pärjää.

Kalevalassa tosimiehen voima ei ole miekassa vaan hänen sanoissaan ja siinä kielen magiikassa, jolla vastustaja lauletaan vaikka suohon saakka.

Tämä syväsuomalainen identiteetti on katoamassa jonnekin maailman hulluuteen.

Tätä mietin esimerkiksi silloin, kun näin uutislähetyksessä sastamalalaisten ukkojen harjoittelevan haulikoilla droonien ampumista. He myönsivät itsekin, ettei niihin oikein osu.

Pyssyleikeissä on se vaaransa, että niihin osallistumalla tekee itselleen kalevalat.

Jäät ovat lähteneet liikkeelle

Sain pitkään odottamani viestin: "Jäät ovat lähteneet liikkeelle." Se on kuin romaanin alku tai elokuvan nimi, voimaa täynnä. 

Pakkasin autoon välttämättömät tavarani ja lähdin ajamaan Suomen halki kohti Tornionjokea. Se on minun elämäni joki. Äiti ja hänen sukunsa ovat sieltä kotoisin ja sitä myötä jollain tavoin myös minä, vaikka en ole ikinä asunut siellä. En osaa puhua sikäläistä kieltä, mutta kummallisesti murre tuntuu tutulta. Kertomukset keväisestä jäiden lähdöstä ovat vaikuttaneet. 

Joskus imelimmät mainoslauseet ovat totta, ja niin tällä kertaa. Tornionjoki eli Väylä ei tosiaankaan erota kahta maata toisistaan. Se päinvastoin yhdistää Suomen ja Ruotsin toisiinsa. Tällä joella ei ole sodittu. Sen sijaan on haettu puoliso toiselta puolen virtaa. Minunkin isomummuni on näitä virran yli tulleita eli poikkinaituja.

Nyt keväällä jäät ovat taas liikahtaneet. Kunpa samaa tapahtuisi Ukrainan ja Venäjän välillä ja Hormuzin salmella. Kunpa rajajoet eivät erottaisi vaan yhdistäisivät. Kunpa toisiaan vihaavat tunnustaisivat, että jäät ovat alkaneet liikkua.

Synnynnäinen tarve kuulla tarinoita

Kahden vuoden pituinen retkeni Pentti Haanpään maailmaan on vahvistanut ajatusta, että ihmisellä on synnynnäinen tarve kuulla tarinoita. Isäni oli 1920-luvulla syntyneitä. Sen sukupolven porukoissa juttuja kerrottiin paljon enemmän kuin nykyään.

Pikkupoikana istuin pitkiä aikoja tupakansavuisissa huoneissa kuuntelemassa miesten juttuja. Jossain vaiheessa komennettiin nukkumaan, ehkä vain sen takia, että oli nukkuma-aika, mutta saattoi olla muitakin syitä. Hyvien juttumiesten kyläilyjä muisteltiin monta päivää.

Nykyään tarinoiden kertominen on ulkoistettu tusinafilmeille, videonpätkille ja meemeille. Ne ovat jonkun muun kertomia, ne eivät ole omasta porukasta. Siksi niiden vaikutus on ohuempi. Ne huvittavat hetken, mutta ne eivät ole syviä elämänkuvia.

Yksi Jeesuksen salaisuus oli hänen kyvyssään kertoa muutamalla lauseella tarina. Hän ei luonut ainuttakaan käsitettä, mutta hän jäi kertomuksillaan mieleen. Joskus ne olivat vain muutaman lauseen mittaisia: Mies löysi pellosta aarteen. Hän meni ja osti sen pellon, ja siinäpä se oli, ei muuta.

Haanpään juttujen juoni menee vaikkapa näin: Reppuselkäinen mies näki tiensivussa hevosen, nälästä laihan. Hän valitti omistajalle hevonen surkeaa kuntoa, muttei tullut ymmärretyksi. Niinpä hän otti setelit esiin ja osti hevosen. Kaupat tehtyään hän kaivoi repusta aseen ja ampui hevosen siihen paikkaan. Sitten hän jatkoi matkaansa. 

Että sellainen tapaus.

Lukija saa vapaasti päätellä, miten jutun moraalia pitäisi arvioida. 
 

Ammatit joissa syntyy näkemystä

Aamun Helsingin Sanomissa oli juttu toimittajasta, joka pestautui muuttomieheksi. Siinä työssä näkee paljon elämää aikuisuuden ensihetkistä kuolinsiivouksiin. Olen miettinyt muita ammatteja, joissa elämännäkymät ovat laajat. Tässä on esimerkkejä:

Terveyskeskuslääkäri tapaa ainakin suurten kaupunkien ulkopuolella alueensa väen läpikotaisin.

Seurakuntapastori on mukana ihmisten huolissa, ilossa ja surussa. Kaiken ikäiset tulevat kohdatuiksi ja kuulee myös asioita, joita ei kerrota kenellekään muulle. 

Alakoulun opettaja saa perusteellisen kattauksen vähintään lapsista. Vanhemmat ehkä yrittävät antaa siloitellun kuvan elämästään, mutta lapset vuotavat totuutta esiin. 

Kassatyöntekijä tietää sen, mitä ihmiset ostavat.

Ruumisautonkuljettajaa tarvitsee jokainen ihminen joskus. Näkymä on synkähkö, mutta se on aito ja paljastava.

Asunnonvälittäjälle ihmiset kertovat, mitä he toivovat elämältään.

Paikallislehden toimittaja ei voi erikoistua tietynlaisiin aiheisiin. Kaikkea on ymmärrettävä ainakin vähän ja on osattava kirjoittaa mistä tahansa. 

Tilausliikenteen kuljettajien yleistietämys on havaintojeni mukaan hämmästyttävän laaja. Monenlaista väkeä on ollut kyydissä, ja pitkillä bussimatkoilla on ollut aikaa jutella.

Vastaväite: unohdit vaikka mitä. - Niin unohdin.

Ei se ole eläinten vika

Andrei Tarkovskin yli kolmetuntisessa Andrei Rublevissa vaellettiin brutaalin Venäjän halki. Elettiin 1400-lukua.

Elokuvan jälkeen kävelin vanhan tutun vierellä torin poikki kotia kohti. Puhuimme siitä, kuinka erityisesti yhden hevosen kohtalo oli koskettanut. Jossain mellakassa hevonen putosi hädissään portaita alas.

Siinä kulkiessamme muistelin Norman Mailerin romaania Alastomat ja kuolleet. Se kertoo amerikkalaisesta kaukopartioryhmästä, joka operoi syvällä japanilaisten selustassa. Yksi sotilas oli haavoittunut ilmeisen kuolettavasti.

Raastavan vaelluksen keskellä joku miehistä havaitsi siipirikon linnun ja otti sen hellästi käteensä. Ryhmän varajohtaja otti linnun häneltä ja hetken kuluttua rutisti sen kuoliaaksi. Tappoi! Noin vain ja ilman syytä! Muut miehet raivostuivat maanisesti.

Tätä kirjoittaessani käsissäni on kirja, jossa on kolmas esimerkki samaa teemaa. Pentti Haanpää kertoo suomalaismiehistä, jotka olivat nähneet sotaretkellään kaikki mahdolliset kauheudet, kuten ruumiskasan, jossa oli sikin sokin heiteltyjä, kaikenkaltaisiin asentoihin jäätyneitä vainajia.

Järkyttävämpää oli kuitenkin tiedossa. Miehet osuivat autiotaloon, josta asukkaat ovat lähteneet äkisti. Navetta oli täynnä lehmiä, jotka olivat ensin nääntyneet nälkään ja sitten jäätyneet niille sijoilleen. 

Tämä näkymä oli miehille liikaa, enemmän kuin mikään muu. Ihmiskunta on hullu, muttei se ole viattomien eläinten vika. 

 

Valikoima latokuviani on klikkauksen takana.

Olisipa muitakin perusteluja kuin raha

Olen poiminut islantilaiselta nobelkirjailija Halldór Laxnessilta tekstin, joka on vuodelta 1970:
Kaikki elämä tässä maassa määriteltiin silloin kuten tänäkin päivänä suhteessa lammaskarjaan. Kun esimerkiksi puhuttiin ilmoista, ainoana vallitsevana näkökantana oli se, miten ne vaikuttivat lampaisiin. Hyvä sää oli sää, joka oli hyvä lampaille. Hyvä vuosi oli se, kun lampaille kasvoi ruohoa. Kauniina maisemana pidetään Islannissa sitä, missä on lampaille hyvät laitumet. Ihmisten toimeentulon ja elämännäkemykset määräsi tämä elikko.

Suomessa ei ole paljonkaan lampaita, mutta ajattelun logiikka on sama. Pienellä viilailuilla Laxnessin teksti pätee nykyelämään:
Kaikki elämä tässä maassa määritellään suhteessa bruttokansantuotteeseen (bkt). Kun esimerkiksi puhutaan ilmoista, niin ainoana vallitsevana näkökantana on se, miten ne vaikuttavat bruttokansantuotteelle. Hyvä sää on sää, joka on hyvä bruttokansantuotteelle. Hyvä vuosi on se, kun bruttokansantuotteen nimissä valmistetaan paljon tavaroita. Kauniina maisemana pidetään sitä, missä on bruttokansantuotteelle hyvät maisemat. Ihmisten toimeentulon ja elämännäkemykset määrää tämä yksi ja ainoa mittari.

Bruttokansatuote kelpaa perusteluksi mihin tahansa, vaikka ongelmat tiedetään. Bkt:n kieroutuneisuus näkyy siinä, että se nousee, kun kansalainen törmää autollaan lyhtypylvääseen  ja kun joku sitten oikoo pellit ja maalaa auton. 

Kaipaan elämään muitakin perusteluja kuin raha. Juuri kukaan ei sano, että se on hieman kalliimpaa, mutta...

 BKT, suomalainen lammasrotu.

Mestariksi 30 vuoden tauon jälkeen

Nelinkertainen suomenmestari Johanna Paasikangas on juuri voittanut 52-vuotiaana naisten shakin suomenmestaruuden pidettyään kisoissa 30 vuoden tauon. Tulosta voi pitää jonkinlaisena maailmanennätyksenä.

Shakin kilpapelien seuraaminen vaatii kohtalaista osaamista, mutta jos siihen kykenee, tiedossa on enemmän jännitystä kuin missään muussa lajissa. Viisikin tuntia kestävän ottelun häviämiseen riittää vain yksi ainoa löysä siirto.

Shakista voi kiinnostua pelkästään hyvien tarinoiden takia. Erikoinen tapaus on esimerkiksi Pertti Lehikoinen, joka voitti kirjeshakin maailmanmestaruuden kuusi ja puoli vuotta kestäneessä finaalissa. Ponnistelut veivät hänet jopa hengenvaaraan.

Koko maailma seurasi amerikkalaisen Bobby Fischerin ja neuvostoliittolainen Boris Spasskin välistä MM-kamppailua, joka oli myös yhteiskuntajärjestelmien välinen kisa. Ottelu oli jo keskeytymäisillään, mutta Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissingerin puuttui onneksi asiaan.

Suurin osa shakinpelaajista on ns. tavallisia, yhteiskuntakelpoisia ihmisiä, mutta Fischer oli rajatapaus. Ensimmäinen maailmanmestari Wilhelm Steinitz oli hänkin erikoinen persoona. Hän oli valmis haastamaan Jumalan ja antamaan hänelle tasoitusta yhden sotilaan verran.

Shakki on vaikuttanut paljon tekoälyn kehittymiseen. Pelissä on myös psykologinen puolensa, ja shakkinappulat ovat kauniita esineitä, joiden koristearvoa voi ihailla. 

Shakkia koskeviin peruskysymyksiin olen vastaillut täällä.

Paulo Freire ja huussin tyhjennys

Tänään olen lukenut brasilialaista pedagogia Paulo Freireä. Hänen ideansa eivät ole minulle täysin uusia, koska ne ovat tuttuja eräiden Latinalaisen Amerikan teologien ansiosta. Silti ne tuntuvat raikkailta, koska hän sanoo ne taas omalla tavallaan. 

Freiren mukaan luku- ja kirjoitustaito on sorrettujen vapauttamisessa ensiarvoisen tärkeää. Kirjassa ääneen päässyt maalaistyöläinen sanoo, että ennen lukemaan oppimistaan hän pelkäsi kaikkea, kaupunkia, työkalujen hankkimista ja huijatuksi tulemista. Lukutaito poisti pelot. 

Freiren tapa lähestyä ihmisiä oli erilainen kuin monien akateemisten ihmisten. Luennoimisen ja opettamisen sijasta hän pyrki vuoropuheluun. Tämä ihmisläheisyys hämmästytti ihmisiä. Chilen maaseudulla häneltä kysyttiin: "Miksi te ette itse puhu, vaikka te tiedätte? Vain me olemme äänessä, vaikka emme tiedä teidän rinnallanne juuri mitään."

Freirelle oli tärkeää, että ihmisten kohtaamisissa opettajan ei täyttänyt hiljaisuutta omilla puheillaan eikä korostanut tietämystään. Hän tavoitteli vuoropuhelua, koska juuri siitä syntyy uusia näkökulmia.

*  *  *

Lähdenkin tästä kesämökille huussin tyhjennykseen. Se homma pitää tehdä jo keväällä. Silloin se on helppoa, ja siitä voidaan sitten kulkea vapain mielin kohti kesää. 

200 metrin katujuoksulla on syynsä

Olympiakisojen turhin juoksumatka on 200 metriä. Se on vain lohtumahdollisuus niille, jotka eivät menestyneet satasella. Täyden ratakerroksen 400 metriin verrattuna siinä jäädään puolimatkaan. Kisa on suurelta osin merkillistä kaarrejuoksua niin, että siinä mennään epäsymmetrisesti vinossa.Kaikesta huolimatta myös kahdellasataa jaetaan palkintoja, ja jokaisella juoksijalla on kultamitali mielessään.

Mutta kun ollaan kirkkopuistossa ja nainen säntää äkisti juoksuun tähdätäkseen kahden sadan metrin päässä olevalle bussipysäkille, niin minkä puolesta hän kamppailee? Haluaako hän vain säästyä kymmenen minuutin turhalta norkoilulta?

Bussiin kiipeävien jono on pitkä. Niitä on melkein kymmenen ihmistä.

Onko kiire työpaikalle? Odottaako jossain asiakas? Jospa pitäisi ehtiä junalle.

Jono lyhenee. Vielä on viisi ihmistä nousemassa autoon. Hän kirii, kirii.

Pitäisikö hakea lapsi jostain? Onko lääkärinaika vaarassa mennä ohi?

Vielä on kolme ihmistä bussin ulkopuolella, sitten kaksi ja lopulta enää yksi.

Minkä menetyksen pelosta hän juoksee niin kiivaasti kuin ikinä pääsee?

Kaikilla on syynsä ja tarinansa. Saarikosken sanoin: Jokaisella on tästä lähtien tämänsä / johon hän täällä on sidottu.  

Miljardi on tuhat miljoonaa

Joskus Barack Obama ilmaisi ajankohtaa, että se on "Super Bowlin aikaan". Amerikkalaisille se oli selvemmin sanottu kuin puhe helmikuun toisesta sunnuntaista.

Metri on varmaan parhaiten osattu SI-järjestelmän yksikkö, mutta siitä johdettu hehtaari on vaikea, ellei ole kotoisin maatalosta. Niinpä on ruvettu puhumaan jalkapallokentistä (0,7 hehtaaria). Tätäkin käytäntöä joku on keksinyt paheksua, vaikka se on hyvin ymmärrettävä. Jalkapallokenttä löytyy jokaisesta kohtuullisen kokoisesta taajamasta.

Pystysuunnassa metrit ovat hankalia. Kun korkeutta on paljon, käteviä mittoja ovat Näsinneula ja nelikerroksinen kerrostalo.

Metristä johdetun maitolitran ymmärtää helposti, mutta muuten lusikallinen, kupillinen, lasillinen, pullollinen ja ämpärillinen ovat erinomaisia mittoja.

Grammat ovat todella vaikeita. Sen sijaan kaikki ymmärtävät hyppysellisen, kourallisen ja lapiollisen.

Vaarallisinta on suurten rahayksiköiden sotkeminen. Jopa ammattimaiset uutistoimittajat saattavat kiireessä sekoittaa keskenään miljoonat ja tuhat kertaa suuremmat miljardit. Havainnollistamiseen sopii Suomen valtion budjetti, joka on vähän alle 90 miljardia euroa.

Jalkapalloilijoiden hinnat pätevät hieman pienempiin rahasummiin. Kummasti tulisi suhteellisuudentajua, jos 200 miljoonan säästön tai kustannuksen sijasta ajateltaisiin, että rahaa menee tai tulee yhden Haalandin, Mbappen tai Yamalin verran.

Epäuskoni horjuu

Pääsiäisenä, ylösnousemuksen päivänä, minun on nöyrästi tunnustettava, että luonnontieteellinen maailmankatsomukseni horjuu. Tänään epäuskoni järkkyy, enkä välitä pätkääkään siitä, mikä tässä maailmassa on koetulosten mukaan mahdollista.

Naisten käynti tyhjällä haudalla koskettaa, ja tunnen kummallisesti olevani paikalla, kun Kristus ilmestyy oppilailleen lukittujen ovien takana.

Älkää huolestuko rationalistit ja epäilijät. Viimeistään kahden päivän kuluttua tai ainakin lähiaikoina olen taas teidän kannallanne. Mutta pääsiäisenä on tämä. Lipsahtaa toisenlaisen vakuuttumisen puolelle.

Etsin oikeita sanoja, ja on pakko tyytyä lainaukseen. 

Siihen tarpeeseen nämä sveitsiläisen Kurt Martin sanat:
mutta tulee ylösnousemus
aivan muuta kuin mitä luulimme
tulee ylösnousemus joka on 
Jumalan nouseminen herroja vastaan
ja kaikkien herrojen herraa kuolemaa vastaan.

Kuva berliiniläisestä kirkosta.

Hymyilen nuoruuteni ristin teorioille

Muistelen nuorta itseäni hyväntahtoisesti hymyillen. Rippileireillä kesätöissä tyhjensin kaiken osaamani ja oivaltamani rippikoululaisiin. Jäi vaikutelma, että he seurasivat opetustani hyvin. Tosin epäilen, että he vakuuttuivat enemmän tyylistäni kuin varsinaisesta asiasta. 

Olin vain joitakin vuosia vanhempi ja tiesin asiat heitä paremmin. Nuorethan helposti lumoutuvat ylempiluokkalaisten osaamisesta. 

Kun vuorossa olivat pitkäperjantain asiat, selvitin lunastuksen ja sovituksen käsitteet. Kävin läpi myös Anselm Canterburylaisen loogiset päätelmät. Luultavasti nuoret olivat hetken aikaa ymmärtävinään sen, minkä he myöhemmin tykkänään unohtivat. 

Vuosien kuluessa väsyin teorioihini. 

Oli kaksi mullistavaa löytöä. Ensin brasilialainen teologi Leonardo Boff kysyi, miksi Jumalan pojan piti syntyä maailmaan ja elää täällä yli kolmekymmentä vuotta, jos vain yksi päivä oli ratkaiseva. Eikö pelkkä perjantaivierailu olisi riittänyt tai pidennetty viikonloppu pääsiäisen saamiseksi mukaan? Oliko hänen muu elämänsä vain rekvisiittaa?

Toinen löytö oli se, että kokonaiskirkko ei ole koskaan määritellyt ristinkuoleman merkitystä. Sen on sallittu jäädä avoimeksi. Niinpä aloin siirtyä johonkin sellaiseen ajatukseen, että ristinkuolema on ratkaisevan tärkeä ja että enempää ei tarvitse sanoa. Tyhjentävä selitys vain riistäisi ristiltä sen varsinaisen merkityksen. Jumalalla on salaisuutensa.

Mitä vähemmän ymmärtää, sitä tärkeämpää tärkeä on.

Heikki Marilan maalaus.

Hiljaisen viikon huudot

Hiljainen viikko ei ole niin hiljainen kuin sen otsikko kertoo. Sopivasti yllytettynä kansa valitsi huutoäänestyksessä Kristuksen sijasta Barabbaan. Puhuttelevin huuto kuullaan ristiltä, kun Jeesus elämänsä viimeisiksi sanoiksi huusi kovalla äänellä.

 

Ihmisen alkuhuuto on kaikilla kielillä yhteinen. Kiinalainen ja grönlantilainen tunnistavat vastasyntyneen ensimmäisen rääkäisyn samalla tavoin.

Myöskään ihmisen tuskanhuuto ei vaihtele kielestä toiseen. Yksin jäädessä taustat, lähtökohdat ja kulttuurit menettävät merkityksensä. Äidinkielellä ei ole väliä. 

Alkuhuuto kouraisee lähellä olevia ja jättää elämän pituisen jäljen. Kärsivän huuto yössä syöpyy kuulijan muistiin. Joskus huuto voi olla myös vaikenemista. Jos on koettanut repiä virran tempaamaa ihmistä vedestä ylös, tuskin voi milloinkaan unohtaa otteesta kirvonnutta kättä. 

Joka sattui olemaan Golgatalla todistamassa Jeesuksen kuolemaa, muisti ikuisesti hänen huutonsa. Myös hänen kasvonsa jäivät mieleen. Ei ole ihme, miksi Edvard Munchin taulu tekee niin vahvan vaikutuksen. Sen näkeminen on riittävä syy matkustaa Osloon, jonka maisemat näkyvät maalauksen taustalla.

Yhden kerran ihmisen alkuhuuto on tavallaan myös sävelletty. Se avaa Jaakko Löytyn levyn Sinisen syvyys.

 

Edvard Munch: Huuto