sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Oho, sori, pahoillani ja anteeksi

Hiljattain kerroin anteeksiannon merkityksestä, mutta tuoreita valtakunnan uutisia lukiessani olen tullut siihen tulokseen, että ajatuksiani ei ole omaksuttu. Kertaan vielä, miten oleellisia sanoja käytetään.

Oho: Sopii niihin tilanteisiin, kun mitään vakavaa ei tapahdu eikä kenessäkään ole vikaa. Tyypillinen tapaus on omia aikojaan vuotava pakkaus. Ei sovi jumalasuhteeseen.

Sori: Sanotaan silloin, kun horjahdetaan linja-autossa vieressä seisovaa matkustajaa vasten. Ei sovi jumalasuhteeseen.

Olen pahoillani: Valitellaan toisen ihmisen tilannetta, jota on tahattomasti oltu aiheuttamassa. Ilmaus on parhaimmillaan silloin, kun liukkaan lattian vuoksi kaatuu itse ja kaataa kahvit toisen ihmisen päälle. Ei sovi jumalasuhteeseen.

Anteeksi: Pyydetään toista tekemään jotain, kuten siirtymään hieman sivumpaan, tai tehdään jotain häiritsevää, mikä on hieman vakavampaa kuin sori-tilanne. Ei sovi jumalasuhteeseen.

Minä todella pyydän anteeksi, oikein sydämeni pohjasta: Tähän tarvitaan moraalista syyllisyyden tunnetta, omantunnon kolkutusta ja oikeaa katumusta. On tullut loukanneeksi, valehdelleeksi tai kohdelleeksi epäoikeudenmukaisesti, vaikka oikeudenmukaisuuskin olisi ollut mahdollista.

torstai 26. marraskuuta 2015

Sadismia ja väkivaltaa lapsille

Noin kahdeksan iässä sain lahjaksi Grimmin sadut. Kirjassa kerrottiin noitaukosta, joka kulki talosta taloon, kerjäsi ja ryösti kauniita tyttöjä. Ei kukaan tiennyt, minne hän heidät vei, sillä he eivät koskaan sen jälkeen palanneet ihmisten ilmoille.

Kuvaus ei jäänyt ratkaisemattomaan salaisuuteen, vaan tapahtumista kerrottiin yksityiskohtaisesti:

Mutta mitä tyttö näkikään sisään astuessaan? Suuri verisammio oli keskellä lattiaa ja siinä näkyi kuolleita, palasiksi hakattuja ihmisiä, ja sammion vieressä oli puupölkky ja välkkyvä piilukirves. Tyttö pelästyi niin kovasti, että muna, jota hän piteli kädessään, putosi sammioon. Hän otti sen sieltä ja hankasi veren pois, mutta turhaan, veri tuli siinä samassa taas näkyviin; tyttö hieroi ja hankasi, mutta verta hän ei saanut lähtemään.

Se oli lastenkirjallisuutta silloin.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Auton omistajien luonneanalyysi

Alfa-Romeo: "Ai miksi? No, miksi naisilla on sitten korkokengät, kun ne eivät halua kävellä?"
Audi: "Harkitsin Bemaria, mutta ihan niin paljon en kehtaa."
Avoautot: Vrt. BMW.
BMW: "Tinderissä ei tärppää, mutta jos tällä saisi."
Chevrolet: "Onhan tällä nimellä sentään kunniakas historia."
Citroen: Niille, jotka eivät tunne autoja edes niin paljon, että huomaisivat niiden olevan rikki.
Citroen Berlingo / Peugeot Partner: Näyttää mökin puuseelta, mutta on siinä neljä pyörää. Kaikki lapset mahtuvat mukaan, ja kultainen noutaja.
Dacia: "Ladahan tämä on, mutta nimi on jotain muuta ja siksi kehtaa viedä lapset tällä kouluun."
Fiat: roomalaiskatolisille ja niille, jotka luottavat pyhimysten apuun.
Isot katumaasturit: pieni sielu vähän liian suurissa saappaissa.
Ford: "Oikeastaan olisin halunnut Toyotan, mutta mun vanha kaveri myy näitä."
Honda: niille, jotka rakastavat sushia ja tykkäävät japanilaisuudeksi naamioidusta elitismistä.
Hummer: Jokaisella valinnalla on syynsä. Tällä kertaa se näkyy aivojen magneettikuvassa.
Kia / Hyundai: "Kun mulle on ihan sama. Siis ihan sama."
Lada: CCCP.
Mercedes-Benz: Kun ei ole aatelisverta suonissa, niin jotain on yritettävä.
Mini / VW Beetle: "Lapsuuden trauma. Halusin tällaisen joulupaketista. En saanut."
Mazda: mitäänsanomattomuuden maksimointia.
Mitsubishi: "Muuta syytä en tiedä, mutta meillä on ilmapumppu samaa merkkiä."
Nissan Qashqai: kun niukasti keskituloinenkin näyttää isolta.
Opel: "Aioin Volkkaria, mutta tähän sai vaihdossa enemmän."
Peugeot / Renault: sosiaalisille ihmisille, hyvä syy kysellä kavereilta kyytiapua.
Saab: vannoutuneille museoautoilijoille.
Seat: "Myyjä suositteli mulle tätä."
Skoda: "Menee ihan täydestä. Säästyneillä rahoilla ostin sohvakaluston ja keittiöön uuden pöydän."
SsangYong: tämän on pakko olla näppäilyvirhe.
Subaru: "Eikös näillä joskus voitettu jotain rallikilpailuja?"
Toyota: "Ehkä onnistun salaamaan, että minäkin omistan auton."
Toyotan hybridi: "Kun näitä on viisi miljardia, napajäätiköt säilyvät ja maailma pelastuu."
Vanhat amerikkalaiset: kun bensat maksetaan pikavipillä.
Volkswagen: "Saksalaiset ovat aina luotettavia." (Jo syntyessään väsynyt vitsi, mutta minkäs näinä nykyisinä aikoina voi.)
Volvo: niille, joiden intohimona ovat turvakaukalot, polkupyöräkypärät ja EU-säädösten mukaiset leikkikentät.


"Ai miksi? No, miksi naisilla on sitten korkokengät, kun ne eivät halua kävellä?"

torstai 19. marraskuuta 2015

Oot sä suomalainen?

Tampereen rautatieasemalla vähän yli kaksikymppinen, varsin tavalliselta näyttänyt mies piti poikkeuksellisen pitkään ovea auki kahdelle mummolle.

Mummot kiittivät, ja toinen kysyi mieheltä: "Oot sä suomalainen?"

Mies sanoi olevansa.

Kyllä tuollainen kohteliaisuus onkin harvinaista täällä päin maailmaa.

Kun käveli tunnelia kolmisenkymmentä metriä eteenpäin, suomalaisuus palasi keskimääräiselle tasolleen, kun kännipäinen mies tuli mylvien pummaamaan euroa. Sillä oli aika aggressiivinen tyyli.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Kopernikuksen jälkeen auringonnousut jatkuvat

Nikolaus Kopernikuksen ajoista on kulunut jo 500 vuotta, mutta yhä puhutaan siitä, kuinka aurinko nousee ja laskee.

Olen vähän ihmetellyt.

Olisiko se vain sitä, että kieli on hidas muuttumaan. Yhtä auton kahdesta tai kolmesta polkimesta kutsutaan edelleen kaasuksi, vaikka kaasuttimet katosivat autoista 1990-luvun katalysaattoritekniikan mukana. Jopa sähköautojen yhteydessä puhutaan kaasupolkimesta, vaikka esillä ovat olleet myös sanat "voimapoljin", "ajopoljin", "wattipoljin" ja "nopeuspoljin".

Vai johtuisiko omituisuus siitä, että arkikokemus ei aina vastaa tieteellisiä tutkimustuloksia? Kun ihminen päivän päätteeksi katselee mökkilaituriltaan taivaanrantaa, näkymä on luonnollisinta tulkita auringonlaskuksi sen sijaan, että ajattelisi astronomin tavoin maapallon pyörimisliikettä.

Ihmismieli yksinkertaistaa maailmaa ja ajattele niin kuin ajattelee.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Jotain konkreettista

Tänään ajattelin tehdä jotain konkreettista sen hyväksi, että maailma asettuisi taas paikoilleen.

Herään aamulla, käynnistän tietokoneen, kävelen alakertaan ja keitän aamukahvit. Syön pari palaa tummaa leipää ja luen uutiset. Luen Pariisia koskevia analyyseja. Jaakko Hämeen-Anttila kirjoittaa Aamulehden etusivulla hyvin, mutta hän onkin niitä harvoja, jotka oikeasti tietävät asioista jotain. Katson jalkapallotulokset. Brasilia ja Argentiina pelasivat tasan.

Vähän harmittaa, etten kyennyt tänä aamuna kirkkoon. Siellä tulee tasapainoinen olo.

Vilkaisen Facebookin ja päätän, että tänään en käytä siihen aikaani. Sen sijaan mietin, panostaisiko Manchesterin joukkueista Cityyn vai Unitediin eli järkeen vai tunteeseen. Olisi kaverin kanssa pieni vedonlyönti menossa.

Rupean kirjoittelemaan Saarikoskea. Toivottavasti tästä tulee väitöskirja.

Mökille piti mennä laittamaan paikat talvikuntoon, mutta hoidin sen jo viikolla. Mietin yhtä shakkisiirtoa ja teen päätöksen, siirränkö daamia, tornia vai sotilasta.

Jossain välissä syön, keitän toiset kahvit ja ehkä kolmannet.

Ulkona olisi hyvä käydä. Jos saan Saarikoski-tavoitteeni täyteen, voin ehkä hemmotella itseäni elokuvilla. Huomenna on taas mentävä Helsinkiin.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Pariisin jälkeinen otsikko ei mennyt kohdalleen

Illan päätteeksi luin 1900-vuotta vanhaa kreikkalaista rakkausromaania, joka päättyi onnelliseen loppuun. Suomentajan jälkisanat selvitettyäni katsoin vielä netistä uutiset.

Harvoin siellä niin myöhään enää mitään on, mutta tällä kertaa oli. Pariisi oli mennyt rikki, niin kuin nykyään on tapana sanoa.

Sammutettuani koneen ymmärsin, miten hiljaista meillä oli. Pihaltakaan ei kuulunut mitään. Suljin ikkunan ja katsoin ikkunaverhoa. Se laskostui niin kuin aina, eikä kukaan ampunut reikiä seinään. Meillä oli hyvin, toisaalla ei. Siihen minä nukahdin.

Aamun paperilehti ei tiennyt Pariisista mitään. Urheilusivuilla ei mainittu edes Ranskan ja Saksan jalkapallomaaottelua. Sen sijaan oli juttua jääkiekosta ja Tampereen paikallispelistä. Otsikossa luki: "Tästä voi alkaa todellinen vihanpito.” Juuri tänä aamuna otsikointi ei mennyt ihan kohdalleen.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Varkautta ja luvatonta käyttöönottoa

Viime päivinä on keskusteltu plagioinnista eli siitä, millä ehdoin kirjailija saa ottaa kirjansa osaksi jonkun toisen tekijän tekstiä ja julkaista se omanaan.

Mikä on varastamista? Mikä on sallittua lainaamista? Mikä on huijausta? Mikä on normaalia materiaalin keräämistä ja sen hyödyntämistä?

Myös nykyistä kaveriani Pentti Saarikoskea voi syyttää kirjallisesta varkaudesta. Oikeastaan hän oli melkoinen kelmi, kun vohki kotoa isänsä Simo Saarikosken sotapäiväkirjan. Lupaa kysymättä hän jäljensi sen osaksi romaaniaan Ovat muistojemme lehdet kuolleet.

Isä tuskin ilahtui päiväkirjansa julkaisemisesta, ei se niin suurta sanataidetta ollut. Isä tuli nolatuksi, sillä osana pojan romaania hänen tekstinsä häpeällisen huonoksi. Vain ironian valo valaisi hänen isänmaallista päiväkirjaansa. Poika kosti isälle lapsuutensa kokemuksia.

Kutsuisinko Pentti Saarikoskea nyt kirjalliseksi varkaaksi? – En. Tämä on sitä luvatonta käyttöönottoa.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Jumalan etäinen rakastaja

Kirjoittamistani kirjoista tärkeimpänä pidän vuonna 2009 julkaistua teosta Rakkaus, Jumala ja kuolema. Kovin moni sitä ei huomannut. Tuntui, ettei edes kustantaja muistanut sitä ensin minulta tilanneensa ja sen jälkeen saaneensa sen, mitä oli pyytänyt, (niin ne kertoivat) ja sitten myös julkaisseensa. Lukijapalautetta on tullut niin vähän, että joskus ihmettelen, onko sitä kukaan lukenut.

Sitäkin yllättävämpää ja mieluisampaa oli saada tänään postia. Mikkeliläinen kirjastonhoitaja Rauno Seppänen lähetti minulle runoteoksensa Ikietsijä. Yksi sen runoista on tehty kirjani ajatusten pohjalta. Eniten ilahduttaa se, että minut on ymmärretty oikein.

Näin kuuluu Seppäsen teksti:

                Niille jotka eivät ikävöi jatkuvasti
                Isän Jumalan syliin ja vierihoitoon,
                vaan haluavat ottaa etäisyyttä Jumalaan 
                Niille joiden yöpöydällä ei ole
                hiirenkorville kääntynyttä Raamattua
                ja jotka eivät pyhä pyhältä täytä kirkkoja 
                Niille jotka eivät ylen aikaa jaksa rukoilla 
                ja muistuttaa Jumalaa heidän tarpeistaan 
                Niille joista liian lähellä Jumalaa palaa karrelle 
                Niille jotka kaikesta huolimatta uskovat 
                että isä rakastaa heitä yhtä paljon kuin 
                vanhempaa veljeä ja tuhlaajapoikaa
                Heille minä omistan kaikki lämpimät ajatukseni 
                ja niiden allekirjoituksena on:
                   Jumalan etäinen rakastaja.


Seppäsen kirja on niin tuore, että olen ehtinyt toistaiseksi vain selailla, mutta hyviltä ne tekstit näyttävät. Seuraava sai poskilihakseni värähtämään. Eikös vain ole Seppäseltä ovelasti sanottu:

                Sanoin Jumalalle,
                etten ymmärrä sovitusoppien rönsyjä 
                ristinpuulla.

                Jumala vilkuili sivuilleen, mutisi hiljaa:
                "En minäkään,
                mutta ei pahoiteta
                Paavalin mieltä."

Kiitos.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Jeesuksen tekemä aprillipila

Tänään kirkoissa on saarnattu erittäin omituisesta raamatunkohdasta: Ensin Jeesukselta ja hänen oppilailtaan tullaan vaatimaan Kapernaumissa temppeliveroa. Lyhyen keskustelun jälkeen Jeesus antaa Pietarille ohjeen mennä järvelle kaloja onkimaan. Ensimmäisen saaliskalan suusta löytyisi hopearaha, jonka turvin vero maksettaisiin.

Sitten on raamatunkertomuksen jatko: ”Pietari lähti kaupungin torille ja osti onkikauppiaalta ongen ja matokauppiaalta madon. Hän meni venerantaan, otti yhden veneen ja sanoi: ‘Herra käski minun mennä kalaan.’ Ja he antoivat hänen mennä. Niin hän souti järvelle ja heitti onkensa veteen, ja tapahtui niin kuin Jeesus oli sanonut. Ensimmäisen kalan suussa oli hopearaha. Kului kaksi hetkeä, ja Pietari palasi retkeltään häntä odottaneen Jeesuksen ja muiden oppilaiden luo. Hän näytti hopearahaa ja sanoi: ‘Tässä on raha. Nyt voin maksaa sinun ja meidän muidenkin puolesta.’”

Paitsi että tätä jatkoa ei ole koskaan kirjoitettu. 

Oikea raamatunkertomus päättyy Jeesuksen sanoihin, eikä Pietarin jatkotoimista mainita mitään. Luultavimmin Jeesus ei koskaan tarkoittanut, että hänen Pietarille osoittamansa sanat olisi tullut ottaa kirjaimellisesti todesta. Ironiaahan tuo on ja esimerkki Jeesuksen opetusmenetelmien moninaisuudesta ja hänen kutsustaan ymmärryksen käyttöön. Siksi aprillipilatkin kuuluivat hänen valikoimiinsa.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Otettiin polkupyörävaras kiinni

Yhden kerran olen ollut ottamassa kiinni polkupyörävarasta.

Tuttu 16-vuotias poika tuli kysymään kylän keskustassa, olinko nähnyt hänen uuden maastopyöränsä varastajaa. Sanoin etten ollut huomannut mitään. Poika oli jättänyt pyörän lukitsematta vain parin minuutin ajaksi, ja sinä aikana pyörä oli hävinnyt.

Lähdettiin vähän kiertelemään.

Varttitunnin jälkeen varas tuli pyörää talutellen vastaan, 25-vuotias pahasti raunioitunut mies, joka liikkui kymmenen vuotta vanhemman, yhtä lailla raunioituneen miehen kanssa.

Räyhättiin sille.

Hän sanoi aikoneensa vain lainata pyörää, koska oli niin huonossa kunnossa, ettei jaksanut kävellä kotiin.

En ruvennut päätä silittelemään ja sanomaan, että voi voi kun sinulla on vaikeata ja ymmärtäähän sen, kun on henkilökohtaista ongelmaa ja vaikka mitä eikä muuta kuin painetaan villaisella homma. Ei mitään semmoista. Oli kuitenkin tehnyt yksinhuoltajaäidin pojalle ikävän tempun.

Ja samalla säälitti. Niin surkea ihmishylkiö kuin ikinä voi olla. Taskut ihan tyhjät, tulevaisuutta ei ollenkaan. Tätä kirjoittaessani on varmasti jo kuollut.

Pinon alimmaisia, totaalisesti.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Kitaraa voi soittaa näinkin

Tänään haastateltiin Radio 1:ssä flamencokitaristi Toni Jokiniittyä.

Toni Jokiniittyyn liittyy yksi puhutteleva muisto. Hän esiintyi oman lukionsa joulunaluskonsertissa. Paikalla oli lukiolaisten vanhempia, mutta suurin osa yleisöstä oli koulun oppilaita.

Konsertin ohjelmalehtisessä oli mainittu Toni Jokiniityn nimi, instrumentti ja esitettävä kappale. Epäilen, että kukaan ei odottanut häneltä yhtään mitään. Hän tuli niin sanotusti puun takaa.

Vaikutus oli vahva.

Esitystä seurasi pitkänpuoleinen hiljaisuus, niin kuin kaikki olisivat maistelleet ajatusta: ai, kitaraa voi soittaa näinkin.

Hiljaisuuden jälkeen tulivat ikimuistettavat aplodit.

-  -  -  -  -  -

Radio-ohjelma on kuultavissa täällä.