maanantai 30. elokuuta 2021

Tietamättömyyden ilo

Kirjaston lehtilukusalissa kuulin naisasiakkaan kysyvän, mahtoiko Englannissa olla vuonna 1971 kesäaika. Virkailija oli ilmeisesti tottunut tällaisiin kysymyksiin. Hän vain tuumasi hetken ja alkoi sitten kertoa, mistä sellaista tietoa voisi etsiä. 

Myöhemmin minua alkoi vaivata, mihin ihmeeseen tuo nainen tarvitsi kysymäänsä tietoa. Oliko hän astronomi, joka oli juuri tuona kesänä tehnyt Englannin nummilla tärkeän tähtitieteellisen havainnon ja nyt halusi tarkistaa laskelmiensa pitävyyden? Vai oliko hän kirjailija, jonka dekkarin loppuratkaisu perustui aikavyöhyke-eroihin? 

Tai ehkäpä en tarkkaan ottaen halunnutkaan tietää. Vastaus olisi ollut hyvin todennäköisesti jotain arkipäiväisen latteaa. Olisin menettänyt salaisuuden, jossa ei olisi eteenpäin kertomista.

Elämässä on muutakin mitä en halua tietää. En halua tietää kuolinpäivääni, en ylipäänsä tulevaisuuttani. En halua kuulla seuraamieni jalkapallo-otteluiden tuloksia etukäteen. Jumalasta en haluaisi tietää kaikkea, minulle riittää minun hento aavistukseni. Minulle sopii hyvin sanonta "Kolmiyhteinen Jumala". Se on vähän niin kuin Jumalamme nimi, jotenkin arvoituksellinen ja tulkinnoille avoin.

perjantai 27. elokuuta 2021

Äidinkielen opettajat ymmärtävät vähän enemmän

Monilta nuorilta olen kysynyt, olisivatko juuri äidinkielen opettajat niitä, jotka syvällisimmin ymmärtävät nuoria tai ainakin olisivat niin sanottuja hyviä tyyppejä. Joskus minulle on vastattu, ettei ainakaan tietty nimeltä mainittu, mutta monesti olen saanut hyväksyvää myhäilyä.

Äidinkielen opettajien syvällisyys ei johdu suomen kielestä eikä kieliopista. Syyt ovat muualla, ja syitä on kaksi.

Ensinnäkin äidinkielen opettajat tutustuvat oppilaisiin heidän kirjoitustensa ansiosta. He näkevät asioita, jotka eivät tule muissa oppiaineissa esiin. He huomaavat, että jollakulla pilkut eivät ole kohdallaan, mutta hänellä voi olla muuta osaamista ja intohimoa, jonka varaan voi rakentaa tulevaisuutta. Joku nuori voi paljastaa kirjoituksissaan oman rauhattomuutensa syyn.

Toiseksi äidinkielen opettajat tuntevat kaunokirjallisuutta. Ihmisen ymmärtämiseksi ei tarvita psykologian opintoja, mutta hyvän kirjallisuuden lukeminen vie ihmismielen salaisuuksiin. 

Mitähän minäkin raukka olisin luullut ihmisestä, ellei Dostojevski olisi osunut tielleni? Tai mitä tietäisin zimbabwelaisten elämästä, ellen juuri olisi lukenut Petina Gappahin romaania Muistojen kirja?

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Intohimo siihen mitä ei kuulla kokonaan

Kuuntelen musiikkia kausittain. Neil Youngin kausi on menossa aina. Tuomari Nurmioon en tarvitse edes soitinta, koska korvamatoni herättää milloin tahansa mielikuvat, joissa "intiaanit ratsastaa aavaa preeriaa" eikä "ajatuksen säteellä ole yhtään ystävää".

Tom Waitsin kuuntelemisessa minulla on ollut muutaman vuoden tauko, mutta viime aikoina olen taas palauttanut mieleen, miltä esimerkiksi Bone Machine kuulostaa.

Waits ei muistuta ketään muuta. Hän on aivan omansa. On kauniita melodioita, joita hän kähisee persoonallisella äänellään, mutta on myös kolinaa ja outoja sivuääniä. Tunnelma on jäljittelemätön.

Jossain haastattelussa Waits on sanonut, että häntä kiehtoo musiikki, jota hän ei kunnolla kuule. Hän eläytyy musiikkiin, jota soitetaan toisaalla kerrostalossa, jota seinät vaimentavat, ilmastointilaite peittää ja jota liikenteen äänet sekoittavat. Sellaisesta musiikista on pakko kuvitella suurin osa.

Minulla on samanlainen kirjallinen maku. Pidän tarinoista, joita ei kerrota kokonaan.

maanantai 23. elokuuta 2021

Juice Leskisellä ja K-kaupoilla samat konstit

Suomen K-marketit ovat julistautuneet kiusaamisesta vapaiksi vyöhykkeiksi. Ellei liikeketjulle tule tästä imagohyötyä, kampanjalla ei ole vaikutuksia.

On suorastaan vaarallista luoda mielikuvaa, että tällaisilla julistautumisilla voitaisiin puuttua koulujen ihmissuhteisiin. Kiusaaminen haavoittaa ihmistä pahimmillaan vuosikymmeniksi. Sillä ei pidä leikkiä eikä sitä saa valjastaa kaupallisiin tarkoituksiin. Monimutkaisiin ongelmiin voidaan tarjota yksinkertaisia ratkaisuja, mutta yleisistä konsteista syntyy vain yleistä puhetta. Ulkopuolisten mahdollisuudet vaikuttaa koulujen sisällä ilmenevään kiusaamiseen ovat minimaaliset. Kouluille voidaan antaa resursseja, mutta niiden tekemää työtä ei voi ulkoistaa.

Tavallisen asiakkaankin on vaikea löytää marketista myyjää. Mistä mahtaisi löytyä pienelle tai isommalle koululaiselle se kaupan työntekijä, joka toisi hänelle avun?  Avainasemassa ovat opettajat, rehtorit, kuraattorit, ehkä myös vanhemmat ja ennen kaikkea oppilaat itse. Kauppias tekee viisaimmin, kun keskittyy vaikkapa ruokajonojen purkamiseen.

Aikanaan Juice Leskinen julisti tonttinsa ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi. Siinä julistuksessa oli sentään se vahvuus, että hän saattoi milloin tahansa tarkistaa, oliko pihalle ilmestynyt ohjuksia.

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Kallis lukko hillapurkin suojana

Monesti huvittaa, kun ihmiset suojaavat sitä, missä ei ole mitään suojaamista. Huvittuneisuuteni sai lisäpontta keskustelusta, jonka kävin erään lukkosepän kanssa. Hän asuu pienkerrostalossa ja kertoi, ettei ikinä lukitse kotiovea, koska sisään pääsee, jos haluaa päästä.

Minä puolestani en ikinä lukinnut kahdenkymmenen vuoden ikäistä Corollaamme. Pahin mahdollinen tapaus olisi ollut, että joku olisi tyhjentänyt siihen roskansa.

Eniten olen ihmetellyt sitä, kuinka innokkaita ihmiset ovat lukitsemaan tiloja, joiden sisällä ei ole mitään arvokasta. Jos kylmäkellarissa on vain perunoita ja jokunen hillopurkki, sietää harkita kannattaako niiden suojaksi ostaa lukkoa. Tai kuinka todennäköistä on, että joku murtautuisi halkovajaan?

Pieniä vakuutuksia en hanki koskaan. Ne ovat vakuutusyhtiölle liian helppoa tuloa.

perjantai 20. elokuuta 2021

Haitilaisten järistykset eivät kiinnosta

Afganistanin ja koronan lisäksi etusivuille ei mahdu kolmatta aihetta. Siksi ei ole noussut ihmisten puheisiin, että Haitiin on jälleen kerran iskenyt massatuho. Eräiden arvioiden mukaan maanjäristyksessä on kuollut 2 200 ihmistä. Uhreja on lähes kolme kertaa enemmän kuin esimerkiksi Estonian uppoamisessa. Lisäksi ovat loukkaantuneet ja orvoiksi jääneet lapset.

Aineellisia tuhoja vähentää se, että Haiti on valmiiksi köyhä maa. Kymmenen vuoden takaisen maanjäristyksen jäljiltä ei paljon jäänyt taloja korjailtaviksi. Varovaisimpien arvioiden mukaan kuolleita oli silloin 85 000 eli sata Estoniaa.

Jostain syystä Haitista puuttuu paljon puhuttu mediaseksikkyys. Länsimaalaiset turistit eivät lomaile siellä, eikä ole mitään talibania, jota voisi paheksua. On vain loputon lohduttomuus. Kun jotain saadaan korjatuksi, uusi katastrofi on jo ovella. Haiti on parhaimmillaankin kuin lapsi häkkisängyn reunalla. Sieltä nähtynä syli on aina ulottumattomissa.

Jaa niin. Missä se semmoinen Haiti on? – Karibianmerellä, Kuuban naapurissa.


torstai 19. elokuuta 2021

Urissa ajateltua

Vuosi sitten lomareissulta palatessa sain käytännön esimerkin siitä, kuinka vaikeaa on hypätä ajattelutapojensa ulkopuolelle.

Kadotin kotiavaimen. Minulla oli siitä kaksi varmana pitämääni muistikuvaa. Ensinnäkin tiesin, etten ollut avannut sillä kotiovea. Toiseksi olin muistavinani, että olin laittanut avaimen reppuni sivutaskuun. Siellä sitä ei kuitenkaan ollut, eikä sitä ollut myöskään tietokonesalkussa, jonne olin sen voinut niin ikään lykätä. Olin ymmälläni. En tiennyt, mistä olisin voinut etsiä, koska kaikki muut paikat tuntuivat yhtä mahdottomilta.

Erehdykseni oli, että etsin kateissa ollutta avainta niin kuin avainta etsitään. Mieleeni ei tullut, että avainnipussa oli myös muistitikku. Vasta pitkän ja ahdistavan hakemisen jälkeen löytöpaikaksi tuli tietokoneen usb-väylä, koska olin siirtänyt tikulla matkakuvia koneelle.

Samanlaista ajattelukaavoihin kangistumista on myös kysymyksessä, miksi numerot 8 2 3 6 4 7 5 9 ja 1 ovat juuri siinä järjestyksessä kuin ovat. Kyseessä on tietysti aakkosjärjestys.

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Turistina Tampereen ratikassa

Kulkuvälineistä kiehtovin on yöjuna. Kuin pimeässä hohkaava lintu se tulee kaukaisista paikoista, halkaisee yön ja kiitää tulevaisuutta kohti nukkuvat ihmiset sisällään. Se on lähes elävä olento.

Toiseksi kiehtovin on raitiovaunu. Jos Prahassa yllättää sade, voi kiivetä vaunuun ja kierrellä kaupunkia kokonaisen iltapäivän. Budapestissa voi laskea suutelevat nuoretparit ja todeta, että keskimäärin jokaiseen vaunuun riittää yksi.

Turistina kiipesin Pyynikintorilla Tampereen uuteen ratikkaan, ajoin Hervantaan ja takaisin, ja miten tasaisesti se kulkikaan ja miten kaunis olikaan sen ikkunoista avautuva kaupunki. En tiedä, oliko ratikka taloudellinen ratkaisu joukkoliikenteen ratkaisemiseksi, mutta tuollaisesta ilosta olen valmista jotain maksamaan.

tiistai 10. elokuuta 2021

Kolumnin jälkikirjoitus: pieni, mieletön teko

Viime lauantaina julkaistu kolumnini on epäilemättä kaikkein vähiten huomiota herättäneitä Aamulehden tekstejäni. Sen lähtökohtana oli nuorehkon naisen tarkoituksettomalta ja järjettömältä vaikuttanut teko, jota satuin todistamaan. Se sai minut ymmälleni ja vei muistelemaan Dostojevskia, joka on kirjoittanut siitä, että ihminen voi tehdä tietoisesti tekoja, jotka ovat hänelle itselleen haitaksi.

Aamulehden sivulla kirjoittanut kommentoija ja hänen tykkääjänsä eivät selvästikään ymmärtäneet, mitä tarkoitin.

Lomakauden tekstit ovat aina vähiten luettuja. Rippikoulukiireideni takia en myöskään mainostanut sitä etukäteen. Tällä kertaa kolumnini julkaistiin poikkeuksellisesti lauantaina sunnuntain sijasta. Se oli taitettu leveäksi tekstiksi sivun alalaitaan, mikä on luettavuuden kannalta huono ratkaisu.

-----

Aamulehden blogiteksti on täällä.

maanantai 9. elokuuta 2021

Voittoja ei selitetä ylemmyydentunteella

Olen oppinut vuorikiipeilystä, että vaarallisinta ei ole kiivetä tuntematonta vuorenseinämää pitkin huippua kohti. Enimmät onnettomuudet sattuvat laskeutumisvaiheessa, kun hyvänolontunne on karkottanut valppauden.

Urheilusta en tiedä ainuttakaan tapausta, jossa menestystä olisi selittänyt ylemmyydentunne. Kun hallitseva maailmanmestari Ranska putosi kesällä EM-kisojen jatkopeleistä, tappion syynä ei ollut puolustuspään virhe, vaan liian itsevarmat tuuletukset voittomaaliksi luullun maalin jälkeen. Mestaripelaaja Pogban lanneliikkeissä piili romahdus, vaikka niiden piti olla voittojuhlien alku.

torstai 5. elokuuta 2021

Kiinnostus lopahti olympialaisiin

Olympialaiset eivät enää kiinnosta. En tiedä, mikä minuun on mennyt. Hajamielisesti vilkuilen otsikoita, mutta television kisalähetyksiä seuraan enintään iltapäivisin saadakseni unta, kun on tirsojen aika.

Osittain syy on taannoisissa Lahden MM-hiihdoissa, joissa suomalaiset paljastuivat huijareiksi. Kun kerran on tullut petetyksi, luottamus ei palaudu noin vain. Lahden skandaali vei ensin kaiken kiinnostukseni hiihtoon, ja vähitellen homesieni on levinnyt päässäni muihinkin lajeihin.

En voi mitään epäluulon tunteille, kun norjalainen Karsten Warholm juoksee 400 metrin aidat kovempaa kuin yksikään suomalainen 30 vuoteen ilman aitoja. Jos joku uskoo, että tämä olisi mahdollista ilman apteekin palveluja, tulkoon uskollaan autuaaksi. Ehkä trampoliinitossut selittävät jotain, mutta eivät kaikkea.

Möhköolympialaiset ovat liian kalliit, ja lajeja on liian paljon. Turhinta on siellä miesten jalkapallo, jossa maailman parhaita suorastaan kielletään osallistumasta. Uinnissa voisi tyytyä eripituisiin matkoihin ja luopua monista eri tyyleistä. Eihän juoksuissakaan ole takaperin juoksua eikä pussihyppelyä. Kävely tietysti on, ja se onkin kaikista urheilulajeista keinotekoisin. Monenlaisilla pyssyillä pääsee olympiavoittajaksi, ja purjehdukseen voi valita veneen isosta valikoimasta. Naisten nyrkkeilyä en ilkeä katsoa ollenkaan. Niin pahaa tekee.

Lajeja ovat myös kiipeily, lainelautailu, softball, baseball, rugby, rullalautailu ja taitouinti. Ehkä ne kaikki eivät ole tarpeettomia, mutta pari kolme olisin valmis poistamaan. Yleisurheilun sekaviestejä en kaipaa ollenkaan, mutta suopotkupallo olisi kiva lisä, niin myös mökkitikka.

Olympialaisissa on kuitenkin hyvä perusidea. Raha on vain pilannut senkin.

tiistai 3. elokuuta 2021

Salakuuntelua ja tupakansavuisia huoneita

Muistelen lämpimästi lapsuuteni tupakansavuisia huoneita, joissa miehet kertoivat tarinoita. Televisio pysyi kiinni, eikä kukaan vilkuillut kännykkää. Puhuttiin sodasta ja muisteltiin vainajia. Seudun paria kylähullua ei ollut toimitettu hoitokotiin eikä ollut lääkitty hitaiksi ja vaitonaisiksi. He kiersivät talosta taloon ja laskivat hyväksytyn ihmisen pisterajat aivan alas. Heidätkin laskettiin kylän asukkaisiin.

Ei vain sodassa ollut tapahtumia. Arjessa osui välillä pahasti, kun ei ollut keltaisia liivejä, turvavaljaita eikä kypäriä. Autoilla kaahattiin hullusti, ja kolarin sattuessa tyynyt eivät lauenneet. Naapurin nuori tyttö tuli raskaaksi ennen aikojaan, eikä isästä voinut erehtyä, jos tiesi kylänmiesten kasvonpiirteet. Tunnustamatta se lapsi kuitenkin jäi.

Elämän rosoisuutta ei ollut siivottu pois. Taitavimmat kertojat osasivat vääntää asiat syrjälleen niin, että kaikki nauroivat, surulleenkin. Minä kyyhötin nurkassa, ja jossain vaiheessa joku keksi, että kaikki kerrottu ei sopinut lapsen korville. Minun oli lähdettävä pois ja mentävä nukkumaan. Hetken kuluttua olin taas ovella ja kuuntelin salaa.

sunnuntai 1. elokuuta 2021

Päätalon jaarittelut eivät kiinnosta, itse persoona kyllä

Jollain junamatkalla vilkuilin sivusta naapurimatkustajan lukemaa kirjaa. Ihmettelin jaarittelua, jota en mitenkään olisi jaksanut lukea. Matkustaja jäi ennen minua junasta, ja kun hän nousi ylös, paljastui että Kalle Päätalonhan romaani se oli siinä.

Ymmärsin heti, ettei Päätalo ole minun kirjallisuuttani. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt arvostamasta häntä. Ainakin hän on kerännyt talteen merkittävän kansanperinteen. Lukijakuntakin on niin suuri, ettei hän voi olla kokonaan väärässä.

Muutama päivä sitten ostin taivalkoskelaisesta Jalavan kyläkaupasta Ritva Ylösen Päätalo-elämäkerran, ja arvelen sen kiinnostavan minua. Päätalo ei ole ainoa kirjailija, jonka persoona puhuttelee minua, vaikka kirjat ovat jääneet vieraiksi. Mikään ei saa minua tarttumaan Taruun sormusten herrasta, mutta kirjailija Tolkienista kertovan teoksen olen lukenut. Myöskään Narnia-kirjat eivät ole minua varten, mutta niiden tekijä C. S. Lewis on osoittautunut tutkimisen arvoiseksi persoonaksi.

Samaan sarjaan kuuluu osittain myös Mika Waltari. Häntä olen sentään lukenut, vaikka hänenkään romaaneihin en ole syttynyt. Kuitenkin itse Waltarissa on jotain kiehtovaa. Jokin vaikutuksensa on sillä, että asuin Töölön Tunturikadulla viisi vuotta vinottain häntä vastapäätä. Joka ilta nukkumaan mennessä tarkistin, vieläkö Waltarilla paloivat valot. Kerran hivuttauduin hänen kotiovelleen, mutta rohkeus ei riittänyt kellon rimputtamiseen.