sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Helposti unohtuvia asioita vuodelta 2018

Tampereella pidetyissä yleisurheilun nuorten MM-kisoissa vaikutuksen teki hanavesi, jolla saatettiin korvata pullovedet.

Radion Ykkösaamussa muuan asiantuntija sekoitti sanat "trendi" ja "tendenssi". Ehkä hänellä oli muita ansioita.

Keravalla 60 % oppilaista laistaa kouluruokailun ainakin kerran viikossa.

Eleonoora-Kastehelmi Kukkamaaria-Josefiina Katariina-Karoliina Vilhelmiina-Adalmiina Idänpään-Heikkilä-Koskela-Koivisto oli viimeistä vuotta laiton nimi.

Kauppaketju Power mainosti järjestelmäkameraa sillä ajatuksella, että kameralla saa järjestelmäkameratasoisia kuvia.

Siperian Oimjakonissa oli pakkasta 54 astetta, mutta yläkoulun tunnit olisi peruttu vasta 56 asteessa.

HS:n mielipidesivulla seksityöntekijä sanoi tekevänsä kutsumustyötä.

Elinkeinoministeriö pyrki säätämään koulujen kesälomia.

Futiskisojen maalikuningas Harry Kane teki kaksi maalia Tunisiaa vastaan. Kolmas maali oli syntyi, kun pallo vain kimposi hänestä. Loput maalit tulivat rankkareista.

Ekaluokan opettaja sanoi, että koulussa pitää oppia pakertamaan.

Mira Luoti on keksinyt sanan "hitottaa".

Vanha mies koputti arkun kanteen ja sanoi: "Hyvin siellä taivaassa menee, loppujen lopuksi."

Moottoritiellä eniten ohittelevat automerkit olivat tasavahvasti BMW, Volvo ja Mercedes. Audi oli neljäntenä vähän niiden jäljessä.

Rautavaara on Suomen köyhin kunta Pohjois-Savossa. Rautavaaran seurakunta lahjoitti yhteisvastuukeräyksessä köyhyyden torjuntaan eniten koko Suomessa eli 6,52 € per jäsen. Koko maan vastaava luku 0,80 €.

lauantai 29. joulukuuta 2018

Vain kesäillassa mökin kuistilla on autuas olo


Parissakin miesporukassa olen viime päivinä keskustellut siitä, milloin miehellä on autuas olo.

Vahva yksimielisyys on syntynyt siitä, että autuaalta tuntuu, kun suviehtoona istuu saunan jälkeen kesämökin kuistilla. Aurinko laskee, eikä aamulla tarvitse lähteä. Siinä juo kaikessa rauhassa yhden oluen - ainakin minun mielestäni juuri yksi olut on sopiva määrä.

Yhtä mieltä olemme olleet myös siitä, että kaupungissa ei koskaan voi olla autuas. Aina siellä vaivaa jokin kumma takakireys, josta ei vapaudu edes lauantaisaunan jälkeen.

tiistai 25. joulukuuta 2018

La Pazissa kylmänä aamuna kirkon seinältä löydettyä

Hytisyttävän kylmänä aamuna Bolivian La Pazissa pakenin erääseen kirkkoon värjöttelemään. Siellä tuskin oli merkittävästi lämpimämpää kuin kadullakaan. Kirkon seinältä löysin kuitenkin rukouksen, johon ihastuin saman tien. Kirjoitin sen muistiin ja käänsin espanjasta suomeksi. Tuota rukousta olen käyttänyt joka vuosi Pirkkalassa jouluaattoiltana klo 21 pidetyssä hartaushetkessä. Teskti on julkaistu myös kirjassani Aika tavalla kesken.

Herra, me rukoilemme kärsivien puolesta, niiden orpojen lasten puolesta jotka elävät kurjuudessa, niiden puolesta jotka eivät sinua rakasta eivätkä kunnioita, armahda, Herra, armahda.  
Herra, me rukoilemme häpäisijöiden puolesta, syntisten puolesta, niiden omantuntonsa vaientaneiden rikkaiden puolesta, jotka omistavat mutta eivät anna. Armahda, Herra, armahda.
Herra me rukoilemme pahojen kristittyjen puolesta, työmiesten puolesta, sortajien ja sorrettujen puolesta, armahda, Herra, armahda.  
Herra me rukoilemme sairaiden puolesta, kaikkien tietämättömyyden pimeydessä elävien puolesta, niiden puolesta joilla ei ole mitään, ei leipää, ei kotia, ei suojaa. Armahda, Herra, armahda.
Herra me rukoilemme meidän vihollistemme puolesta, armahda, Herra, armahda.  
Herra, me rukoilemme paatuneiden puolesta, harhaoppisten puolesta, kaikkien kunniaa tavoittelevien puolesta, rauhaa etsivien puolesta, armahda, Herra, armahda.
Herra me rukoilemme sokeiden ja mykkien ja kuurojen puolesta, mielisairaiden puolesta, kaikkien rakastamiemme puolesta. Armahda, Herra, armahda.
Herra me rukoilemme poissaolevien ja läsnäolevien puolesta,  me rukoilemme rakastamiemme kuolleiden puolesta, armahda, Herra, armahda.  
Herra me rukoilemme invalidien puolesta, vanhusten puolesta, surullisten kotien puolesta joissa ei ole rakkautta. Armahda, Herra, armahda.
Herra me rukoilemme niiden puolesta jotka eivät sinuun usko, pakanoiden puolesta, kaikkien kuolleiden puolesta, koko ihmiskunnan puolesta. Armahda, Herra, armahda.
Herra, me rukoilemme lasten puolesta, isien ja äitien puolesta, armahda, meitä, armahda.

maanantai 24. joulukuuta 2018

Ehdotus jouluksi

Kukaan ei syyttäisi ketään. Ei moitittaisi kelvotonta kasvatusta eikä huonoja valmisteluja.
Unohdettaisiin keskeneräiset työt.
Muistettaisiin, että myös globaalista vastuusta tarvitaan välillä vapaata. Kunhan nyt lapset ruokitaan ja muu välttämättömin.
Jos juhlapöydästä puuttuu jotain, ensi vuonna sitten.
Sanottaisiin että hyvinhän sinä sen teit, omissa rajoissasi.
Muistettaisiin Markku Envallin sanat: "Ennen kuin yrität muuttaa toista, katso ettei hän ole suorituskykynsä rajoilla jo sellaisena kuin on."
Oltaisiin rauhassa ja toisemme hyväksyen. Räyhääjilläkin on varmaan syynsä.
Kun Jumala suostui talliin, kai mekin sitten taloihimme.

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Tontuista ja pupuista ei ole kaupallisen joulun vastavoimaksi

Maailman sympaattisin kertomus

Golgatan kertomus on kiusallinen ja vaikea, koska siitä jokainen löytää itsensä syyllisen paikalta. Siinä on paljon rooleja meille kaikille. Se muistuttaa,, kuinka selittelemme, vetäydymme ja vaikenemme. Äänestämme väärin ja pakenemme, kun pitäisi puolustaa ja kapinoida. Pääsiäisaamun kertomukset ovat niin ikään vaikeita, koska ne vaativat uskoa.

Toisin on joulukertomuksen laita. Se on ehkä maailman sympaattisin kertomus. On helppo tuntea myötätuntoa noita kahta rääsyläistä kohtaan, jotka ovat joutuneet kauas kotoa ja jotka etsivät jotain majaa synnyttääkseen lapsen. Kaikki ovet ovat kiinni, eikä koko kaupungissa ole ketään tuttua, jonka luo voisi mennä.

Nyt tuota kertomusta työnnetään sivuun katsomuksellisen vapauden ja tasa-arvon nimissä.

En osaa kutsua kehitystä millään muulla sanalla kuin sensuuri.



Joulukorteissa on vain traktoreita ja piparkakkuja

Trendi on alkanut lähes huomaamattomasti. Kaksi vuotta sitten googlasin sanan "joulukortti". Valitsin kuvahaun ja hakukone heitti näytölle kolmesataa kuvaa. Suosituimmat aiheet olivat joulupukki ja kynttilä. Niiden lisäksi oli lumimaisemia, poroja, lintuja, joulukuusia, jäniksiä, porsas, joulukoristeita, koiria, resepti, tonttuja, apina, lumiukko, kissoja, hevosia, peräkärry, kettu, traktori, hiihtohissi, lapsia, tietokone, balettitanssija ja piparkakkuja.

Kolmensadan kuvan joukossa oli sentään yksi kirkko, ortodoksinen kirkko. Oli yksi kuva kedolla olevista paimenista ja toinen kortti itämaan tietäjistä, ja kun yhtä kuvaa katsoi tarkemmin, siinä oli kuin olikin Raamattu. Kaiken huipuksi oli yksi vauvan kuva, jossa viitattiin suorasukaisen häpeämättömästi jouluevankeliumin kertomukseen. Ja sitten olivat ne kaksisataayhdeksänkymmentäviisi muuta kuvaa: piparit, pukit, jänikset ja traktorit.

Tänä jouluna alkuperäisen kuva-aiheen kortteja ei saa ostaa tuskin mistään. Minun kielimaailmassani tämä on sensuuria.


Alkuperäisen joulukertomuksen hukkaaminen on askel lattamadoksi latistunutta ihmistä kohti

Muuan tuttuni kirjoittaa: "Parhaan joulufiiliksen sai aina kun katseli alakoululaisten esittämää joulukuvaelmaa. Paimenet saunatakit päällä jne." Nämä lukemattomille ihmisille tärkeät kuvat ollaan siirtämässä kiellettyjen asioiden listalle, eikä mitään kunnollista keksitä tilalle. Tontuista ei synny pysäyttävää tarinaa. Ainakaan minua ei paljon liikuta, että jänöjussi tuo jouluna porkkanoita köyhälle kaverilleen. Ei niistä tontuista ja metsän eläimistä synny koskettavaa kertomusta, tai ainakaan vielä kukaan ei ole sellaista kirjoittanut, mutta tässä miljoonien köyhien ja lukuisten maankiertolaisten maailmassa asunnoton nuoripari liikuttaa, koska se on totta.

Alkuperäisen joulukertomuksen hukkaaminen on yksi askel lattamadoksi latistunutta ihmistä kohti. Ei tontuista riitä ole kaupallisuuden ja pinnallisuuden vastapainoksi.

Uskontoallergisille ihmisille on sallittava heidän oikeutensa, mutta allergiat eivät saa hallita elämää. Kananmunaa ei pidä kieltää kaikilta, vaikka jotkut eivät pysty sitä syömään.


Tarvittaisiin Betlehemin puolesta -kansanliikettä

Beltolt Brecht oli itäsaksalainen kommari, jonka moraaliset ja poliittiset valinnat voi hyvin kyseellistää. Tästä huolimatta hänellä oli muutamia hyviä lauseita. Yksi niistä kuuluu: "Ei vain vapaana syöksevä virta ole väkivaltainen. Väkivaltainen on myös se pato, joka virtaa kahlitsee."

Ihmettelen, kuinka pitkään syvälliset joulunviettäjät sietävät sitä, että majataloa etsiskelevä nuoripari korvataan pupuilla ja tontuilla. Kulttuurimme peruskertomuksesta vaikeneminen on valheellisuutta samaan tapaan kuin Neuvostoliitto oli epärehellinen kieltäessään virolaisia puhumasta itsenäisyytensä ajasta.

Ilmeisesti olisi jonkinlaisen Betlehemin puolesta tai Älkää sensuroiko Betlehemiä -kansanliikkeen aika.

lauantai 15. joulukuuta 2018

Sympatiaa Heikki Karastille

Tunnen viime päivinä otsikoissa olleen Mikkelin nuorisopapin Heikki Karastin erinomaisesti opiskeluajoilta. Istuimme tuntikausia yliopiston kuppilassa opintojemme loppuaikoina ja jaoimme yhteisen käsityksen siitä, mistä kristinuskossa oikein on kysymys. Vahvojen lapsuudenkokemustensa pohjalta hän purki sydäntään köyhien ja syrjäytettyjen puolesta ja näki heissä Kristuksen. Hän ei ollut kiinnostunut heistä vain teoreettisesti tai TV-kuvien perusteella. Hän oli oikeasti oppinut tuntemaan heitä.

Sittemmin olemme tavanneet vain satunnaisesti, mutta aina olen nähnyt hänessä itsessään jotain Kristuksen kaltaista. Tämän sanominen on tietysti liioittelua, eikä ihmisestä pitäisi näin sanoa. Sanon silti. 

Nyt olemme saaneet lukea otsikoista, että Heikki Karasti on saanut kirjallisen varoituksen Mikkelin tuomiokapitulilta. Kapitulin mukaan Karasti toimi vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta, kun vihki samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon tänä syksynä.

Karasti itse sanoo: "Kun on koko uransa puhunut, että homoseksuaalitkin ovat aivan tavallisia ihmisiä, ei sitä voi enää uran loppumetreillä mennä muuttamaan."

En puolusta Karastia yksisilmäisesti vaan kaksisilmäisesti, sillä kaikesta huolimatta tunnen lievää myötätuntoa myös piispaa kohtaan. Mahdollisesti hänkin tuntee sisimmässään, että nyt toimitaan epäreilusti; mutta kun systeemi on tällainen kuin on. Itsekään en ole täysin samalla linjalla Karastin kanssa, vaikka kannatan homoseksuaalien vihkioikeutta. Ajattelen, että vihkiasiassa on edettävä lain muutoksen kautta. Kirkon on tehtävä päätös homoparien kirkollisen vihkimisen sallimisesta, ja sen jälkeen sitten vihkimässä ovat ne papit, jotka siihen tuntuvat luontuvansa.

Nämä lievät varaukseni eivät kuitenkaan muuta sitä, että tuen ehdottomasti Karastia. Hän on aidosti syrjäytettyjen puolella. Hän on tehnyt uskollisesti ja taitavasti vuosikymmenten ajan perustyötään korkeita asemia tavoittelematta. Systeemi on väärä ja sitä on muutettava, kun tällaisia ihmisiä moititaan ja oman hyötynsä ja etummaisten sijojen tavoittelijoita kiitellään.

Jospa Heikki Karastin tapaus saisi entistä useammat kirkon ihmiset ajattelemaan, että näin ei voi jatkua.

torstai 13. joulukuuta 2018

Yhdellä väliviivalla Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen on laillinen nimi

Lakeja tarvitaan oikeastaan vain siihen, että hyvien käytäntöjen puutteessa ne ohjaavat toimintaa ja estävät kohtuuttomuuksia. Jos ne eivät tässä tehtävässään toimi, niiden laatija on epäonnistunut.

Nimilaki muuttuu vuoden 2019 alussa. Vastedes etunimiä sallitaan neljä, ja väliviivalla erotettu yhdistelmänimi lasketaan yhdeksi nimeksi.

Niinpä hyväksyttäväksi nimeksi tulee Eleonoora-Kastehelmi Margareeta-Josefiina Aleksandra-Karoliina Vilhelmiina-Henriikka Idänpään-Heikkilä-Koskela-Koivisto.

Esimerkkini sukunimiyhdistelmä on mahdollinen, koska sekä Idänpään-Heikkilä että Koskela-Koivisto ovat olemassa olevia perusnimiä, eivät avioliiton jälkeisiä luomuksia. Idänpään-Heikkilä on sukunimenä kuudellatoista suomalaisella, ja yksi heistä on tunnettu lääkäri ja lääketieteen professori. Myös nimeen Koskela-Koivisto olen törmännyt. Sennimisiä on Suomessa kaksikymmentäneljä.

Kaikki esimerkkini etunimet ovat kalenterissa. Maistraatin on vaikea tai mahdotontakin torjua niitä, vaikka ne ovat hyvin pitkiä. 

Vitseistä tulee nyt totta. Vastedes Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu on yhdellä väliviivan lisäyksellä laillinen nimi, ainakin etunimensä osalta. Sama pätee Leevi and the Leavings -yhtyeen laulussa esiintyneeseen Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camillaan. Vielä voisi leikkiä sillä ajatuksella, että osaksi nimeä soviteltaisiin niin ikään laillinen ja suomalaisen nimiperinteen mukainen Sylvesterintytär.

Onneksi lähes kaikilla ihmisillä on jotain järkeä päässään. Harvoin näistä joutuu taistelemaan.

Joskus kuitenkin törmää ongelmiin. Muutama vuosi sitten Nimitoimiston päällikkö kertoi radiohaastattelussa, että lapselle oli tarjottu nimeä Varastettu Pieni. Sitä ei tietenkään hyväksytty. Vuonna 1996 Ruotsin viranomaiset puolestaan antoivat 5000 kruunun sakot naiselle, joka ei ollut vieläkään antanut nimeä viisivuotiaalle pojalleen tai ei ainakaan viranomaisten kelpuuttamaa. Lapsen nimi oli naisen mukaan Brfxxccxxmnpckcccc111mmnprxvc1mnckssq1bb11116.

"Olen valinnut ytimekkään, typografisesti ilmaisuvoimaisen muotoilun. Se on lisäksi taiteellinen luomus kannattamani patafyysisen perinteen hengessä", nainen ilmoitti.


keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Jouluevankeliumiin kuvitellaan asioita, joita siellä ei oikeasti ole

Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa kirjoittaa Kirkkoja kaupunki lehden kolumnissaan siitä, kuinka jouluseimen ympärille ilmestyvät arkiset hyötyeläimet aasi, härkä ja lammas. Hän sanoo, että seimen ääreen ei kutsuttu rohkeita leijonia ja ylväitä kotkia, vaan paikka oli varattu karjasuojan vaatimattomille eläimille.

Mättääkö tässä jokin?

Kyllä mättää.

Raamatussa ei kerrota mitään siitä, mitä eläimiä seimen äärellä oli, niin kuin siellä ei kerrota siitäkään, että Joosefilla ja Marialla olisi ollut aasi ratsunaan. Taiteilijoiden mielikuvituksesta, alakoulujen joulukuvaelmista ja seimen askartelijoista on nyt tullut ilmoituksen lähteitä, jotka kirjoittavat raamatunkertomuksen päälle yksityiskohtia, joita siellä ei todellisuudessa ole.

Kuitenkaan ei ole mahdotonta kuvitella seimen eläinten joukkoon myös leijonaa ja kotkaa, jotka voisivat symboloida siellä ylitaivaallista rauhaa. Tälle kuvitelmalle olisi myös tukea Jesajan tulevaisuudenkuvasta, jossa leijona syö heinää kuin härkä.

Tätä se raamatuntulkinta kovin usein on: kuvittelemme omiamme ja sitten perustelemme näillä kuvitelmillamme omia lempiajatuksia, niin kuin ajatustemme pohjana muka olisi Raamatun teksti.

Ihan kauniisti Hallamaa tietysti kirjoittaa ja samalla myös osuu johonkin tärkeään, mutta se on toinen juttu se.

tiistai 11. joulukuuta 2018

Kun Jenni Haukion puku näytti Ikean hyllyköltä

Aamulehden joulukuinen blogini käsitteli raastavia vanhusmaailman kysymyksiä. Mitä pitäisi tehdä vanhuksen kanssa, joka ei enää selviydy kotona? Onko viisasta tuoda täysin muistamaton vanhus jouluksi kotilomalle?

En tiedä, kuinka paljon huomiota kolumnini oikein sai. Arviota vaikeuttaa se, että Aamulehden nykyversiossa lukija ei enää pysty nopeasti klikkaamaan, pitääkö hän jutusta vai onko eri mieltä.
Ainakin tekstiä jaettiin Facebookissa ja Twitterissä vähemmän kuin monia muita kirjoituksiani. Toisaalta olen huomannut, että erityisen kivuliaat ja osuvat tekstit tuottavat eniten vaikenemista. Niihin ei ole helppoa ottaa nettimäisen keveästi kantaa.

Suuremman huomion olisin saanut kommentoimalla linnanjuhlien vaatetusta. Minulla olisi ollut sille jutulle hyvä lähtökohta, erään nuoren kommentti: "Jenni Haukion iltapuku näytti Ikean hyllyköltä." En ota kantaa pukuun, mutta olihan tuo hauskasti sanottu.

Vähän aikaa sitten kirjoitin tulevaisuuden mummoista ja heidän yksinäisyydestään. Se teksti on täällä.

Tuore Aamulehden kolumnini on taas täällä.

Lähitulevaisuudessa aion palata kirjoittamaan vähän nuoremmista ihmisistä.

perjantai 7. joulukuuta 2018

Kansakunnan jakaantumista liioitellaan

Kirjailija Sofi Oksanen kirjoitti Helsingin Sanomiin erinomaisen esseen isänmaallisuudesta. Hän kertoi esimerkiksi siitä, että käsitteillä on eri kielissä ja maissa erilainen merkitys. Virolaisen on täysin mahdotonta puhua kielteiseen sävyyn isänmaallisuudesta, kun taas Suomessa sanaa ovat omineet itselleen varsin epäilyttävät piirit.

Yhdessä kohdin Oksanen osui miinaan. Hän kertoi, että hänellä on yhteinen kokemus erimaalaisten ikätoveriensa kanssa. Yhdysvaltalaiset, puolalaiset, ruotsalaiset, itävaltalaiset ja tšekit tuntevat, etteivät muista aikaa, jolloin maa olisi jakaantunut yhtä voimakkaasti kahtia kuin nykyään.

Ainakin Suomessa tämä ajatus kertoo enemmän vuonna 1977 syntyneen kirjailijan muistin lyhyydestä kuin ihmisten todellisuudesta.

Jos Oksanen olisi kaksikymmentä vuotta vanhempi, hän olisi perillä siitä, että vielä 1970-luvun alussa kymmenvuotiaan pojan oli tiedettävä, kumpaan paikkakunnan kahdesta urheiluseurasta hänen oli sallittua liittyä. Oli kaksi urheilun keskusjärjestöä TUL ja SVUL. Edelliseen kuuluivat vasemmistolaiset seurat, jälkimmäiseen oikeistolaiset.

Kauppaketjujakin oli kahta lajia, ja siksi maidon ostaminen oli poliittinen valinta. Myös sukupolvien välinen kuilu oli aivan oikea kuilu. Kyse ei ollut vain ääripäiden keskinäisestä välimatkasta, vaan siitä että kansakunnan halkeama kulki suuren enemmistön keskellä.

Kun mennään vielä kahta sukupolvea kauemmaksi, jakaantuminen oli niin katkeraa, että osapuolet ampuivat toisiaan.

Oksanen on tietysti oikeassa siinä, ettei hän eivätkä hänen ikätoverinsa muista jakaantuneempaa aikaa. Mutta jo minun ikäiseni muistavat.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Luuonnonäänet katoavat äänimaisemasta


Kaksikymmentäkuusi vuotta sitten luin kanadalaiselta säveltäjältä Murray Schaferilta, että varhaisten kulttuurien äänistä luonnonääniä oli kaksi kolmannesta, neljäsosa oli ihmisten ääniä ja loput teknisiä ääniä. Renessanssin aikana luonnonäänten osuus pieneni puolella. Schaferin jutun aikoihin niitä oli enää yksi prosentti, kun taas koneet tuottivat äänistä kaksi kolmannesta.

Itsenäisyyspäivänä sopii miettiä, miltä Suomi kuulostaa vuonna 2018. Vieläkö luonnonäänet pääsevät kuuloomme saakka?

Jos eivät pääse, mitä tästä seuraa?

lauantai 1. joulukuuta 2018

Muurahaisten juoksukilpailut

Yksi rippikoululeirien hauskoista puolista on, että siellä sallitaan aikuisenkin ihmisen olla vähän hassu ja kokeilla ideoita, joihin ei normaalioloissa tartu.

Kerran me järjestettiin muurahaisten juoksukilpailut. Taisi olla vieläpä minun ajatukseni.

Jokainen kilpailuun osallistunut otti omakseen yhden virkeältä vaikuttaneen muurahaisen. Maahan vedettiin lähtöviiva ja maaliviiva, johon laitettiin houkuttimeksi siirappia tai hunajaa houkuttemaan kilpailjoita oikeaan suuntaan.

Kun kisa alkoi, yksikään kilpamuurahainen ei lähtenyt maaliviivaan suuntaan, vaan lähti aivan omille, mieleisille reiteilleen.

Jälleen kerran tuli todistetuksi, että monet ideat ovat parhaimmillaan, kun niitä ei toteuta.

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Moottoritienopeuden noston seuraukset voi laskea ilman konsultteja

Konsultti selvittää, mitä seurauksia olisi sillä, että Helsingin ja Tampereen välisellä moottoritiellä suurin sallittu nopeus nousisi 10 km/h eli 130:een km/h. Muutos koskisi lähinnä tieväliä Tampere - Klaukkala, jolla on pituutta noin 150 km.

Asian selvittämiseen ei tarvita konsultteja. Kuka tahansa voi päätellä asiat ihan itse.

Tampereen ja Klaukkalan välillä polttoainetta kuluisi moottorityppistä riippuen 0,75 - 1,5 l enemmän kuin nykynopeuksisilla. Hiilidioksidipäästöt kasvaisivat saman verran. Tämä selviää nopeasti, kun tutkii Tekniikan maailman autotestejä.

Aikaa säästyisi tasaisella nopeudella noin kuusi minuuttia. Näitä yhtälöitä opiskellaan peruskoulussa.

Liikenneturvallisuuden laskelmat ovat vaikeampia ja vain tilastollisia. Varmaa on, että turvallisuus ei ainakaan lisäänny.

Voinko lähettää laskun liikenne- ja viestintäministeriölle?

maanantai 26. marraskuuta 2018

Kaksi turhaa sanaa: paradigma ja diskurssi

Osuin historioitsija Teemu Keskisarjan ajatukseen, joka rohkaisi minua suuresti (HS Teema 5/17). Hän kertoi, että jos tekstissä on sana paradigma tai diskurssi, hän lopettaa lukemisen kirjoittajasta ja aiheesta riippumatta.

Kumpaakin sanaa olen yrittänyt opiskella. Paradigman olen oppinut kohtalaisen hyvin, ja se on mielestäni vain osittain turha. Hyvin varovaisesti voin käyttää sitä jopa omassa tekstissäni, jos on puhe tieteen asioista.

Diskurssia en ole koskaan ymmärtänyt. Se ei kuulu aktiiviseen eikä passiiviseen sanavarastooni. Toisaalta olen havainnut, ettei sen tuntemista tarvitse. Kun siihen törmää, se kannattaa lausua joko tota noin, niinku tai itse asiassa. Sitten vain painelee reippaasti eteenpäin.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Pieni tepastelija muuttaa monien elämää

Meidän poikien äidinpuoleinen serkku on saanut pienen poikalapsen. Sukupuuhun sijoitettuna tämä vastasyntynyt ei ole minusta katsoen aivan lähimmällä oksalla, mutta maantiede muuttaa asiaa. Hänen kotinsa on alta kilometrin päässä, ja tuore äiti on ollut tavallinen näky keittiöpöydässämme. Muistan hänet aina, kun kuulen nimen Béla Bartók. Sattumoisin lapsen isäkin on tuttu vanhoilta ajoilta. Lisäksi lapsi on suvun nuorin, ja nuorintahan aina seurataan enemmän kuin muita.

Kaikki tämä vaikuttaa siihen, että Väinö muuttaa joltain kohdin elämääni. Hän tulee tepastelemaan meidän olohuoneessamme. Hänen tulevat ystävänsä ja elämänvaiheensa tulevat osaksi minunkin elämääni.

Taas on avautumassa ikkuna uusiin maailmoihin, kokonaiseen ihmiseen. Toistaiseksi olen nähnyt vain valokuvan ja siellä nenännipukan, mutta vähitellen peitteistä kääriytyy ihminen esiin. Reitit alkavat syntyä, ja noin vuoden kuluttua voi jo seurata jalanjälkiä ja tutkia, minne ne johtavat – Johdatusta seuraillen, toivottavasti.


lauantai 24. marraskuuta 2018

Pentti Linkolan taatusti tosi ajatus

Tuskin olen ainoa, joka on pulassa ilmastokysymysten kanssa. Tuntuu, että melkein aina on olemassa jokin hyvän ajatuksen kumoava vastaväite, joka alkaa sanalla toisaalta. Sähköautot ovat hyviä, mutta toisaalta niiden vaatima lisäenergia kenties tuotetaan polttamalla hiiltä. Toinen toisaalta on akkujen tuotanto. Kun maailma täyttyy sähköautoista, akut voivat olla suuri ongelma.

Väestönkasvu on ongelma. Toisaalta en näe mitään järkeä siinä, että Suomeen ei synny lapsia vanhemmistaan huolehtimaan ja puute korvataan maahanmuuttajilla. Mitähän ekologista apua on siitä, että suomalaiset kuluttajat korvataan ulkomaalaistautaisilla kuluttajilla?

Lisäksi oma mieli tarttuu halukkaasti näihin toisaalta-sanoihin. Niistä saa perusteluja entiseen elämäntapaan, vaikka jotain olisi tehtävä.

Pentti Linkola on sanonut ääneen sen ainoan ajatuksen, josta voi olla varma: taatusti varminta luonnonsuojelua on kuluttamatta jättäminen.

maanantai 19. marraskuuta 2018

Vuonna 2070 Suomi on täynnä yksinäisiä mummoja

Syntyvyyskeskustelussa on unohtunut, että tätä menoa Suomessa on viidenkymmenen vuoden kuluttua yksinäisten mummojen paljous, kun lapsia ei ole syntynyt. Vanhukset makaavat laitoksissa hoitohenkilökunnan varassa tai kodeissaan robottiensa avustamina, kun ei ole rakkaita ihmisiä, jotka kävisivät heitä katsomassa.

Ihmisen vanhetessa frendeistä ei enää ole apua, koska heidän vointinsa heikkenee samaa tahtia. Niinpä kahdeksankymmenen ikäisen, sairaalaan joutuneen ihmisen ainoa toivo on siinä, että hänellä on lapsia tai muita poikkeuksellisen vastuuntuntoisia lähisukulaisia, jotka ovat hänestä aidolla tavalla kiinnostuneita. Ilman näitä läheisiä elämän viimeisistä vuosista tulee pitkät. – Ehkä joku päätteleekin vuonna 2070, että eutanasia on näppärä keino yksinäisyyden poistamiseen.

Näitä lapsettomia yksinäisiä on jo nyt. Minulle on jäänyt mieleen järvenpääläisen kerrostalon pihalla käymäni keskustelu. Perheetön seitsemänkymppinen kyseli siinä, kukahan häntä käy katsomassa, kun hän joutuu kotoaan pois. Sisarenlapsi ehkä ja joskus, hän tuumaili. Mieleni teki sanoa, että minä voisin olla se katsoja, mutta sisälläni tajusin, että jokin raja pitää olla tyhjillä lupauksilla.

Eivätkä lemmikkieläimet tule omasta aloitteestaan vieraisille, vaikka joku eläinten ystävä voi nyt suuttua, kun lukee tämän.

Maahanmuuttajat eivät ole näiden ongelmien ratkaisu. Heillä voidaan täyttää työpaikkoja, mutta mummojen ja pappojen sängynvierustojen täyttämiseksi tarvitaan omaa jälkipolvea. Muuten vanhukset eivät saa osakseen läheistensä rakkautta, vaan parhaimmillaan vain asianmukaista hoitoa, siis asianmukaista eikä rakkaudenmukaista. Senkin saaminen voi olla siinä siinä, jos kukaan omainen ei ole muistuttamassa henkilökuntaa vanhuksen tarpeista. Resurssien ollessa tiukat jäävät sivuun ne, joiden puolesta kukaan ei puhu.

lauantai 17. marraskuuta 2018

Kaksi kysymykset herättävää sanaa

Usein pysähdyn pohtimaan sanoja. Nyt mielessäni on ollut kaksi verbiä, omistaa ja asua.

Onko omistaminen jonkinlaista tekemistä? Jos ihminen omistaa, mitä hän oikein tekee? Jos kyseessä ei ole teonsana, mikä ihme se sitten on?

Tai millaisia adverbejä voi liittää asumiseen? Hädin tuskin voi sanoa, että ihminen asuu siististi, mutta enää ei voi oikein puhua pontevasta, ahkerasta tai kiireisestä asumisesta.

Niin kuin Kristuksenkin sanotaan asuvan jossakussa ihmisessä, noin pelkistetysti vain, ilman lisämääreitä.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Vietettäisiin häitä avioliittoteemalla

Netissä seikkailemalla olen löytänyt ainakin seuraavanlaisia hääteemoja: Bling Bling -häät, Boho-häät, Garden of Love -häät, satuhäät, vintagehäät, maalaishäät, merihenkiset häät, trooppiset häät, halloween-häät, keskiaikaiset häät, 20-luvun häät, 50-luvun häät ja viikinkihäät. Kaikista sanoista en tiedä, mitä ne tarkoittavat.

Nämä vaihtoehdot ovat ihan suomalaisille pareille.

Kannatan teemahäitä sillä ehdolla, että teemaksi valitaan avioliitto.

torstai 8. marraskuuta 2018

Kun sika oli kierrätystalouden mestari

Tunnustan, että monet ruokaan liittyvät nykyaikaiset näkökulmat ovat minulle hieman vaikeita. Epäilen olevani omien ajatusteni mukana väärässä, mutta ne vain ovat minuun niin syvälle taottu. Kun varhaislapsuudessa oppii jonkin asian vääräksi, se käsitys ei helposti irtoa.

Ei silloin ymmärretty kasvissyöntiä. Ruokien erottelu oli vain nirppanokkaisuutta. Isovanhempien aikana nälkä oli tuttu asia, eikä ruokaa ollut omienkaan vanhempieni lapsuudessa liikaa. Siksi piti syödä, mitä oli - olipa se sitten mitä tahansa: perunaa kaalia, makkaraa, silakkalaatikkoa tai riisivelliä. Ronklata ei saanut.

Lemmikeille ei ostettu kaupan herkkuja, ja silloisen kierrätystalouden varsinainen mestari oli sika. Sille syötettiin se, mikä ei muille kelvannut.

maanantai 5. marraskuuta 2018

Tutkimus eniten ohittavista automerkeistä

Tammikuusta lähtien olen tutkinut, mitkä automerkit ohittavat eniten moottoritiellä. Havaintoni ovat Tampereen ja Hyvinkään väliltä, kun olen asettanut vakionopeudensäätimen lievään ylinopeuteen, kuitenkin sellaiseen ettei poliisi sakottaisi minua. Tämä tarkoittaa sitä, että melkein kaikki ohittajat ovat ajaneet huomattavaa ylinopeutta.

Tuloksia ei ole suhteutettu merkkien yleisyyteen. Listan kärjessä on epäilemättä autoja, joita ostetaan nimenomaan moottoritiellä ajamiseen, koska pienillä kauppakasseilla harvoin lähdetään pitkille matkoille.

Olen joskus kirjoittanut siitä, että automerkin valinta kertoo jotain myös omistajansa luonteesta. Ehkä tämä lista kertoo jotain siitäkin, mutta varmaan myös kuljettajiensa ammateista.

Volvon korkea sijoitus hieman yllättää, koska olen havainnut, että harva keskustelukumppanini olisi veikannut sitä aivan kärkisijoille. Ehkä Volvo on perinteisessä skandinaavisuudessaan neutraalilta tuntuva merkki, kun taas Bemaria monet pitävät kloppimaisena, nousukasmaisena tai ylimielisenä valintana. Audit ohittavat hieman vähemmän kuin yleensä ajatellaan. Volkswagenilla taas mennään muita tavismerkkejä kovempaa. Minua ei ohittanut yksikään Fiat, ja harvassa ovat olleet myös Renaultit.

Ohittajista ovat erityisesti jääneet mieleen 1990-luvun alkuvuosilta peräisin ollut Opel Astran raato ja yksi Audi, jonka arvelen kulkeneen yli 200 km/h:n nopeutta.

Lista on tällainen:

1. BMW, Mercedes-Benz ja Volvo 45
4. Audi 38
5. Volkswagen 29
6. Škoda 25
7. Ford ja Toyota 22
9. Kia 15
10. Opel 14
11. Citroën10
12. Nissan 9
13. Peugeot 8
14. Honda 6
15. Seat 4
16. Mazda 3
17. Mitsubishi, Subaru, Rover, Alfa-Romeo, Renault ja Dacia 2
23. Huynday, Mini ja Saab 1

lauantai 3. marraskuuta 2018

Otan osaa – hieman ylisuuri ilmaus

Vainajan omaisten tapaamiseen ei ole oikein hyvää ensimmäistä sanaa. Tavallisimmin sanotaan: "Otan osaa." Usein se tuntuu ylisuurelta ilmaukselta, koska ei ole aivan helppoa aidosti osallistua lähiomaisen elämään, ei sittenkään vaikka tuntisi toisia ihmisiä kohtaan todellista myötätuntoa. Varsinkin pitkään aviossa olleiden ihmisten keskinäinen suhde on niin henkilökohtainen, ettei siihen pääse ulkopuolinen mukaan, eivät edes omat lapset.

Toisaalta osanottamista ei tarvitse käsittää kirjaimellisesti. Kun sanotaan "Ole hyvä", ketään ei vaadita olemaan hyvä. Myös osanottamisen voi tulkita hartaaksi kohteliaisuudeksi. Niinpä olen hiljalleen palannut näihin sanoihin.

Muita mahdollisuuksia ovat:
"Sinulla on nyt murhetta."
"Sain tietää, että elät vaikeita aikoja."
"Voinko jollain tavoin auttaa?"
"Olet ollut mielessäni."
"Kuolema pysäytti minutkin."
"Toivon / rukoilen sinulle voimia."
"Järkytyin kun kuulin tästä." - Tosin kannattaa muistaa, että aina omaiset eivät ole järkyttyneitä vaan huojentuneita; siitä puhuminen on tosin omaisten asia, ei ulkopuolisten. Vaikka mummo olisi ollut muistisairaana kuinka pitkään tahansa, omaisille ei kuulu sanoa: "Varmaan huojennuit, kun hän kuoli."

Voi tyytyä halaamaan, mutta jos kukaan ei sano mitään, ollaan oudossa mykkäkoulussa. Kun sanoja ei ole, juuri silloin niitä on etsittävä.

torstai 1. marraskuuta 2018

Koulussa on suostuttava pakertamaan

Jossain mieleni pohjalla on epäilys, että monet opettajat ovat varsin kovilla uusien opetussuunnitelmien kanssa. En pysty asiaa varmaksi osoittamaan, mutta siltä tuntuu. Ajatustani vahvistaa niin ikään todistamattomaksi jäävä vaikutelma siitä, että opettajat ovat tunnollista väkeä. Tunnollisuus on koulun hyveitä, ja koulumaailman elämänurakseen valitseva ihminen tarvitsee sitä välttämättä.

Koulutuksen nykymuoti suosii itse kokeilemista, pelaamista, leikkiä ja ylipäänsä vahingossa ja sivutuotteena oppimista. Toisaalta se on hyvää muotia. Toisaalta muuan ensimmäisten luokkien opettaja sanoi koulun pihalla: "Mutta kun opittava myös pakertamaan." Varmaan hän tarkoitti kertotaulun kaltaisia asioita.

Eikä kaikessa voi tyytyä siihen hokemaan, että tärkeintä on tiedonhaku. Jos ei tiedä, missä on Nairobi, voi tarkistaa Wikipediasta, että se on Keniassa. Jos ei tiedä Keniaa, voi edelleen lukea, että se on Afrikan maa, mutta ollaan peräti huonossa jamassa, jos on tarkistettava sekin, missä on Afrikka. Monia asioita on tiedettävä ihan itse, ja jotain on osattava ulkoa.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Raamattu on pyttipannu

Tarkoitukseni oli kirjoittaa Aamulehden uusimmassa kolumnissani ennen muuta raamatuntulkinnan peruskysymyksistä. Kun teksti oli valmis, huomasin tekstin käsittelevän kirjallisuutta laajemminkin.

Tampereen yliopiston nyt edesmenneeltä professorilta Yrjö Hosiaisluomalta poimin tekstiini ajatuksen, jonka mukaan Raamattu on "melkoinen pyttipannu". Kolumnin 2500 merkkiä ei sallinut kielikuvan pohtimista, ja siksi laajennan ajatusta tässä.

Pyttipannu on lempiruokani. Siitä tulee mieleen sekä isäni että mummoni. Siihen on koottu edellisten päivien aterioista kaikki käyttökelpoinen, ja vielä on kenties lisätty kananmuna.

Pyttipannun maku tulee sen kokonaisuudesta, mutta kaiken mössäännyttävä muhennos se ei ole. Yksittäiset ainekset erottuvat, vaikka niitä ei erikseen syödäkään. Kokonaisuuden mukana menee sellainenkin alas, josta ei yksinään välittäisi. Jos jonkin ruoka-aineen syöminen on täysin mahdotonta, sen voi poimia erikseen ja törkätä sivuun; se saa olla siinä lautasen reunalla, vaikka en sitä omaan suuhuni pistä.

lauantai 27. lokakuuta 2018

Rajat ovat arjen mystiikkaa

Lapsuudesta on jäänyt mieleen, kuinka pihan toisella puolen satoi ja tosella puolen pihaa pysyi täysin kuivana, kun pilven reuna kulki siinä keskellä. Mieleen on jäänyt myös nuoren miehen kertomus, kuinka hän istui laiturinnokassa ja pysyi muuten kuivana, mutta käsi kastui, jos hän ojensi kätensä järven suuntaan.

Eilen oli saman kokemuksen maantieteellisesti laajempi kokemus. Jämsän seudulla lunta tuli liikenneongelmaksi saakka, mutta sadan kilometrin päässä Tampereella maa pysyi paljaana.

Tuo kaikki on helposti selitettävissä. Johonkin rajat asettuvat, ja joskus ihminen vain sattuu siihen kohdalle. Matematiikan ja todennäköisyyslaskennan lakien mukaan jokaiselle ihmiselle osuu vuoro.

Ja siitä huolimatta rajalla oleminen on aina mystinen kokemus. Siinä ihminen näkee hetken aikaa jotenkin toisin. Ilmestyy toinen ulottuvuus ja syntyy kokemus, että elämä voi olla vain askeleen päässä toisin kuin se yleensä on.

torstai 25. lokakuuta 2018

Sateista maanantaita - sori, en toivo

Entistä useammin olen törmännyt toivotuksiin "Sateista maanantaita!" tai "Tuulista tiistaita". Olen hämmästellyt, eivätkö kaikki enää erota, milloin jokin ilmaisu on toivotus. Vai luuleeko joku, että minä todella nauttisin maanantain sateesta tai tiistain tuulesta?

Toivotustaan kannattaa muutenkin miettiä. "Hyvää huomenta!" on paljon enemmän kuin pelkkä "Huomenta!", joka ei ole aivan tyhjä sana sekään. Suomen kielen sanat vain painavat niin paljon, että niiden lausuminen vaatii työtä. "Good" on helposti lisätty englanninkieliseen huomenen toivotukseen, mutta sanassa "hyvää" on jo kaksi tavua.

Suomen kielen tarkoittavuus tiivistyy lauseeseen "Minä rakastan sinua". Se sanominen vaatii ponnistelua ja totista tunnetta. Englannin ailavjuu taas putoaa suusta vahingossa kuin leualle valunut puuro.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Pappejakin vihataan ammatin tähden

Lääkäreitä, juristeja, puhelinmyyjiä, parkkipirkkoja, entisen maailman pyöveleitä, opettajia, tuomareita, poliitikkoja, toimittajia ja autokauppiaita vihataan heidän ammattinsa tähden. Näin kirjoitetaan tuoreessa Hesarissa.

Listalta unohtuivat papit. Ei senkään tittelin kanssa aina ole helppoa.


Joskus on viisainta valehdella

Opiskeluajoilta muistan liftaamista harrastaneen luennoitsijan.. Tämä nuori pappi oli päässyt rekka-auton kyytiin. Kuljettaja alkoi kertoa edellisestä viikonlopustaan. Vaimo oli ollut matkoilla, ja mies oli poiminut kyytiinsä nuoren tytön. Yhdessä päädyttiin kesämökille, ja siellä tapahtui juuri sitä, mitä siellä sitten tapahtui.

Nuori pappi vain odotti ratkaisevaa kysymystä. Vihdoin kuljettaja sanoi: "Mikäs sinä sitten olet miehiäsi?" Ei siihen voinut vastata: "Minä olen pappi." Liftaaja ei keksinyt hätäpäissään parempaa ratkaisua kuin valehdella ammattinsa.


Omalla kylällä hyvä, muualla hankalaa

Omalla kylällä, tuttujen kesken en juuri ole havainnut, että papin roolista olisi jotain haittaa. Kenties siitä on ollut jopa enemmän hyötyä kuin harmia. Olen saanut hyvää palvelua, ja joskus epäilen, että minut on hoideltu jonon ohi, vaikka sitä ei ole minulle kerrottu.

Vierailla seuduilla ammattini on yleensä rasite. Se saa ihmiset varovaisiksi tai toisinaan liian tuttavallisiksi. Sairaana ja sairaalassa pappeus on sietämätöntä. Jos olen siihen taloon joutunut, en ole riittävän hyväkuntoinen kuulemaan muiden murheita.

Jos joku pappi tyrii jossain, se on olevinaan minunkin vikani, ja jos haluaa tekstilleen huomiota, ammattiaan ei kannata korostaa. Autoillessa otan monesti sokeripalan pois. Jos mokaan jossain risteyksessä, ei siitä kannata koko pappisväkeä syyttää. Se on minun vikani, ei ammatin.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Elämänvaiheet ennen ja jälkeen harhanäköisyyden

Nuorten kanssa oli aikaa jutella pitkällä bussimatkalla. He kysyivät mielipidettäni rakkauden asioista.

Sanoin, että kyllähän minulla sellainen on: Ensin ihminen ei vielä tiedä. Sitten hän ei enää tiedä, ja siinä välissä on lyhyt harhanäköisyyden hetki.

Heidän mielestään teoriani saattoi hyvinkin olla totta.

Omasta puolestani olisin valmis laajentamaan elämään muutenkin koskemaan melkein mitä tahansa.

perjantai 12. lokakuuta 2018

Oikein valittu hetki 2/2 (koko neuvottelua ei tarvitse olla hereillä)

Aamulehden toimittaja Matti Mörttinen mainitsi tuoreessa syntymäpäivähaastattelussaan ihmisiä, jotka ovat tehneet häneen vaikutuksen. Yksi heistä oli Suomen ensimmäinen EU-suurlähettiläs Antti Satuli. Mörttinen kertoi oppineensa häneltä EU-asioita, mutta myös jotain sellaista, jolla on merkitystä, vaikka ei hoitelisikaan ammatikseen Eurooppa-asioita.

Satuli on sanonut, että edes yöllisissä neuvotteluissa ei tarvitse olla koko aikaa hereillä. Kokouksen viisitoista viimeistä minuuttia riittävät, kunhan vain tietää, milloin ne viimeiset minuutit ovat.

Jälleen kerran kyse on oikeasta ajoituksesta. Tämä on sitä maalintekijän vainua.

Valitettavasti suuri osa kokouksista menee ohi ilman, että ne jättävät maailmaan jälkeä tai muuttavat sen suuntaa millään tavoin. Monesti ratkaisevan tärkeä vartti on ollut jo ennen kokousta tai tulee vasta sen jälkeen.

Oikein valittu hetki 1/2 (maalivainu)

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Oikein valittu hetki 1/2 (maalivainu)

Supercupin finaali on huippuammattilaisten puolitosissaan pelaama ottelu, jolla avataan jalkapallokausi. Siinä kohtaavat Mestareiden liigan ja Eurooppa-liigan voittajat. Höntsymäisyydestään huolimatta tämäkin peli kannattaa monesti katsoa.

Erityisesti muistan sen, kuinka kentällä oli brasilialainen Jardel, joka oli edellisellä kaudella voittanut Euroopan sarjojen parhaan maalintekijän palkinnon eli Kultaisen kengän.

Pelattiin jo pitkällä toista puoliaikaa, ja tilanne pysyi sitkeästi nollanollana. Mitä enemmän minuutteja kului, sitä useammin selostaja toisti ajatustaan, että suurenmoinen maalintekijä Jardel oli kentällä täysin huomaamaton rivipelaaja.

Vihdoin tuomari vihelsi rangaistuspotkun, jonka Jardel ampui onnistuneesti maaliin. Selostajan puheet muuttuivat: ”Yhtä rankkaria lukuun ottamatta Jardel ei ole saanut mitään aikaan.”
Peliaika oli jo käymässä vähiin. Jardel sai takaviistosta pitkän syötön, pisti jalkansa väliin ja teki maalin.

*  *  *

Maalivainu on ihmeellinen asia, eikä se ole kenellekään opetettavissa. Sitä voi kenties jonkin verran kehittää, mutta enimmälti kyse on synnynnäisestä lahjakkuudesta.  Hyvä hyökkääjä ei aiheuta vaarallisia tilanteita, vaan hiipii, vaanii ja lopulta iskee, kun hänet on unohdettu.

Oikein valittu hetki 2/2 (koko neuvottelua ei tarvitse olla hereillä)


perjantai 5. lokakuuta 2018

Che kuvitteli itsestään liikaa

Aamun lehdessä kerrottiin siitä, kuinka Martin Luther King, Mahatma Gandhi, Che Guevara ja Nelson Mandela oli rinnastettu toisiinsa. Yksi heistä ei kuitenkaan kuulu joukkoon, ja hän on Che Guevara. 

Argentiinassa syntynyt Che Guevara sairasti lapsesta alkaen vakavaa astmaa. Hänen maailmankatsomuksensa syntyi halki Etelä-Amerikan suuntautuneiden moottoripyörävaellusten aikana. Meksikossa hän törmäsi Fidel Castroon ja lähti hänen kanssaan tekemään Kuuban vallankumousta.

Vallankumouksen jälkeen Guevara opiskeli yksityisesti taloustieteitä ja toimi sitten ministerinä ja Kuuban valtiopankin johtajana. Pitkätukkainen ja -partainen ja Che ei viihtynyt ministerikokouksissa, vaan halusi kentälle tekemään vallankumousta, ensin Kongoon. Afrikkalaisista ei ollut hänen ankaruutensa ja ihanteellisuutensa toteuttajiksi. Hän pettyi, kun kaikesta marxilaisuudestaan huolimatta joutui palkkaamaan noitatohtorin hoitamaan afrikkalaisten taikauskoa, kun he uskoivat enemmän taikajuomaan kuin aseisiin.

Che vaihtoi Afrikan Boliviaan. Sielläkään hänen joukkonsa eivät saaneet paikallisen väestön tukea. Armeija saartoi hänet ja teloitti Kristukselta näyttäneen sankarin.

Chen elämäkerta on paikoitellen oksettavaa luettava. Toisaalta hän oli tinkimättömän ihanteellinen ihminen, joka tarkasti vartioi sitä, ettei hän eikä kukaan hänen läheisistään hankkinut itselleen vähimpiäkään ylimääräisiä etuja. Samalla tässä ihanteellisuudessa oli jotain vaarallista. Hän kykeni helposti tuomitsemaan vastustajansa kuolemaan ja surmaamaan joukoistaan sen sotilaan, joka oli harkinnut karkaamista tai ollut muutoin kuriton. Hän teki sen viileästi ja vakuuttuneena oikeudestaan.

Merkillisesti moraalinen ehdottomuus ja totuudellisuus saivat hänet kuvittelemaan itsestään liikaa. Hän ei myöskään ymmärtänyt, että Kuuban menestystä ei voinut toistaa muualla.

Professori Markku Ojasen sanoin: "Kun ihminen vahvasti uskoo olevansa hyvän puolella, hän saa tehdä muille mitä tahansa. Suunnaton määrä pahaa on tehty hyvien asioiden nimissä. Idealistit ovat erityisen häikäilemättömiä. Heiltä ei liikene sääliä toisin ajattelevia tai edes sivustakatsojia kohtaan."



keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Olen heikkona dieselin katkuun

Ihmisten huonoilla elämänvalinnoilla on toisinaan kummalliset syynsä.

Ilmaston lämpeneminen huolestuttaa minua todella. Olen vaatimassa radikaaleja muutoksia, joiden jälkeen elämämme ei ole enää samanlaista kuin ennen.

Pitää vähentää kaikkea fossiilisten polttoaineiden käyttöä, ja tämä tarkoittaa muutoksia sekä liikkumisemme määrään että laatuun.

Minun ongelmani on se, että linnut, kasvit ja yleensä monet luonnonilmiöt kiinnostavat kuitenkin vain periaatteellisella tavalla. Oikeasti minua kiehtovat paljon enemmän koneet ja varsinkin vanhat, savuttavat autot.

Erityisen heikkona olen dieselin katkuun. Se tuo mieleeni lapsuuden ja korjaamojen pihat. Muistan siitä isäni ja lokakuun kirpeät aamut, lapsuuteni kultaisimmat hetket.

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Jorpakkoon kirkollinen kieli eli tuumailujen taustat

Vain harvoin löytää uskonnolliseksi tulkittavaa puhetta tai tekstiä, joka saa kirjalliset hermot väräjämään. Wittgensteinin mukaan uskonnollisen kielen pitää kuitenkin "riipaista" ollakseen sitä, miksi se on tarkoitettu. Tämän vuoksi haalistuneet tai kokonaan kuolleet kielikuvat eivät kelpaa.

Olen miettinyt, miten voisi sanoa toisin.

Olen havainnut, että tiukat rajat pikemminkin rikastavat ilmaisua kuin köyhdyttävät sitä. Euroopan kommunistimaissa tehtiin sensuurin keskellä kiinnostavaa kirjallisuutta, mutta Berliinin muurin ja kaiken vapautumisen jälkeen kirjallisuus ei ole ainakaan minun luulojeni perusteella ruvennut kukoistamaan.

Mitä tapahtuisi, jos unohdettaisiin kaikki sanat, joilla uskonnollista kokemusta on totuttu ilmaisemaan? Syntyisikö jotain, joka riipaisisi sekä perinteen sisällä että sen ulkopuolella olevia? Mitäpä jos heitettäisiin jorpakkoon jokainen kirkollisen kielen sana? Mitäpä jos kuviteltaisiin diktatuuri, joka on kieltänyt totunnaisen hengellisen kielen?

Näiden mietteiden pohjalta julkaisin blogissasi seitsemän syyskuun tuumailua. Nyt kutsuisin näitä pikemminkin sormiharjoitelmiksi.

En saanut vastausta kysymykseeni. Toisaalta, kuinka olisin voinut saadakaan, kun en oikein tiennyt, mitä varsinaisesti kysyin?

Tässä ovat kaikki syyskuuni seitsemän tekstiä:

1
Anna anteeksi että kävelin punaisia päin,
jätin polkupyöräkypäräni kotiin 
tai en ostanut olleenkaan, 
vedin röökiä kuusiaidan takana,
join oluet liian nopeasti
vilkaisin kaverin paperia kun omasta päästä ei tullut mieleen,
jätin tulematta vaikka olisin kyennyt kyllä,
ja takarivillä räpläsin kännykkää.
Etuilin jonossa,
asettelin istumajärjestyksen uuteen malliin
jotta sijaiset olisivat olleet sekaisin kuin 
neuvostosotilaat miehittämässään Prahassa, 
jossa katukilvet oli käännetty uusiin suuntiin. 
Kävin haukkaamassa naapurin 
ensimmäisestä omenapuusta sen ensimmäistä omenaa, 
karan jätin.
Vedin kissaa hännästä,
opetin turistille aivan väärät kirosanat kun se kysyi.
Irvistin papille kun se käänsi selkänsä.
Heitin lumipalloa pihan kielletyllä alueella.
Otin kuusi kalapuikkoa vaikka sai ottaa vain viisi.
Anteeksi kaikki tämä.
Tai suoraan sanoen mua harmita ollenkaan.


2
Kun pääni nousee
tarkka-ampujien maaliksi
tai palloksi johon voi tähdätä
kananmunat ja mädät tomaatit
tai kun erehdyn katsomaan
ihmiskavereitani alaviistoon,
silloin tökkää minua polvitaipeeseen.

3
Aita on maalaamatta.
Tiskit täytyisi koneeseen.
Ilmoitus on tekemättä, raportti laatimatta.
Hiekkaa on eteisen lattialla.
Kuka vie koiran ulos?
Kumpi lähtee lapsen kanssa?
Vesimittari pitäisi lukea.
Kirjoitan sen sähköpostin, kirjoitan kirjoitan
kunhan vain ehdin.
Eräpäivä meni jo.
Ruoho on pitkää.
Enää en sano mitään.
Eivät ne sinun asioitasi ole.
Pitäis ihan itte hoitaa.

4
En pyydä että kirkastaisit täysillä mustimman yön,
pimeyttä pimeämmän.
En toivo siihen loistoasi, 
en halua sokeaksi häikäistyä.
Riittää, 
että olisit aamunkajastus 
tai vielä mieluummin lupaus siitä.
Olisit tuuli joka taivuttaa purjeet
ja kutsuu laiturista irti.

5
Olet ylistetty siitä mitä tänne teit.
Sallit Kafkan tulla öitäni kuun valolla valaisemaan.
Veit Alastalon saliin
ja näytit suomen kielen mahdollisuudet.
Opetit Hemingwayssa että paljon sanoja voi jättää pois
ja kuitenkin se pyyhitty vaikuttaa pinnalla alla
samalla kun jäävuoresta näkyy vain sen kärki.
Ja viisaasti hoidettu 
ettei Saarikoski ollut terveyssisarten mallioppilas.
Mitähän siitäkin olisi tullut
jos se olisi aamulla mennyt suihkuun,
ajanut Länsiväylää kahdeksaksi töihin, 
lähtenyt kuudeksi kuntosalille
ja nauttinut terveellisen iltapalan
iltauutisten aikaan.

6
Vihkikaavassa sanotaan että 
jos 
jokin koettelemus heitä kohtaa.
Siihen korjaus:
kun 
jokin koettelemus heitä kohtaa.
Jokaiselle, kaikille olet varannut
sangollisen kuraa, 
paakkuista lientä.
Se juuttuu väärään kurkkuun.
Se saa yskimään.

7
Kun näen laivan keulavisiirin auki 
minä muistan ne lukuisat kysymykset 
että missä olit Estonian yönä.
Eikö siitä säätiedotuksissa kuitenkin varoitettu?
Kuka käski lähteä avomerelle 
sillä kelvottomalla purkilla?
Olisivat ne voineet uskoa.
Mutta niille ei kelpaa tavallinen varoitus.
Pitäisi olla puolen taivaan kokoinen
varoitusteksti pingotettuna tähtien väliin.

lauantai 29. syyskuuta 2018

Syyskuun tuumailut 7/7 (Puolen taivaan kokoinen varoitusteksti)

Kun näen laivan keulavisiirin auki
minä muistan ne lukuisat kysymykset
että missä olit Estonian yönä.
Eikö siitä säätiedotuksissa kuitenkin varoitettu?
Kuka käski lähteä avomerelle
sillä kelvottomalla purkilla?
Olisivat ne voineet uskoa.
Mutta niille ei kelpaa tavallinen varoitus.
Pitäisi olla puolen taivaan kokoinen
varoitusteksti pingotettuna tähtien väliin.

perjantai 28. syyskuuta 2018

Syyskuun tuumailut 6/7 (Juuttuu väärään kurkkuun)

Vihkikaavassa sanotaan että
jos
jokin koettelemus heitä kohtaa.
Siihen korjaus:
kun
jokin koettelemus heitä kohtaa.
Jokaiselle, kaikille olet varannut
sangollisen kuraa,
paakkuista lientä.
Se juuttuu väärään kurkkuun.
Se saa yskimään.

torstai 27. syyskuuta 2018

Syyskuun tuumailut 5/7 (Olet ylistetty)

Olet ylistetty siitä mitä tänne teit.
Sallit Kafkan tulla öitäni kuun valolla valaisemaan.
Veit Alastalon saliin
ja näytit suomen kielen mahdollisuudet.
Opetit Hemingwayssa että paljon sanoja voi jättää pois
ja kuitenkin se pyyhitty vaikuttaa pinnalla alla
samalla kun jäävuoresta näkyy vain sen kärki.
Ja viisaasti hoidettu
ettei Saarikoski ollut terveyssisarten mallioppilas.
Mitähän siitäkin olisi tullut
jos se olisi aamulla mennyt suihkuun,
ajanut Länsiväylää kahdeksaksi töihin,
lähtenyt kuudeksi kuntosalille
ja nauttinut terveellisen iltapalan
iltauutisten aikaan.

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Syyskuun tuumailut 4/7 (En halua häikäistyä)

En pyydä että kirkastaisit täysillä mustimman yön,
pimeyttä pimeämmän.
En toivo siihen loistoasi,
en halua sokeaksi häikäistyä.
Riittää,
että olisit aamunkajastus
tai vielä mieluummin lupaus siitä.
Olisit tuuli joka taivuttaa purjeet
ja kutsuu laiturista irti.

tiistai 25. syyskuuta 2018

Syyskuun tuumailut 3/7 (Pitäis ihan itte hoitaa)

Aita on maalaamatta.
Tiskit täytyisi koneeseen.
Ilmoitus on tekemättä, raportti laatimatta.
Hiekkaa on eteisen lattialla.
Kuka vie koiran ulos?
Kumpi lähtee lapsen kanssa?
Vesimittari pitäisi lukea.
Kirjoitan sen sähköpostin, kirjoitan kirjoitan
kunhan vain ehdin.
Eräpäivä meni jo.
Ruoho on pitkää.
Enää en sano mitään.
Eivät ne sinun asioitasi ole.
Pitäis ihan itte hoitaa.

maanantai 24. syyskuuta 2018

Syyskuun tuumailut 2/7 (Tökkää polvitaipeeseen)

Kun pääni nousee
tarkka-ampujien maaliksi
tai palloksi johon voi tähdätä
kananmunat ja mädät tomaatit
tai kun erehdyn katsomaan
ihmiskavereitani alaviistoon,
silloin tökkää minua polvitaipeeseen.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Syyskuun tuumailut 1/7 (Ei harmita)

Anna anteeksi että kävelin punaisia päin,
jätin polkupyöräkypäräni kotiin
tai en ostanut olleenkaan,
vedin röökiä kuusiaidan takana,
join oluet liian nopeasti
vilkaisin kaverin paperia kun omasta päästä ei tullut mieleen,
jätin tulematta vaikka olisin kyennyt kyllä,
ja takarivillä räpläsin kännykkää.
Etuilin jonossa,
asettelin istumajärjestykseen uuteen malliin
jotta sijaiset olisivat olleet sekaisin kuin
neuvostosotilaat miehittämässään Prahassa,
jossa katukilvet oli käännetty uusiin suuntiin.
Kävin haukkaamassa naapurin
ensimmäisestä omenapuusta sen ensimmäistä omenaa,
karan jätin.
Vedin kissaa hännästä,
opetin turistille aivan väärät kirosanat kun se kysyi.
Irvistin papille kun se käänsi selkänsä.
Heitin lumipalloa pihan kielletyllä alueella.
Otin kuusi kalapuikkoa vaikka sai ottaa vain viisi.
Anteeksi kaikki tämä.
Tai suoraan sanoen mua harmita ollenkaan.

lauantai 22. syyskuuta 2018

Kuinka kauan Raamatun lukeminen kestää?

Silloin tällöin minulta kysytään, kuinka kauan Raamatun lukeminen oikein kestää ja mistä sen lukeminen kannattaisi aloittaa.

Jos Vanhan testamentin aikoo lukea kahdessa vuodessa, on päästeltävä puolitoista lukua päivässä. Uuden testamentin lukeminen on pienempi urakka. Kahdessa vuodessa sen lukee läpi, jos etenee 10 - 15 jakeen päivänopeudella. Se ei ole paljon se.

Taustojen selvittäminen lisää kiinnostusta. Wikipediakaan ei ole tässä huono.

Koko Raamatun lukeminen ei ole kovin mielekäs tehtävä. Raamattu on kirjakokoelma, eikä kirjojakaan lueta niin, että aloitetaan kirjahyllyssä ylärivistä vasemmalta ja jatketaan siitä kirja kerrallaan.

Ensin kannattaa lukea evankeliumit. Seuraavaksi on hyvä perehtyä muuhun Uuteen testamenttiin. Tämän jälkeen olisi alkusivujen ja Psalmein vuoro. Sananlaskut ovat mukavia välipaloja, ja niitä voi lukea milloin tahansa.

Jos Raamatun ydinajatuksista haluaa saada kiinni, tämä kirjakokoelma kannattaa ajatella Jumalan kirjeeksi, jonka hän on lähettänyt ihmiskunnalle. Ei voi olla niin, että me yksin arviomme sitä. Sekin arvioi meitä. Samalla on muistettava, että Jumala ei puhu vain helposti ja suorasanaisesti, vaan myös kertomusten, vertaustenja runojen avulla. Hänellä on vapautensa lähestyä meitä myös sellaisilla historiallisilla tapahtumilla, joiden moraalia me paheksumme.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Jalkapallon ongelmakäyttö uhkaa

Ilman maksukanavia on ollut helppo pysyä jalkapallon kohtuukäyttäjänä. Talven ajan Yle on tarjonnut kerran viikossa Mestareiden liigaa ja satunnaisia maaotteluja. MM- ja EM-kisojen aikaan olen langennut jalkapallon ongelmakäyttäjäksi, mutta se on ollut vaaratonta, koska kisojen jälkeen on tullut pakosti kuiva kausi.

Tänä vuonna Yle julisti kieltolain, kun Mestareiden liigan lähetykset loppuivat ja jalkapallo katosi televisiosta lähes kokonaan. Oli pakko hankkia maksullisia kanavia, sillä absolutistiksi en kykene.
Miten tässä nyt pysyy kohtuukäyttäjänä? Tälläkin viikolla tiistait ja keskiviikot voi täyttää lähes kokonaan Mestareiden liigalla. Torstaina voi upota Eurooppa-liigaan ja viikonloppuna tulee Espanjasn pelejä.

Kun tämän kaiken katsoo, ei tarvitse pahassa maailmassa käydäkään.

Entä miten suojataan nuoria turmiollisilta houkutuksilta? Miten minulle olisi käynyt, jos olisin tärkeinä nuoruusvuosina käyttänyt koko elämäni jalkapalloon? Sekin tuottaa elämän ymmärrystä, mutta ei se kaikkeen riitä. Olisivatko Kafkan ja Hemingwayn kirjat jääneet minultalukematta (Dostojevski tuli vasta myöhemmin)? Ne ovat avanneet näkymäni maailmankirjallisuuteen, josta melkeinpä jokainen ihmisymmärrykseni hippu tulee. Tietysti omat elämänvaiheenikin ovat tuottaneet tärkeitä opetuksia, mutta juuri kirjat ovat auttaneet tulkitsemaan niitä opetuksia.

Maksukanavani äärellä täytyy oikein miettiä, kuinka paljon sallin itselleni jalkapalloa ja milloin on syytä sanoa, että nyt katsomisesta tulee loppu.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Perintöriitojen häpeä

Aamulehden syyskuinen kolumnini käsitteli aihetta, josta olen havainnut puhuttavan hämmästyttävän vähän. Perintöriidat tuovat elämään onnettomuutta saman verran kuin oma sairastuminen, läheisen kuolema tai avioero. Aikuinen toipuu äitinsä kuolemasta lähes ennalleen, mutta äidin perinnöstä aiheutuneet kiistat voivat olla elinikäinen kipu.

Aiheesta on vaiettu ilmeisesti sen takia, että rehellinen puhe tuottaa häpeää. Toisaalta muiden ihmisten selostuksia perinnönjaossa koetuista vääryyksistä on kiusallista kuulla, sillä harvoin niissä on objektiivista otetta.

Vaikuttaa siltä, että tekstini on tuottanut runsaasti kahvipöytäkeskusteluja.

Aamulehden kolumnini on täällä: https://www.aamulehti.fi/mielipiteet/rakkaus-punnitaan-vasta-perinnonjaossa-omaisuuteen-takerrutaan-kuin-henkiriepuun-201199195

perjantai 14. syyskuuta 2018

Lupasivat mutta eivät tulleet

Olen muistellut hyvin kaukaisia aikoja. Joskus opiskeluvuosien kesäteologin töissä pidin rippileirin vierailupäivän kirkonmenoissa saarnan. Nuoret tykkäsivät kovasti, vaikka saarna oli kovin lapsellinen tekele. Tai ehkä he pitivät juuri sen tähden.

Nuoret vakuuttivat suurena joukkona, että tulisivat kaikki paikalle joka sunnuntai, kunhan minä olisin kirkossa ja saarnailisin siellä.

Ketään en ole ikinä nähnyt. En usko, että tämä johtui siitä, että lupaajat olivat kovin nuoria, eikä siitäkään että olemme kulkeneet maantieteellisesti hieman erilleen.

Tällaisia lupauksia ei vain yleensä pidetä.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Simply Clever tuskin on kovin myyvä ilmaus

Viikonlopun lehdissä on näyttävä kokosivun Škoda-mainos. Suomenkielisille asiakkaille autoa myydään iskusanalla "Simply Clever".

Siinä on taas kaksi täysin turhaa englannin kielen sanaa suomenkielisessä ympäristössä. Ymmärtäisin idean, jos sen voisi ajatella tuottavan kaupallista menestystä. Siihen en kuitenkaan usko.

Olen varma, että myyntiä edistettäisiin paremmin vaikkapa sanoilla "Se nyt on vain viisaampaa", "Viisaan valinta" tai "Skoda kuuluu viisaaseen kotiin".

Tarvittaessa keksin näitä iskulauseita lisää. Järjestäisin potkut mainostoimittajalle, joka ei keksisi tuotteestani muuta kuin vieraskielistä jorinaa.

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Ei vain koulukiusaamisella vaan myös lasten liikenneturvallisuudella on huijattu

Tuoreiden uutisten mukaan ihmisiä on huijattu tilaamaan Kouluturvaa-nimistä lehteä, jonka tuotoilla on luvattu vähentää koulukiusaamista. Rikostyyppi ei ole uusi. Itse törmäsin rikoslajiin aivan sattumoisin, kun hoidin paikallisen jalkapalloseuramme asioita. Seuramme häädettiin jäähallilla sijainneesta toimistostaan, koska sitä tarvittiin lasten erämessujen toimintaan. Rupesin ihmettelemään, mikä mahtoi olla toimistotilaa tarvinnut Suomen liikennevalistus ry., joka oli ruvennut sponsoroimaan pienen kylän jäähallia, niin sanottua Välkky-areenaa.

Kovin syvällisiä salapoliisitaitoja ei tarvittu. Epäilyjeni vahvistamiseen riitti, että seikkailin jonkin aikaa Internetissä.


Yleishyödyllisyyden nimissä näennäistoimintaa

Nettisivut kertoivat, että yhdistyksen kokonaistuotto 3,48 miljoonaa euroa oli käytetty seuraavasti:
1) Koulutus ja kuntoutus 23 %  (Lapsi Liikenteessä -opetusmateriaalit, Kolmella Sydämellä -projekti, Lapsi Liikenteessä kehitystyöhanke)
2) Tiedotus ja valistus 68 % (Lapsi Liikenteessä -lehti, Turvallisesti -lehti, informaatio ja valistus,  tilaisuudet)
3) Yleiskulut ja varainhankinta 7 %

Lisäksi kerrottiin, että Lapsi liikenteessä -kampanja käynnistyi syksyllä 1994 ja että sen tarkoituksena oli tehdä ennaltaehkäisevää liikennevalistustyötä pienten lasten liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Samalla järjestettiin ja kehitettiin liikenteessä vammautuneiden lasten perhekuntoutusta. Ainakaan minua tämä teksti ei vakuuttanut

Liikennevalistuksen toimistoja oli seitsemällä paikkakunnalla. Esimerkiksi Raha-automaattiyhdistys oli tukenut toimintaa.

Nopea päätelmäni oli, että ensin hankittiin rahaa yleishyödyllisyyteen vedoten. Tämän jälkeen järjestettiin näennäistoimintaa, jonka kulut olivat täysin olemattomat. Siitä välistä vedettiin rahat isoon taskuun.


Huvittavan huonoja voittopalkintoja ja maksamattomia palkkoja 

Liikennevalistuksen Pirkkalan jäähallille vuonna 2005 järjestämät  Lasten erämessut osoittivat toiminnan luonteen. Kerrottiin, että paikalle odotettiin kymmentätuhatta kävijää. En tiedä, kuinka paljon heitä oli, mutta ei missään tapauksessa niin paljon. Messuilla järjestetyn arvonnan voittopalkinnot eivät päätä huimanneet: W&G -tietosanakirja, Liikennevalistuksen opetuskansio, lasten kumisaappaat, poikien polkupyörä, Valittujen palojen luontokirja, Valittujen palojen luontovideoita, lasten pelastusliivi, perheen ajolippu kartingiin ja reppu. – Tuollaisestakin palkintolistasta kehdattiin sentään kertoa.

Tapahtumaa toteuttamassa oli monia kuusitoistavuotiaita Pirkkalan nuoria. He tekivät tapahtumassa pitkää päivää, mutta asianmukaisia palkkarahoja ei koskaan tullut.

Internetin mukaan messut toteutettiin yhteistyössä Messukeidas-nimisen firman kanssa, jolla ainakaan nettisivujen mukaan ei ollut muuta toimintaa kuin nämä Pirkkalan erämessut. Messukeitaan toimitusjohtaja oli sama mies kuin Liikennevalistuksen rahastonhoitaja.


Verotarkastuksessa jäätiin vihdoin kiinni

Heinäkuussa 2005 lähetin vihjeen MOT-ohjelmaan, että he voisivat ruveta tonkimaan Suomen Liikennevalistuksen asioita. Vihjeeseeni ei ole vastattu, mutta televisio olikin jo myöhässä, sillä elokuussa lehdet kertoivat, että Liikennevalistuksen rahoja oli kateissa vuodesta 1999 lähtien. Epäilty väärinkäytös on paljastunut verotarkastuksen yhteydessä. Rahastonhoitaja ja toiminnanjohtaja olivat joutuneet eroamaan tehtävistään.

Lehdissä haastatellut Liikennevalistuksen hallituksen jäsenet kertoivat, että heitä oli huijattu.


maanantai 3. syyskuuta 2018

Vain pakko kääntää ihmisjoukot niukkuuden suuntaan

Tänään olen muistellut historiaa siltä pohjalta, että on ollut lämmin kesä, joka on ilmeisesti noudattanut ilmastomuutoksen lakeja.

Olen koettanut keksiä esimerkkejä, joissa huomattava määrä ihmisiä olisi vapaaehtoisesti ja ennakoivasti muuttanut käytöstään niukkuuden suuntaan.

Yhtään esimerkkiä ei ole tullut mieleen.

Ei hyvältä näytä.

perjantai 31. elokuuta 2018

Kimi Räikkönen vessan korjaajana

Eräät urheilijat eivät ole kiinnostaneet minua vain urheilijoina, vaan myös ihmistyyppeinä. Heitä ovat Muhammad Ali, Matti Nykänen, Zlatan Ibrahimovic ja Kimi Räikkönen.

Niinpä Kari Hotakaisen kirja Kimi Räikkösestä oli pakko ostaa. Siitä yritin selvitää Räikkösen niukan ilmaisu lähtökotia. Ehkä ymmärrykseni hieman laajeni.

Kenties yllättävintä oli lukea Räikköstä tuntevien kommenttejea formulatähden emotiomaanlisesti älykkyydestä. Hännestä sanotaan, ettei erottele ihmisiä, vaan kohtelee samalla tavoin johtajaa ja siivoojaa. Tämä näkyy siinäkin, ettei hän kiinnostu puheilleen pyrkivistä filmitähdistä.

Yksi kertomus puhutteli erityisesti: Räikkönen oli huomannut, ettei Ferrarin bussin WC toiminut. Hän pyysi henkilökunnalta työkaluja, ja epäuskon vallitessa tähtikuljettajalle oli ojennettu kättä pidempää. Asiaa tutkiessaan Räikkönen totesi, että hänellä oli veneessä samanlainen systeemi. Hän ryömi bussin alle ja korjasi vessan.

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Koulun liikuntapäivä, painajainen

Kesälomareissulla kävin Tuusulanjärven rannalla sijaitsevassa Halosenniemessä, jossa taidemaalari Pekka Halonen asui.

Halosenniemeä vastapäätä on Sarvikallio, kouluvuosieni painajainen. Järvenpään yhteiskoulusta oli sinne kymmenen kilometrin edestakainen matka. Talven urheilupäivänä sinne hiihdettiin.

Lukiolaisille matka tuskin tuotti ongelmia, mutta yhdentoista vanhalle Artolle suoritus oli ylivoimainen. En ole koskaan ollut hyvä hiihtäjä. Olen melkeinpä juossut nopeammin kuin taapertanut suksien päällä. Vieläkään en käsitä, miten siitä ponnistuksesta selviydyin.

Joku opettaja oli ajanut Sarvikalliolle autollaan ja oli kirjaamassa nimiä muistiin. Jo silloin päätin, etten koskaan pakottaisi ketään oppilasta liikuntasuoritukseen, ellen itsekin olisi siinä mukana.

En hiihdä ensi talvenakaan. Sen tiedän jo nyt.


maanantai 27. elokuuta 2018

Tallinnan yrmeä kassa muistutti suomalaisesta ystävällisyydestä

Tallinnassa poikkesin sataman vieressä olevaan kauppaan ostamaan kivennäisvettä. Tuli ikävä kotimaisten markettien kassoja.

Kaupan kassa oli yrmein mitä muistan kohdanneeni. Hän ei sanonut hyvää päivää eikä näkemiin, ei kiittänyt eikä sanonut ole hyvä. Katsekontaktiakaan ei ollut.

Tuli huomatuksi oman kotimarketin tavallinen kassatyöntekijä on arkinen hyvä asia, jonka helposti unohtaa. Hänet on selvästi koulutettu. Hän on tekemisissä yhden asian kanssa kerrallaan. 

Ensimmäiseksi hän tervehtii ja lopuksi hän toivottaa hyvää päivän jatkoa. Siinä välissä ovat normaalit kiitokset ja olehyvät. Ostoksia varten ostetun pussin hän aukaisee. Yhtäkään epäkohteliasta en ole tavannut, vaikka ei heillä aina voi olla hyvä päivä, ei kotona eikä työssä.

perjantai 24. elokuuta 2018

Temppeliaukion kirkko, englanninkielinen turistipyydys

Kävin Temppeliaukion kirkossa, joka on Helsingin suosituin turistikohde. Käyntini ei ollut ensimmäinen. Muistin, että louhittu kivi yhdistyneenä ylhäältä tulevaan valoon oli joskus tehnyt vaikutuksen.

Tällä kertaa petyin. Siellä ne turistit pörräsivät kuin mehiläiset tuottaen tuloja Helsingin seurakuntayhtymälle. Niillä rahoilla sitten palkataan vaikkapa perheneuvojia, eikä siinä sinänsä ollut vikaa. Sen sijaan ongelmana oli, että kirkossa ei ollut tunnetta Jeesuksesta Kristuksesta, mikä on kirkon perusominaisuus.


Outoutta oli myös kirkon pihalla. Kahvilaan ohjattiin seitsemällä englanninkielisellä kyltillä. Olisi luullut, että edes yksi opaste olisi ollut suomeksi.


tiistai 21. elokuuta 2018

Tšekkoslovakian miehityksen muistan aina

Voin hyvin unohtaa oman nimipäiväni, mutta elokuun 21. päivä ei mene koskaan ohi ilman, että muistaisin sen olevan Tšekkoslovakian miehityksen vuosipäivä.  Tänään tapahtumista on kulunut viisikymmentä vuotta.

Olin epäilemättä yhteiskunnallisesti varhaiskypsä lapsi, koska jo kymmenen ikäisenä seurasin säännöllisesti TV-uutisia ja luin sanomalehteä. Vuonna 1968 murhattiin sekä Martin Luther King että Robert Kennedy, mutta ylivoimaisesti suurimman vaikutuksen minuun teki se, mitä tapahtui Tšekkoslovakiassa. Prahan kevät tarkoitti vapauden ilmapiiriä ja uudenlaista aikaa, jonka ansiosta ihmiset saattoivat tarttua elämäänsä ja muuttaa maailmaa paremmaksi. Neuvostokankea kommunismi ja pelon ilmapiiri olivat väistymässä.

Sitten tuli se elokuun aamu, jolloin kerrottiin, että neuvostopanssarit olivat tulleet Prahaan. Olin tyrmistynyt. Käsitin, mitä on yhteiskunnallinen pahuus ja kuinka kansakunnat sortavat toisiaan. Aikuisten maailma oli ilkeä ja epäoikeudenmukainen.

Jostain syystä muistan, että Tšekkoslovakian miehityksen aamuna omenapuut olisivat olleet kukassa. Vuodenajan perusteella tämä ei ole mahdollista, mutta epäilemättä tunsin jotain tuollaista: omenankukat olisivat musertuneet telaketjujen alle.

Tuona päivänä minusta tuli tšekkien ystävä.

Minä en kymmenvuotiaana voinut miullekään mitään. Lukiolaiset pitivät Tšekkoslovakian lippuja rintapielessään, ja Yleisradion Prahan kirjeenvaihtajan Lieko Zachovalován ääni värisi, kun hän raportoi. Seuraavan vuoden jääkiekkokisoissa tšekkejä kiinnosti vain Neuvostoliiton lyöminen, ja siinä he onnistuivatkin. Monien tsekkien elämä romahti. Yksi heistä oli Helsingin olympialaisten kolminkertainen kultamitalisti Emil Zatopek, joka lähetettiin uraanikaivoksiin töihin. Hänkin oli ilmaissut tukensa Prahan keväälle.

Muistan kotoa Suomesta aikuisten pelon: jospa ne tulevat meillekin. Huhuttiin, että varusmiehiä ei päästetty lomille.

Joku kommunisti oli kuitenkin vakaumuksessaan vahva. Isäni matki erään naapurinmiehen sanoja niin usein, että ne ovat syöpyneet mieleeni: "Kun Tšekkoslovakian hallitus itte nimenomaan pyysi Neuvostoliittoa apuun, niin totta kai Neuvostoliitto tuli ja auttoi ystävää."

maanantai 20. elokuuta 2018

Urheilu ja kevyt musiikki hakkaavat tieteen


Jos haluaa tulla haastatelluksi radiossa, pitää tehdä kevyttä musiikkia. Sen tekijät saavat mielipiteensä helpoimmin kuuluviin.

Olen miettinyt, miksi kirjailijat ja kuvataiteilijat eivät ole yhtä haluttuja haastateltavia, vaikka varmasti heillä on yhtä paljon asiaa kuin piisinikkareillakin.

Myös Wikipediassa jyllää keveys.

Tämän huomasin taas, kun katsoin, mitä siellä sanottiin Kari Uusikylästä, joka on ollut alansa tunnetuimpia tiedepersoonia. Hän on ollut Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori. Siinä hän on tehnyt merkittävimmän elämäntyönsä.

Tieteellisestä urasta Wikipedia kertoo kuudella rivillä.

Ja mihin Wikipedia keskittyy? – Siihen, että Uusikylä on ollut myös jonkinlainen jalkapalloilija, saaliinaan 72 pääsarjaottelua. Jalkapallourasta kerrotaan seitsemällätoista rivillä. Urheilu voittaa tällä kertaa paljon tärkeimmän tieteen numeroin 17 - 6.

torstai 16. elokuuta 2018

Rippikouluhistoriani ahdistavin ilta

Oli rippikouluhistoriani ahdistavin ilta. Heitin tavarani sängyn viereen, ja iltakymmeneltä lämpöä oli huoneessa kolmekymmentä astetta. Kysyin itseltäni, miten jaksaisin viikon ajan kuumuutta ja sen tuomia unettomia öitä.

Seuraavina päivinä lämpö laski siedettävän seutuville. Kahdessa kokoontumistilassa olleet ilmalämpöpumput auttoivat. Ne hoitivat kuitenkin oireita, eivät varsinaista syytä.
Mietin rippikoulujemme suhdetta ilmastonmuutokseen.

Olemme epäonnistuneet siinä, että olisi perinpohjaisesti mietitty isän citymaasturia, tyttären mopoautoa, ruokatuotantoa, sähkönkulutusta ja lentomatkoja.

Emme ole päässeet edes siihen, ettemme nauttisi häpeämättömästi kesän helteistä.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Yhdellä pyörällä moottoritietä

Lauantaina epäilin, että helteet ovat sekoittaneet ihmisten pään. Näin epätavallisen paljon hulluja, tarpeettomia ohituksia, jotka eivät jouduttaneet ohittaneen auton matkaa minkään vertaa.

Pahimmat asiat tapahtuivat kuitenkin Pirkkalassa moottoritiellä. Vastaan tuli kaksi erillistä moottoripyöräletkaa. Kummassakin oli yksi sankari, joka ajoi yhdellä pyörällä koko sen matkan, mitä oli minun näkökentässäni.

Olen ollut riittävän usein tekemisissä moottoripyöräonnettomuuksien kanssa. Tekee häijyä.

Tällaisia terveisiä lähettäisin näille sankareille: "Toivottavasti en ole se kaveri, joka joutuu heittämään hiekkaa arkullesi."

torstai 9. elokuuta 2018

Vangit tarvitsevat hermosavunsa

Sörnaisten vankilassa tupakoiminen on sallittua enää vain ulkona, siihen varatulla paikalla. Apulaisjohtaja Tero Uuranmäki vakuuttaa Iltalehden mukaan, että vankilan muuttaminen savuttomaksi on sujunut mainiosti. Vangit ovat sopeutuneet asiaan rauhallisin mielin. "Tämä on mennyt yllättävän hyvin, ei minkäänlaisia ongelmia", sanoo Uuranmäki.

Samassa uutisessa kerrotaan, että Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on saada kaikki Suomen vankilat savuttomiksi vuoteen 2020 mennessä.

Tohdin epäillä, että apulaisjohtaja kaunistelee vankien sopeutumista. Ylen mukaan tupakoinnin rajoituksista onkin tehty kolme kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Näitä uutisia lukiessani muistan tapauksen siltä vuodelta, jonka olin päihdehoitolaitoksen pappina. Muuan mies oli päättänyt laittaa elämänsä kertaheitolla kuntoon. Hän aikoi lopettaa juomisen ja muut aineet äkisti ja siinä samalla olisi loppunut myös tupakointi.
Liityin hoitohenkilökunnan varoituksiin, että urakka oli liian iso ja aikataulu vaarallisen nopea. Olimme sitä mieltä, että tiukassa tilanteessa hermosavut edistivät muuta toipumista.

Vankilan työntekijöiden altistuminen savulle on epäilemättä ongelma. On kuitenkin vaikeata ymmärtää, ettei siihen keksittäisi muita ratkaisuja kuin vankien täydellinen tupakointikielto.

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Matala aita, Väyrynen ja lapsen rajat

Sanonta "Ei pidä mennä siitä, missä aita on matalin" on ihmetyttänyt minua kauan. Pitkänkään pohtimisen jälkeen minulle ei ole selvinnyt, miten se on mahtanut syntyä; niin järjetön se on ja niin kelvoton elämänohjeeksi.

Toiseksi olen pohtinut Paavo Väyrysen surullista tarinaa. Epäilemättä kyvykäs poliitikko jäi puoleensa ainoaksi sodanjälkeiseksi puheenjohtaja, josta ei tullut pääministeriä presidenttiydestä puhumattakaan, vaan joka ylsi vain ulkoministeriksi. Viime vuodet ovat olleet sekoilua, jonka on selittänyt vain sietämätön päähänpinttymä.

Näistä aineksista syntyi heinäkuinen Aamulehden kolumnini.

Paljon tavaraa jäi yli. Olisin voinut kirjoittaa myös siitä hokemasta, että lapsella pitää olla rajat. Sekin kuulostaa ensin viisaalta, mutta se ei vähääkään auta vastaamaan varsinaiseen kysymykseen siitä, missä niiden rajojen pitää kulkea, tai miten niitä hiljakseen höllennetään niin, että nuori pystyy joskus kahdeksantoista iässä suunnilleen kulkemaan omillaan.

Kolumni herätti yllättävän paljon kiinnostusta. Postitellessani sitä en pitänyt sitä juuri minkään arvoista. Tosin tämä tunne on täysin normaalia minulle.

Aamulehden kolumni on täällä.

lauantai 4. elokuuta 2018

On moraalitajun puutetta väittää että lakeja olisi aina noudatettava

Ymmärrän, että joku suhtautuu äärimmäisen varauksellisesti sellaisiin tilanteisiin, joissa joku pyrkii estämään turvapaikkaa hakeneen karkotuksen. Kyseessä on mutkikas asia, johon en ota tässä kantaa.

Sen sijaan on järjen köyhyyttä ja moraalitajun puutetta väittää, että lakeja on ehdottomasti noudatettava aina ja kaikkialla.

Kansainvälisesti hyvin tunnettuja esimerkkejä ovat natseilta piilotettu Anne Frank ja Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen veteraani Rosa Parks, joka kieltäytyi luovuttamasta istumapaikkaa vain sen takia, että itse oli musta ja häntä häätävä ihminen valkoinen. Mustilla ei ehkä vieläkään olisi USA:ssa äänioikeutta, jos väkivallattomuutta tavoitellut kansalaisoikeusliike ei olisi ikinä ollut valmis lakien rikkomiseen. – Kannattaa tutustua Martin Luther Kingin elämään ja ajatteluun.

Esimerkkejä ei tarvitse etsiä vain historiasta. On niitä lähempänäkin.

Ajatellaan, että pieni lapsi on leikkimässä ajoradalla. Iso rekka lähestyy eikä selvästikään saa jarrutetuksi ajoissa. Siihenkö jäät seisomaan punaisten jalankulkijavalojen palaessa?

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Rakkaus paranee rakastamalla, muisti muistamalla

Kolmannen tyttärensä synnyttänyt äiti piteli lasta sylissään ja tuumiskeli tähän tapaan: "Olen ihmetellyt, mistä ihmeestä löytyisi rakkautta vielä kolmannellekin, kun jo kahdelle tuntee antaneensa kaiken. Mutta jostain sitä vain tulee. Tulee ja tulee. Tätä kolmatta rakastaa aivan yhtä paljon kuin niitä kahta, joiden luulisi jo kuluttaneen kaiken."

Olen jäänyt miettimään noita sanoja. Rakkaus on merkillinen asia, sillä se ei lopu kuluttamalla, vaan suorastaan lisääntyy. Sitä ei pidä säästää tuleviin aikoihin tai jollekulle muulle. Jon niin tekee, siitä tulee pula.

Olen laajentanut ajatusta ja huomannut, että ihminen muistaa muistamalla. Jos haluaa painaa mieleensä tuttavansa  nimen, ei pidä tyytyä vain etunimeen. On opeteltava ainakin sukunimi ja mieluummin myös asuinpaikka ja muita oleellisia asioita.

Kun muistijärjestelmän suuri harava sitten etsii nimeä aivolokeroista, sillä on isompi lohkare löydettävänä pikkuruisen sirun sijasta.

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Elämä loppuu ennen kirjoja

Alkaa vähitellen näyttää siltä, että elämä loppuu ennen kuin ehdin lukea puoliakaan lukemisen arvoisista kirjoista. Siksi en ehdi television äärelle  ja Netflix jää vieraaksi.

Suuria aukkoja on paljon, kuten Marcel Proust. Faulkneria voisin kokeillla, onnistuisiko se sittenkin minulta, ja Karamazovin veljekset olen lukenut vasta kahdeksan kertaa.

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Veren peseminen ja pintaan nousevat ruumiit

Pesulatyöntekijän kanssa käymäni keskustelu palautti mieleeni sen aikaisemminkin tiedossani olevan tosiasian, että veri on vaikeaa pestäväksi.

Ja ruumiit nousevat pintaan aikansa uppeluksissa oltuaan.

Ikään joku olisi sanomassa, että veriteot ja surmat ansaitsevat tulla paljastetuiksi.

Minun täytyy oikein pinnistellä, etten näkisi tässä jotain suurempaa tarkoitusta.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Hammaslääkäri opetti, ettei kipu suinkaan säteile

Hammaslääkärikäynnillä keskustelin siitä, kuinka vaikeaa on sijoittaa kipu johonkin tiettyyn hampaaseen. Aina ei voi olla varma, mikä nimenomainen hammas on lopulta kipeänä. Sanoin, että kipu säteilee kiusallisesti ja sekoittaa tulkinnat.

Hammaslääkäri oikaisi minua ja sanoi, ettei kipu suinkaan säteile. Aivomme eivät vain aina kykene paikantamaan kivun lähdettä. Ne tulkitsevat ongelmaa epämääräisesti ja erehdyttävät luulemaan vääriä asioita.

En väittänyt yhtään vastaan. Tajusin, että hänen täytyi olla oikeassa.

Kuukausia myöhemmin olen palannut keskusteluun ja miettinyt, pätisivätkö hammaslääkärin ajatukset laajemminkin. Jospa suuri osa tuntemistamme elämämme kivuista ja suruista on vain meidän luulemaamme säteilyä.

Me vajavaiset emme ymmärrä, mistä oikeasti sattuu.

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Ketä futaria Jeesus muistuttaisi?

Näistä MM-kisoista ja Ranskan keskikentältä tulee mieleen N’Golo Kanté. Hän on kuitenkin enemmän valmentajien suosikki kuin suuren yleisön, vaikka kaikki jalkapallon ymmärtäjät tajuavat hänen arvonsa. Brasilian Gabriel Jesuksen jeesuksenkaltaisuus jäi valitettavasti nimen tasolle. Joku tuttu ehdotti Antoine Griezmannia. Hän on sympaattinen ja hyvä, mutta hänestäkin puuttuu jotain.

Jeesusta muistuttavassa pelaajassa täytyy olla jotain erityisellä tavalla sykähdyttävää. Minun mielestäni tämän vuoden erinomaisissa kisoissa ei ole ollut sellaista superpelaaja, joka olisi tuonut Jeesuksen mieleen. Kisoissa on korostunut hyvä joukkuepeli.

Täytyy katsoa historiaan. Peléstä puuttui ristiriitaisuus. Hän vain oli yksinkertaisesti hyvä ilman varauksia. George Best olisi ulkonäkönsä puolesta sopinut Jeesus-elokuvan päärooliin, ja häikäisihän Best myös kentällä, mutta elämä meni sitten niin kuin meni. Uudemmista pelaajista myös Gabriel Batistuta on täyttänyt ulkonäkökriteerit.

Diego Maradonassa oli jotain sopivan ristiriitaista. Häntä voi sanoa samalla tavoin suvereeniksi kuin Jeesusta. Hän teki sen minkä halusi. Hänen ansiokseen on laskettava se, että ainakin Napolin joukkueen hän hilasi melkeinpä yksinään Euroopan huipulle. Maradonan arvoa vähentää tietysti se, että hän oli loistokkuutensa keskellä jonkinlainen kelmi. Toisaalta hän oli myös kaikkien tunnustama Jumalan käsi.

Parhaimmillaan Lionel Messi on ollut joukkueensa Vapahtaja, mutta Jeesukseen en häntä sittenkään vertaisi. Dunga on pakko mainita. Kun analysoitiin Brasilian maailmanmestaruuteen johtaneita vuoden 1994 kisoja, huomattiin että jokaisessa maaliin johtaneessa hyökkäyksessä pallo oli kulkenut Dungan kautta. Pelien keskellä tätä ei havaittu. Toisaalta näkymättömyys ei ollut Jeesus Nasaretilaisen ominaisuus.

Italian tyylikkäästä puolustajasta Paolo Maldinista sanotaan, että hän taklasi vain joka toisessa pelissä; niin hyvin hän sijoittui ja ennakoi. Maldini lienee suuri myös siviilipersoonana. Hän on asunut samoilla kotikulmilla Milanossa koko ikänsä, ja siellä hän on ollut vain se sama kaikkien tuntema Paolo.

Tämän kaiken jälkeen kallistuisin Zlatan Ibrahimovicin puolelle. Hän lähtökohdissaan syrjittyjä galilealaisia, ja hän on riittävän ristiriitainen. Hänen ylivoimansa ja taituruutensa tunnustetaan, mutta häntä lähemmin tuntemattomat eivät hänestä välttämättä pidä. Hän on kyllin itsetietoinen; Jeesushan oli nöyrä, mutta samalla tietoinen itsestään eikä ollenkaan seinäpaperin värinen. Jeesusta on ymmärretty väärin niin kuin Zlatania, joka on on kirjansa perusteella paljon parempi sosiaalisten suhteiden ymmärtäjä kuin yleensä tiedetään.

Kentällä Zlatanin ratkaisut olivat poikkeuksellisia, ja kun Zlatan puhuu, häntä on pakko hiljaa kuunnella.Katsokaapa vain hänestä tehty tuore dokumentti.

Kuin pisteenä i:n päällä on se, että Zlatanin poistuminen maajoukkueesta ehkä vain teki Ruotsille hyvää. Suuren tähden lähdettyä joukkue nousi uudelle tasolle. Enää ei huudettu kaikessa suurta mestaria apuun. Olemalla poissa hän oli kuitenkin joukkueessa läsnä.

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Kuolleila lapsilla ei ole matematiikkaa

Olen huomannut, että thaipoikien tapaus on rinnastettu Välimereen hukkuvien lasten kohtaloon. Kysellään, miksi pakolaislapsista ei välitetä yhtä paljon.

Jollain rajalla matematiikka kuitenkin lakkaa toimimasta.
Täällä Pohjantähden alla -romaanin kolmannessa osassa Väinö Linna kertoo siitä, kuinka Akseli ja Elina Koskela menivät rautatieasemalle katsomaan poikansa Voiton ruumista, joka oli tuotu rintamalta kotiin. Akseli kysyi lotilta, missä hänen poikansa oli ja sai kuulla vastaukseksi: "Koskela? Täällä ne on."
"Kuinkas... eikös yks..."
"Täällä on kaks Koskelaa..."
Koskelan pojat olivat tulleet samassa ruumiskuljetuksessa. Linnan kuvauksen mukaan Elina pyörtyi, mutta muuten tarkkanäköisen kirjailijan juonenkuljetusta voi tässä kohdin epäillä. Tuskin äiti olisi tuossa tilanteessa kuitenkaan pökertynyt, sillä ei hänen tuskansa kaksinkertaistunut siitä tiedosta, että haudattavia poikia oli yhden sijasta kaksi. Kun mitta on piripintaan täynnä, siihen ei voi enää lisätä. Toisaalta ei voi sanoa niinkään, että samoilla itkuilla niitä poikia meni kaksi kuin yksikin. Tapaus oli hyppäys imaginaarilukujen maailmaan, normaalin arkimatematiikan toiselle puolen tai tavoittamattomiin.

Sitä paitsi minun on henkilökohtaisesti myönnettävä, että juuri maan alle jääminen tuntuu erityisen ahdistavalta. En ole seurannut mitään ulkomaiden onnettomuusuutista yhtä intensiivisesti kuin taannoista Chilen kaivosmiesten tapausta. Ihmisen on kuollessaan saatava nähdä taivas yllään.
Elävältä haudatuksi tulemisessa on jotain erityisellä tavalla kuoleman kaltaista.

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Kristityksi ilmoittautuvia on enemmän kuin Jumalaan uskovia

Tuoreita numeroita tältä vuodelta

Almamedia on teettänyt tutkimuksen suomalaisten jumalauskosta.

Ensin tylsiä numeroita: Tutkimuksen mukaan 37 % uskoo luterilaisen kirkon tai jonkin muun kristillisen kirkon Jumalaan. Muiden uskontojen Jumala saa vain yhden prosentin kannatuksen, kun taas ”johonkin muuhun korkeampaan voimaan” sanoo uskovansa 21 %. Hieman useampi kuin joka kymmenes ei osaa kertoa kantaansa, ja 29 % ilmoittaa, ettei lainkaan usko.

Alueellinen vaihtelu on suurta. Vaasan vaalipiirissä luterilaisella Jumalalla on 46 prosentin kannatus, Pirkanmaalla 34 prosentin ja Helsingissä lukema on 20.

Tutkimuksesta on tärkeä tietää, että tuore tulos on saatu puhelinhaastatteluilla ja web-kyselyllä. Nettigallupeissa ääripäät aina korostuvat. Jos kantana on ”en osaa sanoa”, tuskin sitä jaksaa kertoa web-kyselyllä.

Tuloksia on kiinnostava verrata juuri julkaistuun kansainväliseen tutkimukseen (Pew Research Religion). Sen mukaan 77 prosenttia suomalaisista pitää itseään kristittyinä. Kirkollisesti aktiivisia kristittyjä Suomessa on vain 9 prosenttia.


Riippuu paljon siitä, miten, missä ja milloin kysytään

Olen suhtautunut varsin tyynesti ihmisten Jumala-uskoa koskeviin tutkimuksiin. En innostu, en masennu. Ne kertovat yhtä sun toista, mutta jonkin oleellisen ja vaikeasti ilmaistavan ne sivuuttavat.  Luultavaa on, että ihminen ei aivan selkeästi kuulu vain yhteen ryhmään. Välillä ollaan toista mieltä, välillä toista. Luterilaisen uskon kannattajalla on heikot hetkensä, ja luultavasti useimpien uskomattomienkin epäusko välillä horjuu.

Jo Almamedian luvut osoittavat, että ihmisen asuinpaikka ja hänen ympärillään olevat ihmiset vaikuttavat vastauksiin. On luultavaa, että Helsinkiin kertyy ihmisiä, joille Jumalaan turvautuminen on oudompaa kuin pohjanmaalaisille, ja kaltaistensa seurassa eläminen vahvistaa edelleen outouden tunetta. Myös siirtolaisuuden määrä vaikuttaa gallupin tuloksiin.

Uskomista koskeviin vastauksiin vaikuttaa kysyjä, vastausaika ja -paikka.

Joku Dostojevskin henkilöhahmo ihmettelee, miksi Jumala tuntuu iltaisin olevan läsnä, kun taas aamulla katoaa jonnekin.

Aivan erilaisissa paikoissa tulee erilaisia vastauksia: tähtitaivaan alla, ruuhkabussissa, rautatieaseman vessassa, virastossa, koulussa, metsässä, hammaslääkärissä, kirkossa, Stalingradin taisteluissa, synnytyssalissa ja hautajaisissa.

Ihmisen uskonnollisuus vaihtelee myös sen mukaan, tuntuuko elämä täysin rauhalliselta ja turvalliselta, onko kriisi tai vaara uhkaamassa, ovatko ne meneillään vai onko niistä juuri selvitty.


Ihmisten vastausten vaihtelu ei lisää eikä vähennä Jumalaa

Ja olkoonpa uskomisen prosenttien kanssa miten hyvänsä, itse kohteestaan ne eivät kerro mitään. Jumala on tässä mielessä verrattavissa ulkoavaruuden elämään. Sen määrä tai laatu ei muutu sen mukaan, mitä ihmiset täällä maapallolla aiheesta ajattelevat.